Mikä avuksi lapsen lentopelkoon?
Meillä olisi mahdollisuus lähteä olympialaisiin Vancouveriin ensi helmikuussa. 12v tyttöni on tyttöni on suuri urheilun ystävä (mm. taitoluistelee), ja oli aluksi aivan haltioissaan ajatuksesta päästä näkemään kisat, idolinsa ja paljon muuta ihmeellistä livenä.
Nyt on kuitenkin iskenyt ahdistus, ja se liittyy nimenomaan lentomatkaan. Jo monena iltana tyttö on piehtaroinut sängyssään nukahtamisvaikeuksien kourissa ja itkenyt matkaa (johon on vielä puoli vuotta!). Mieli tekisi siis hirveästi lähteä ja poisjääminen harmittaisi häntä yli kaiken, mutta lentopelko vie kaiken ilon matkan odotukselta. Ja en kyllä tykkäisi 600e maksaneita lentolippujakaan roskiin heittää, niistä kun ei saa rahoja takaisin vaikka peruisi..
Miten ihmeessä voin lievittää lapsen fobiaa? Olemme lentäneet jonkin verran, viimeksi vuosi sitten, eikä silloin ollut mitään ongelmaa. Ehkäpä sillä on vaikutusta, kun tyttö on alkanut viime aikoina katselemaan uutisia ja lukemaan sanomalehtiä.. lento-onnettomuuksistahan uutisoidaan aina näyttävästi, mutta juuri siksi kun ne ovat niin harvinaisia!
Tämän olen tytölle sanonut ja yrittänyt muutenkin lyödä vaikka mitä faktaa pöytään, mm. sen että lentäminen on tutkitusti turvallisin liikenneväline. Mutta ei auta.
Onko kenelläkään kokemusta Finnairin järjestämistä lentopelkokursseista? Auttavatko pelkoon, ja voisikohan lapsi osallistua sellaiselle...?
En ole itse osallistunut ko kurssille, mutta kuulluut siitä pääasiassa vain myönteistä. lisäksi kurssin vetäjä Paula Kinnunen on ihan asiallinen ja tietää asiasta paljon. Kannattaa soittaa Finnairille ja kysyä asiasta enemmän. Googlamalla löytyi myös jotain tietoa, mutten keksinyt finskin sivuilta oikeaa osoitetta, mutta soittele heille suoraan.
Auttaisiko tyttöä, jos juttelisi jonkun luotettavan henkilön kanssa joka lentää paljon? Usein äitiä ei uskota.