Päiväkodissa sanottiin, että lapseni on turhan arka :(

Meillä ujo tyttö, joka sai 5-v. neuvolassa lähetteen kunnalliselle "lasipsykologille" (kirjoitan lainauksissa, koska en kuollaksenikaan muista hänen titteliään). Syy lähetteen kirjoittamiselle oli se, mikä aiemmissakin viesteissä on käynyt ilmi, eli koulussa tulee vaikeuksia jos on liian ujo.



Psykologi oli aivan ihana nainen ja kävimme hänen vastaanotollaan kerran, jonka jälkeen totesi, ettei tyttömme ole traumatisoitunut tai muutenkaan häiriöinen vaan temperamentiltaan harkitseva ja vetäytyvä. Hän kannusti viemään tyttöä harrastuksiin yms. tilanteisiin, joissa sosiaalista kanssakäymistä harjoitellaan, ettei koulun aloitus olisi liian raju tytölle. Mutta hän korosti kuitenkin sitä, ettei kyseessä ole vika tai sairaus eli meidän ei tarvitse olla huolissamme.



Tyttö on nyt eskarilainen ja huomattavasti reippaampi. Päiväkodin vaihto syksyllä ei aiheuttanut minkäänlaista paniikkia hänessä ja tytöllä on myös kaksi harrastusta, joissa hän aktiivisesti ottaa kontaktia muihin lapsiin.



Tsemppiä ap:lle!

Täytyy sanoa, ettei monet ujon lapsen vanhemmatkaan kovin suvaitsevaisia ole. Miksi niin monesti ujon vastakohdan tai ei-ujon lapsen oletetaan olevan kyynärpäitä käyttävä ja nyrkit pystyssä oleva uhoaja?!



Kyllähän se on niin, että jos on ihan hirvittävän ujoa ja arka, niin siitä on lapselle haittaa ja aiheuttaa turhaa stressiä lapselle pitkin elämää, ihan yhtä lailla kuin vaikka adhd-tapaus tms. äärilaidan ilmiö.

Esikoisesta eskariope kertoi ensin huolestuneensa, kun poika on niin varovainen ja kiltti, arveli, että tulee "jäämään jalkoihin" koulumaailmassa. Oli kuitenkin sitten itse muuttanut mieltään pojasta, kun seurannut tätä ryhmässä. Lapsi ei koskaan joutunut riitatilanteisiin, hankalista ristiriidoista luovi itsensä sopuisasti, oli ryhmässä rauhallinen, harkitseva ja pidetty kaveri. Nyt poika jo yläkoulussa, edelleen samanlainen ja hyvin pärjää. Toinen poikani kuvattiin eri päiväkodissa ensimmäisessä keskustelussa lähes kehitysvammaiseksi mölliksi (=oma tulkintani pitkästä ikävästä palautteesta). Rauhallinen, kiltti, hitaasti lämpenevä poika, joka yllättävissä tilanteissa menee lukkoon. Eskaripalaute oli kuitenkin jo hyvin positiivista ja koulussa tulee pelkkää kiitosta. Poika sinänsä ei ole muuttunut, sama perusluonne.

Meitä ihmisiä on eriluonteisia. sanoisin näin, että jos ujous, arkuus ja uusien tilanteiden jännittäminen hallitsee lapsesi elämää niin täytyyhän lasta auttaa. Hänenhän on paha olla jos koko joutuu olemaan koko ajan "varpaillaan". Ehkä löytyisi joku tapa jolla häntä voisi tukea kohtaamaan uusia tilanteita ja selviämään ristiriita tilanteissa. En nyt tarkoita, että nyrkit pystyssä.

Yksi syy, miksi omani ei ole pk:ssa. Ei pärjäisi siellä lapsilauman keskellä vielä, koska on varautunut ja ujo. Eikä tarvitsekaan!

Tuo on heti negatiivinen piirre ja valitettavasti asia myös ilmaistaan niin, että lapsi itsekin tajuaa että käyttäytymisensä ei ole muita miellyttävää -> ahdistuu entisestään.



Oma lapsi on pph:lla ja pärjää erinomaisesti pienessä ryhmässään tai esim puistossa kun paikalla on vaan muutama lapsi. Puhuu vieraille kunhan on tutussa seurassa. Mutta heti kun paikalla on vaikka 10 lasta tai enemmän (esim kevätjuhlat) niin hän kohmettuu täysin. Minä hyväksyn tuon ja yritän tukea lasta... Mutta aina tulee joku sanomaan että SIELLÄ NE TOISET NIIN REIPPAASTI MENEE JA täällä sitä vaan nyhjätään tms.



ei se tuolla ainakaan parane :(

Liisa Keltikangas-Järvisen tuotanto, ellet ole jo lukenut.

tökerösti sanottu, ei oikein ole temperamenttiasiat hallussa sellaisella, joka noin sanoo. Harmi, jos eivät osaa ohjata ja rohkaista tilanteissa. Ammattilaisen pitäisi.



Kannattaisiko tuollaista hoitajaa kehottaa ottamaan eri temperamenteista selvää, esim. voisi lukea Keltikangas-Järvisen kirjan Temperamentti, stressi ja elämänhallinta.

noista päiväkodin kritiikeistä!



Jokainen lapsi (melkein) tarvitsee tukea jossain asiassa enemmän kuin jossain muussa. Ammattitaitoa on tunnistaa se tuen tarve ja kertoa se vanhemmillekin, jotta osaavat esim. rohkaista lasta uusissa tilanteissa tai uusien ihmisten lähellä, harjoitella näitä tilanteita, jotka lapselle ovat vaikeita.



Jollain muulla lapsella saattaa se vaikeus olla esim. siinä ettei jaksa keskittyä tai kuunnella muita tms. Silloin tästäkin on hyvä kertoa ja vanhempien ja päiväkodin antaa erityistä tukea näillä alueilla.

oma esikoinen 25v on vieläkin ujo kotikissa ja sain kuulla siiitä opettajiltakin aikoinaan kun ei poika vastannut heile kysymykseen. sitten nuorimainen 8v on täysin erilainen että ei sille temperamentille oikein mitään voi.

...päällepäsmäreitä. Usein oikeasti hiljaisessa vedessä.. jne..

noista päiväkodin kritiikeistä!

Mutta siinä tavassa, jolla asia ilmaistaan, voisi käyttää sitä ammattitaitoaan kun se kerran on hankittu. Minusta lapsen nolaaminen tms ei ole ammattimaista eikä edistä asiaa yhtään

noista päiväkodin kritiikeistä! Jokainen lapsi (melkein) tarvitsee tukea jossain asiassa enemmän kuin jossain muussa. Ammattitaitoa on tunnistaa se tuen tarve ja kertoa se vanhemmillekin, jotta osaavat esim. rohkaista lasta uusissa tilanteissa tai uusien ihmisten lähellä, harjoitella näitä tilanteita, jotka lapselle ovat vaikeita. Jollain muulla lapsella saattaa se vaikeus olla esim. siinä ettei jaksa keskittyä tai kuunnella muita tms. Silloin tästäkin on hyvä kertoa ja vanhempien ja päiväkodin antaa erityistä tukea näillä alueilla.

On harkitseva, varautunut uusiin asioihin ja odottamattomiin tilanteiisiin.

Nämä voivat olla jossain tilanteessa hyviä asioita (ei ole vaikka helposti yllytettävissä hölmöyksiin), mutta voi olla "turhaakin" varovaisuutta. Siitä ei tientkään pääst nuhtelemall alasta ja käskemällä olemaan reippaampi. Tuskin päiväkodissakaan tarkoitettiin, että pitäiis olla nyrkit pystyssä?

Ehkä he tarkoittivat todella, että lapsella ei ole hyvä aina hyvä olla päiväkodin toiminnassa, koska on luonteeltaan varautunut ja arka. Yhdessä voitte miettiä, miten helpottaa arkea lapsen kannalta. Esim. omalle lapselleni oli tärkeää, että asiat selitetään etukäteen perusteellisesti, ja tällaisista puhuttin yhdessä hoitajienkin kanssa. Ei ns. ylläreitä päiväohjelmaan.

Vetäytyy herkästi, jos joutuu ristiriitatilanteeseen ja on epäluuloinen uusia asioita kohtaa, "lamaantuu" jos käy jotain odottamatonta.

Onko nämä teistä todellakin huonoja asioita? Pitääkö harkitsevuus ja rauhallisuus muka jotenkin kitkeä pois? Pitääkö kaikista kasvattaa nyrkit pystyssä itseään puolustavia rämäpäitä?

Päiväkodissa vielä voi pärjätä, mutta jos jotenkin voi lasta autaa rohkistumaan, niin siitä on koulussa hyötyä.



Meidän harkitseva ja rauhallinen, hiljainen poika pärjäsi vielä päiväkodissa hyvin, mutta nyt koulussa joutuu koulupsykologin juttusille.

Jos tähän vetäytymiseen olisi aikanaan puututtu ei varmaan olisi nyt niin suuria ongelmia koulussa kuin on. Opettaja toivoi jo ekaluokan aikana lisää rohkeutta ja reippautta. En vaan tiedä miten lapselle voi sitä reipautta ja rohkeutta opettaa.



Nuorempi poika on sitten tuonkin puolesta reipas ja rohkea rämäpää.



Harmittaa, että tuollaista harkitsevaa luonnetta ei hyväksytä koulu maailmassa. Jos ei ole reipas ja rohkea, on varmaan masentunut.

on ihan eri asia todeta, että lapsi on arka ja tarvitsee tukea kuin että sanoo, että lapsi on turhan arka. Siis jos sävy on se, että lapsi on väärän luonteinen.



Olen aran lapseni kanssa törmännyt usein siihen, että arkaan lapseen usein suorastaan kiukustutaan, ja se sanotaan ääneen: miksi se ei vastaa, onpas se ujo, miksi se on tuollainen. Ei todellakaan ole rohkaisevaa, ja eihän muunkaan laisille lapsille tai aikuisille mennä heti laukomaan päin naamaa kritiikkiä luonteesta. Turha ajatella, ettei esim. kolmivuotias ymmärrä. Lapseni on tullut ajan kanssa rohkeammaksi, nyt viisivuotiaana pärjää hyvin joukossa.

Viimeistään työelämässä arat, ujot ja muutoksista lamaantuvat syrjäytyvät. Kuka sen kohtaon lapselleen haluaa??????



Harkitsevuus ja varoivaisuus on ok, mutta arkuus EI ole. Siitä pitää lasta aktiivisesti opettaa pois eikä sitä käytöstä pidä ylläpitää " voi, voi kun tuo meidän Janico on niiiinnnnn ujo /arka /herkkä "



Nim. pakon edessä rohkeaksi oppinut

ihmiseltä, joka noin on sanonut, että jaahas, mitäs te sitten täällä päiväkodissa olette ajatelleet tehdä asialle? Sillä enhän minä äitinä ole päivisin siellä päiväkodissa, minä kasvatan lastani kotioloissa ja siellä hän on aina aivan reipas.

että arkuus ja ujous itse asiassa EI ole Suomessa kovin hyväksyttyä. Täällä vain on sellainen tyyli, että ihmisten annetaan eristäytyä eikä tehdä asialle mitään. Täällä ei rohkaista ihmisiä tulemaan esille. Tiedän, mistä puhun, koska olen lapsena tutustunut jonkin verran amerikkalaiseen kulttuuriin. Siellä lapsia, ainakin minua ujoa, kehuttiin ja kannustettiin paljon enemmän kuin perinteisessä suomalaisessa koulussa.



Suomessa on perinne, että jokaisen pitää saada olla rauhassa. Sen vuoksi hiljaisia ja ujoja ei osata vetää mukaan ryhmien toimintoihin. Sitten, jos he sattuvat valittamaan yksinäisyyttä, sanotaan, että oma vikasi.

mitä sanoit. Paitsi, että meidän 5-vuotias on aina vain ujo ja arka.