Olen niiiiii-in pettynyt parhaaseen kaveriini
Tai entinen paras kaverihan tuo nyt tulee olemaan.
Mieheni lähti muutama viikko sitten ulkomaille töihin ja siitä asti olen joutunut puolustamaan miestäni kaverini mieheltä.
Mies on ottanut elämäntehtäväkseen ilkeiden asioiden kertomisen miehestäni.
Tyyliin, että olisi vienyt toisten rahat (mieheni on kiinteistökonsultti), Valehdellut kaikille, näköjään ihan joka asiasta. Ja ne kaikkihan on tottakai vaan valhetta.
Minun koko aika on mennyt näitä asioita selvitellessä milloin kenellekin tutulle.
Päätin kumminkin asian olla, koska hän on meillä töissä.
Se vaan, että nyt hän on päässyt niin pahasti sotkemaan asioita höpinöillään, että sillä alkaa olla jo taloudellista merkitystä.
Antaisin hepulle heti potkut, jos vaan voisin. Joudun kumminkin pitämään häntä palkkalistoilla ensi perjantaihin saakka. Ja siihen saakka tämä ah, niin ihana työntekijä kiertelee höpöttelemässä kakkaa pomostaan ja firmasta missä on töissä.
Eniten tässä kumminkin ärsyttää ystäväni, joka antaa miehensä juosta ympäri ämpäri jauhamassa höpöjuttuja. Jos hän haluaisi niin aivan varmasti saisi sen lopettamaan.Minä ainakin haluaisin vastaavassa tilanteessa mieheni lopettavan. Me kaikki, kun ollaan hyviä ystäviä oltu.
Nyt sitten on minun mittani täysi.
Riitti tämä ns. ystävyys. Ikävää, että sen piti loppua näin.
Kiitos kun sain purkaa.
Kommentit (7)
Ystävät ja lähimmät naapurit 68km päässä.
Ei tässä puhuta ystävyydesta jos tuhoaa toimintaa.
Liikkuuko sun päässä järki? Ei tollasta saa sietää.
Oletko puhunut kakanjauhajan itsensä kanssa?
on kyse jo kunnianloukkauksesta. Jos oot aivan varma, että tämä kyseinen mies puhuu paskaa, niin soita poliisille! Jos oot hänelle pomo työelämässä, niin eka voisit ottaa puhutteluun ja pyytää selitystä ja kertoa mitä seuraamuksia hänelle voi olla, vaikka kuinka on sun ystäväsi mies. idiootti jos kuvittelee voivansa piiloutua naisten helmojen alle...
Mutta olen aivan äimänä ( ja raivona!!!).
Tottakai olen tarkistanut jutut. Ensin mieheltä itseltään ja sen jälkeen muilta. Eivät ole mitkään asiat pitäneet paikkaansa.
Ottaisin hyypiön todella mielelläni puhutteluun, mutta tunnemme toisemme niin hyvin, ettei hän todellakaan tulisi sitten enää töihin ja tarvitsen häntä siellä ehdottomasti torstaihin saakka.
kökkö mikä tilanne.
Saa tosiaan olla kumpikin ensi viikon jälkeen ja jauhaa ihan mitä haluaa.
Osaan minäkin sen sonnan jauhannan.
t.ap
Jos jotain kunnianloukkaustasolle menevää on suoltanut suustaan, yhteys poliisiin. Jos ei, parempi jättää tuollaiset urpot omaan arvoonsa.
Oletko varma, että ystäväsi edes tietää, että hänen miehensä levittelee tollaisia juttuja? En mä siltikään ystävääni syyttäisi, eihän hän ole vastuussa miehensä tekosista.