Miten estää turha ero?

Mutta perheasiainneuvottelukeskukseen voit mennä yksinkin puhumaan niin saat vähän purettua tota juttua. Mieti miksi mieheen alun alkaen rakastuit ja olisiko mahdollista löytää vielä niitä tunteita? Onko teillä koskaan kahdenkeskistä aikaa ilman lapsia? Sekin olisi tärkeää.



Meillä myös aika sama kuvio mutta mies on pois työn takia, ei kavereiden tms. Itse huomaan vaan toimivani niin että kun olen yksin niin välillä harmittelen että on rankkaa(vaikka on meilläkin lasten kanssa mukavaa) mutta sitten kun mies on kotona niin ärsyynnyn häneen kun tekee asioita eri tavalla kun minä ja koen että hän vaan "vierailee" minun kodissani, sotkee ja taas lähtee. Näin ei todellakaan ole mutta siltä se vaan tuntuu.

Meillä oli pitkään suunnilleen tuollaista - minä kotona lasten kanssa, mies töissä, ja tulee sitten välillä kotiin "vierailulle", nukkumaan ja harrastamaan seksiä. Lasten kanssa ei suostunut jäämään yksinään ollenkaan, oli muuttunut ihan täysin uusavuttomaksi nyt kun lapsia on kaksi (esikoisen ollessa 1-3-vuotias mies oli koti-isänä), unohtanut missä on likapyykkikori, miten pesukone tai hella toimii, jne.



Itse kypsyttelin pitkään vaan hiljaa mielessäni, en puhunut miehelle kunnolla, välillä vaan vihjasin että "olis kiva jos säkin laittasit joskus pyykit koneeseen" tai vastaavaa. No, tajusin kyllä ihan itse, että on läväytettävä koko juttu pöytään, ettei mies oikeasti tajua jos en puhu ihan suoraan - silloin siirryttiin tähän "joo, jatkossa mä osallistun enempi lasten hoitoon ja kotitöihin" -sarjaan, eli paljon lupasi mutta mitään ei koskaan pitänyt. Siskoni kanssa olin puhunut tilanteestamme tosi monesti, sisko on mulle se ihminen jolle voin ihan kaiken purkaa, ja hän ehdotti tekniikkaa, joka lopulta toimi :)



Eli: yhtenä ihan tavallisena arki-iltana, kun istuttiin sohvan nurkassa, mies tuijotti telkkaria ja mä höpötin kaikkea mahdollista päivän kuulumisista ja mitä on tulossa myöhemmin tällä viikolla, mitä pitää tehdä, muistaa ja ostaa kaupasta jne. Tässä yhteydessä mä esim. kerron miehelle, mitä laskuja on maksettavana, mitä papereita täytettävänä ja niin edelleen - tuona iltana ensin selitin miehelle, että "pitää tämä kotihoidontuen hakemus laittaa menemään kelaan, varmaan voisin ite henkilökohtaisesti viedä kun voisin sit samalla kysyä noista lapsilisien yh-korotuksista. Ai nii, on tässä tää erohakemuskin, mä kirjotin ja tulostin tän valmiiks, että ei tarvi ku nimet alle vaan ja laittaa eteenpäin ni se on sit sillä selvä..." Tässä vaiheessa mies havahtui että mitä hemmettiä sä oikein selität, ja totesin vaan että kun ei sua kerran kiinnosta täällä olla ja elää meidän kanssa, ni mä aattelin että sama kai sekin sit on vaikka se erokin otettais. Tähän mies ei osannut sanoa oikeesti yhtään mitään, ensin kysyi olenko mä tosissani, ja kun vakuutin että olen, niin mies vaan suunnilleen tuijotti mua suu auki koko illan.



Sen jälkeen on puhuttu asioita tosi paljon halki, moni ongelma on ratkennut. Mies oikeasti hoitaa lapsiakin, ja tekee kotitöitä siinä missä mäkin, eikä enää vieraile niinkuin jossain hotellissa.

Tässä olisi hyvä tilaisuus kertoa miten korjata tilanne ja säästää lapset erolta!

Jos miehesi "joutusi" pitämään lapsia sitten luonaan iltaisin tai viikonloppuisin ja siten viettämään enemmän aikaa kanssanne? Miksi se on turha ero jos itse olet onneton? Kyllä lapset vaistoaa että olet ärtyisämpi kun miehesi on läsnä? Ja niin klisee kun onkin niin juttele miehesi kanssa ja jos muutosta ei tapahdu niin toteuta aikeesi, tai aluksi vaikka asumusero jos vaikka sen jälkeen tulisi kiinnostusta yrittää kun ei ole kotipalvelua 24/7 hoitamassa ja ruokkimassa

Olimme kerran jo todella lähellä eroa, ja silloin mies tsemppasi todella paljon ja kaikki oli hyvin muutamia kuukausia. Mutta sitten miehen kiinnostus taas laantui, ja hän palasi takaisin vanhaan järjestykseen.



Ehkä sama toimisi taas, mutta en tahdo tehdä itsestäni ihmistä, joka erolla uhkailemalla saa miehen viettämään aikaa perheen kanssa.



Toisaalta mies on aina ehdottomasti eroa vastaan, mutta en oikein tajua miten hän meidän suhteemme näkee, sillä meillä ei ole mitään yhteistä.

Emme vietä aikaa yhdessä, sillä mies ei tahdo tehdä mitään eikä lähteä mihinkään eikä vapaaehtoisesti puhu mistään. Tai jos puhuu niin se on sitten juuri sitä tyhjänpäiväistä diipa-daapaa, mikä ei käytännössä vaikuta mihinkään.



Mies osoittaa jatkuvasti käytöksellään, että me olemme vain jotain sivurooleja hänen elämässään. On kai tavallaan kivaa että on koti ja lapset ja vaimo, mutta oikeasti ilmeisesti kivaa on vain kaverit ja muut omat jutut.



ap

sinne on kuulemma pikät jonot, mutta jos jaksatte sinnikkäästi odottaa voitte saada ajan perheterapiaan.

vaan toteuta. Siinähän se näkee, jos tsemppasi niin hyvä on mutta nyt kun ei asiat oikeasti muuttuneet niin älä uhkaile vaan ota ero. Selvästikään et ole onnellinen

Jos miehesi "joutusi" pitämään lapsia sitten luonaan iltaisin tai viikonloppuisin ja siten viettämään enemmän aikaa kanssanne? Miksi se on turha ero jos itse olet onneton? Kyllä lapset vaistoaa että olet ärtyisämpi kun miehesi on läsnä? Ja niin klisee kun onkin niin juttele miehesi kanssa ja jos muutosta ei tapahdu niin toteuta aikeesi, tai aluksi vaikka asumusero jos vaikka sen jälkeen tulisi kiinnostusta yrittää kun ei ole kotipalvelua 24/7 hoitamassa ja ruokkimassa

Mutta sitten taas omatunto soimaa ja näen mielessäni kaikkia kauhutarinoita jos jonkinlaisista äitipuolista ja hylätyistä lapsista ja lasten pelosta ja vaikka mistä. Vaikka ero niin hyvää tekisikin minulle, tuntuu se väärältä ratkaisulta lapsia kohtaan.

Mitä jos mies ei kiinnostukaan lapsista, vaan hylkääkin heidät kokonaan? Jos nytkin tapaa vain pakosta muutaman minuutin päivässä, ei mikään takaa että hän yhtäkkiä alkaisi viettämään aikaa heidän kanssaan säännöllisesti joka toinen viikonloppu tms.

Kun mies lähtee pois kotoa, hänen ei ilmeisesti tule lainkaan ikävä, sillä ei soittele juuri koskaan jollen erikseen pyydä.

ap

Kannattaa ennakoida, kannattaa miettiä tarkkaan onko se kova työ kaiken väärti. Tulevaisuutta ei voi ennakoida mutta tuo teidän tilanne on yleisin..

Miten voi estää turhan eron? Olemme olleet vuosikymmenen yhdessä, lapsia on kolme. Mitään varsinaista, kunnollista syytä eroon ei ole, mutta minä olen ihan loppu.

Tuntuu, että kahlaan kaulaa myöten paskassa joka ikinen päivä ja tehtäväni on vaan selvitä ja jaksaa.

Kun olen yksin lasten kanssa, olen onnellinen. Meillä on kivaa ja teemme kaikkea yhdessä. Välissä on touhukkaita päiviä, välissä vaan lököttelemme porukalla. Arki rullaa ja vapaapäivinä on mukavaa. Mutta miehen lähellä hermoni kiristyy ja puran sen helposti lapsiin kun en muutakaan voi tai osaa.

Mies on aina poissa. Häntä ei kiinnosta viettää aikaa juuri lainkaan perheen kanssa ja ilmeisesti vielä vähemmän minun kanssani. Tänään olen nähnyt hänet aamulla kun lähti töihin ja nyt hetki sitten kun tulin asioilta ja mies kävi kotona kääntymässä ja vaihtamassa pari sanaa. Ja tämä ei ole mitenkään poikkeuksellinen päivä! Nyt mies on taas kaverillaan istumassa iltaa.

Lapset ikävöivät ja kaipaavat miestä, mutta minä huomaan kauhukseni nauttivani yksinäisyydestä ja toivovani että mies menisi pitemmäksi aikaa pois. Välillä tuntuu, että jos mies kuolisi tai löytäisi toisen, minusta tulisi paljon onnellisempi ja iloisempi. Nyt olen vain vankina kotona, vailla mitään omaa elämää. Mutta kuitenkaan en tahdo lasten joutuvan elämään eroperheessä, enkä tahdo että mies hylkää lapset kokonaan. Lapset ovat joka tapauksessa niin onnellisia kaikista pienistä murusista mitä miehen ajasta saavat.

Olo on niin toivoton, tätäkö minun elämäni on seuraavat 20 vuotta?

Ja mikään puhuminen ei auta, eikä ulkopuolinen neuvonta tule kysymykseenkään. Mies mieluummin eroaa kuin menee puhumaan ulkopuolisille ja kun me (=minä) puhumme, mies on teoriassa samaa mieltä ja ymmärtää ja tahtoo muuttua ja vaikka mitä. Ja sitten hän taas menee elämään omaa elämäänsä, eikä mikään muutu koskaan.

vaan toteuta. Siinähän se näkee, jos tsemppasi niin hyvä on mutta nyt kun ei asiat oikeasti muuttuneet niin älä uhkaile vaan ota ero. Selvästikään et ole onnellinen

Mutta minä olen kuitenkin aikuinen. Kysymys kuuluukin, olisivatko lapset onnellisempia eron jälkeen? Ja siitä vastauksesta en ole varma, sillä lapset kaipaavat isää kovasti eikä tosiaan mikään takaa että mies eron jälkeen enää tapaisi lapsia lainkaan, tai että lasten olosuhteet isän luona olisivat kunnossa.

Jonkun ehdottama perheneuvottelu tms. ei tule kuuloonkaan, kuten sanottu mies ennemmin eroaa heti kuin puhuu ulkopuolisille.

ap

onneksi matkustaa tyon puolesta tosi paljon ja tekee pitkaa paivaa. ei meilla yhteista aikaa ole, kun usein menen nukkumaan melkein heti kun mies tulee kotiin. en suunnittele eroa, kun en asiasta karsi. minulla on oma osa-aika tyo ja kivat duunikaverit plus muut kaverit. sinnitellaan nyt nain ainakin 10v ja sitten on lapsi niin iso etta voi vaikka erota.

esim kirkon perheasiainneuvottelun terapiaan, niin siinä tapauksessa sinä voit hakeutua sinne yksin, siis yksilöterapiaan. Älä anna miehesi viedä sinulta mahdollisuutta parantaa elämäntilannettasi! Se kun on hänen häpeänsä jos hänellä ei ole rohkeutta / kykyä tulla kanssasi terapiaan.

Siis mitä se auttaa että se tervepäinen jankkaa jonkun terapeutin kanssa samoja asioita, jos se toinen puoliso on kuitenkin välinpitämätön?

Jos mies elää kuin hotellissa, eikä suostu edes puhumaan asioista ulkopuolisten kanssa, ja sinä olet onneton tilanteesta, niin ei siinä oikein ole muita vaihtoehtoja kuin erota.



Kyllä ne lapsetkin tajuaa, että et ole onnellinen. Älä ota syyllisyyttä tästä niskoillesi. Helpommalla pääset kun ei tarvitse pestä miehen sotkuja ja funtsia missä tuo luuraa. Ja luultavasti sinulle tulee viikonloppuja, jolloin mies oikeasti tapaa lapsiaan. Jotkut miehet ei älyä kuin pakon edessä. Jotkut ei koskaan. Mutta syyllisyys ja vastuu miehen käytöksestä ei ole sinun ongelmasi vaan miehen ongelma. Itseppä liittonsa pilasi välinpitämättömyydellä eikä sinun pidä menettää mielenterveyttäsi surkeassa liitossa. Ala valmistautua lähtöön.

jos ei ole onnellinen avio tahi avoliitossaan...

nii miksei saa erota???

minä oon eronnu kaks kertaa...lapsia yhteensä 4 kipaletta...

kahteen eri lökäpöksyyn erehdyin rakastuu.alussa kumpikin oli toimeliaita.

mut ku arki alkoi,alkoi se vetelehtiminen ym.

loppui suukot ja halitkin...

miks olisin ollu onnettomassa suhteessa?

ei ole tarvista näytellä kellekkään että ihan hyvin meil menee vaik meni päi vattua...