miksen ole enää ollut pahemmin eläinrakas lapsen saamisen jälkeen?

Mun eläinrakkaus on jokaisen lapsen myötä vain vähentynyt. Mulla on aina ollut eläimiä, koiria, kissoja, jyrsijöitä, nuorempana hevonenkin.



Tällä hetkellä on vain koira joka on ollut meillä jo ennen lapsia. Enää en ota eläintä, lapset riittää.

rakkautta ja sitä ei sitten riitä kaikille!

haitat lisääntyi.



Olen aina tykännyt koirista ja jokakeväinen koirankakkakeskustelu oli lähinnä hilpeää hupia, kunnes eräänä keväänä ajelin pahimmillaan neljä kertaa päivässä koiranpas*aan vaunuilla. Ja kun oli ahdas kämppä, vaunut piti säilyttää olohuoneessa...



Kaveri toi pikkukoiransa kylään, ko. otus, josta olin aina tykännyt, näykkäs vauvaa käteen yhtäkkiä, vaikka vauva oli sylissäni. Naapurin kissaa sai olla alvariinsa ajamassa pois pihasta kun tunki vaunuihin nukkumaan aina kun silmä vältti. Pikkulinnut kävi nokkimassa vaunujen suojaharsoa ja oravakin kävi monta kertaa nakertamassa harson kulmaa.



Eli kun minulle tuli lapsi, jostain kumman syystä eläinkunta kääntyi minua vastaan. :)

lapsen myötä kahdesta koirastamme on tullut suuri rasite... odotan vaan, jotta tulisi päivä jolloin niistä pääsisi, niin pääsisi myös imuroimasta joka ikinen päivä noita helvatun karvoja... murr... ei enää yhtään koiraa tähän huusholliin tai korkeintaan sitten eläkepäivien iloksi.

Ennen lapsia saatoin kyynelehtiä tuntitolkulla jonkun surullisen eläinkohtalon takia (vaikka lehdestä luettuna). Nyt ei enää läheskään tuolla lailla kosketa, vaikka toki eläimistä pidän edelleenkin.

Lapset veivät ajan ja hellyyden. Ei ollut paukkuja koirille ja niiden vaivan huomasi. Arvojärjestys oli eka lapset ja sitten koirat. Lähinnä odotin minäkin että aika koirista jättää.



Nyt kun lapset ovat vähän isommat niin meillä on taas koira. Jaksan jo paremmin huolehtia koirasta ja kivahan se on, mutta samalle eläinrakkaustasolle kuin ennen lapsia en ole vielä päässyt. Nyt lapset kuitenkin jaksavat jakaa koiralle rakkautta.



Olen jotenkin pitänyt luonnollisena etten ole superjaksava ihminen ja lapset koen tärkeämmäksi kuin koirat. Eniten ihmetyttää perhe jossa äiti jaksaa innostua ja huolehtia koirista, mutta lapset kokee rasittavammaksi...

Kiva lukea että on muitakin. Olemme kuvitelleet olevamme kummajaisia:).



Meillä oli ennen lapsia koira, pari marsua, kaneja jne. Nyt on 3 lasta ja yksi kissa LIIKAA! Että mua rasittaa tuo kissa... Tuntuu että aika ja rakkaus tosiaan vain riittävät nyt lapsista huolehtimiseen.



Emme ota lisää eläimiä ennen kuin pienin on niin iso että huolehtii jo itsestään. Sitten ehkä voisi pari marsua jo ottaa...

olipa helpottavaa lukea että on muitakin.. Olen jotenkin kärsinyt tästä asiasta :( Kun en ymmärrä mikä mekanismi siinä asiassa kävi..Ja oon kuvitellut olevani ainoa. Pidän siis kyllä eläimistä vieläkin, mutten kotona jaksais enää.

Olen miettinyt samaa asiaa. Pidin ennen koirista, Rakastin jopa. Hoidin naapureiden koiria ja meillä oli kotona koira. Kun sain lapsen, en voisi enää kuvitellakaan hankkivani. Jostain syystä eläinrakkauteni on pienentynyt melkein nollaan. Tuntuu hassulta...

eläimestä on lisää työtä kaiken kaikkiaan. Meillä on 3 lasta pienillä ikäeroilla ja yksi kissa. Onhan se kiva, mutta ei tuohon kattiin jaksa enää niin panostaa. Ei edes viihdy sisällä, kun lapset ovat niin kovaäänisiä, kesäisin saattaa mennä parikin päivää, ettei kissaa edes näy. Etäisyyttä on siis tullut puolin ja toisin. Aina on kissasta kuitenkin huolehdittu ja niin kauan huolehditaan, kunnes aika jättää. Onhan se lemmikki kerran otettu ja vastuu on silloin omistajalla.

Koirasta (ja karvaisesta miehestä...) aiheutuva lika ärsytti ja välillä melkein kuvotti. Koin eläimen (ja miehen) hoitoon ym. liittyvät asiat vain pakollisina rasitteina. Nykyisin lapset ovat jo koululaisia ja eläinrakkaus (ja rakkaus mieheen) on aivan entisellään.