Lue keskustelun säännöt.
Minun täydellinen lapseni
09.11.2006 |
En itsekään osannut puhua vielä kolmevuotiaana, enkä käydä potalla. Tyttäreni on toisinaan sanonut jotain hyvinkin järkevää, ja pottaankin on silloin tällöin tullut jotain.
Minun pikku tyttäreni ei voi nukkua ilman äitiä, vaan tulee aina viereeni nukkumaan. Jos nostan hänet omaan sänkyynsä, hän herää viimeistään 5 minuutin kuluttua ja hiipii viereeni... Helpoin keino saada hänet illalla rauhoittumaan ja nukahtamaan on se, että KÄSKEN hänet omaan sänkyynsä. Ei hän todellakaan sinne mene, vaan painaa päänsä peittoni uumeniin ja teeskentelee nukkuvaa.
Me käymme kaikenlaisissa tutkimuksissa, mitään vikaa ei ole löytynyt (siis syytä puhumattomuudelle) ja tutkimukset vain jatkuvat ja jatkuvat...
Olen rukoillut, ja rukoilen lisää. Lapseni on jonkin verran ahdistunut niistä sairaalakäynneistä ym. " tutkimustapaamisista" . Hän on tavannut liian monta aikuista, jotka eivät välitä hänestä, vaan tarkkailevat ikäänkuin ulkopuolisena ja vetävät rasteja ruutuun niihin valmiisiin arviointilomakkeisiinsa. Tämä kaikki on vahvistanut hänen käsitystään, että äiti on maailman ainoa täysipäinen ihminen, ja ainoa jonka kanssa kannattaa edes yrittää kommunikoida, muita ihmisiä hän vain katselee arasti ja vähän pelkää tutustumista.
Silloin, kun tyttäreni on puhunut, hänen äänensä ja koko olemuksensa on niin suloinen! Hän on niin rakastava ja rakastettava. Hänellä on nyt kehitysvammadiagnoosi, puheen ja vuorovaikutustaitojen puutteiden takia. Mitään kromosomihäiriötäkään ei ole löytynyt, eikä ruumiinrakenteessa mikään vihjaa sellaiseen.
Kotona hän on hyvin omatoiminen, ja tutkii kaikkea ja kokeilee, muualla lähinnä seisoo tumput suorina ja tarkkailee, tai sitten hyppii ja huutaa täynnä energiaa ja iloa, mutta toiset lapset (ja aikuiset) eivät ymmärrä häntä eivätkä pidä hänestä, kun hän ei osaa puhua eikä kovin hyvin noudata annettuja ohjeitakaan. Kotona hän noudattaa ohjeita hyvinkin tarkasti, tai sitten selvästi tietoisesti päättää olla noudattamatta! Muualla hänestä saa aivan sellaisen vaikutelman kuin hän ei ymmärtäisi mitään.
Mistä saisin lisää voimaa ja rohkeutta? Nämä tyttäreni vaikeudet tekevät minut surulliseksi, enkä tiedä mistä olisi apua ja mistä päinvastoin haittaa, mutta kaikkea koitetaan... Ja hän kyllä ihan täydellinen kaikin tavoin.
Kommentit (4)
Sinä äitinä tiedät parhaiten. Tietysti lääkäreistä ja muista voi olla apua ja onkin varmasti joissain tilanteissa. Mutta onko teillä ollut ikinä nyt lapsen tärkeässä kehitysvaiheessa aikaa jolloin lapsi on saanut kotona rauhoittua pidemmän ajan ilman lääkäri käyntejä?
Jos lapsi kerran kotona välillä saattaa puhuakkin ja noudattaa ohjeita niin liialliset lääkärikäynnit saattavat tukkia pikkusuun turhaan..
Ole kuitenkin rehellinen lapsesi kanssa. Ihan todella tarkkailet,että noudattaako todella ohjeita vai joudutko kuitenkin auttamaan vielä lisää ohjeen jälkeen?
Jos esim 3v:lle anta neuvon hakea talouspaperia keittiöstä palasen,niin hänen pitäisi osata se hakea ilman lisäkehotuksia tai neuvoja (tietysti paprun pitää olla saatavilla) esim olohuoneesta annat neuvon ja itsenäisesti pitäisi osata se tehdä..
Puhumattomuus itsessään ei minusta ole niinkään huolestuttavaa JOS neuvoja osaa noudattaa. Tuon toisen " kokeen" jälkeen voi aina tehdä vähän enemmän monimutkaisia... muistaakseni 3v:n pitäisi osata noudattaa kolmiosaista neuvoa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
iässä puhunut mitään ja häntä on kanssa tutkittu ja tutkittu mutta mitään ei ole löytynyt. Nyt poika reilu 4v. ja sanoja tulee jo kivasti samoin kuin pieniä lauseitakin. Puhe ehkä reilu 2v. tasolla mutta puhuu kuitenkin. Motorisesti on ihan kuin muutkin lapset. Hiukan hitaammin lämpenevä ja arahko on mutta leikkii kyllä porukassa ihan kivasti. Välillä tuntuu kuin ei kaikkea ymmärtäisi mutta ehkä ei vaan osaa ottaa viestejä vieraammilta niin hyvin vastaan. Lapset alussa vierastivat tätä poikaa koska iso kokoinen muttei puhu mitään joten heidän oli vaikea suhtautua häneen ja pitää leikkitoverina. Nyt jo kaveritkin hyväksyvät ja ko. poika leikkii paljon meidän 3½ja ja 1v10kk poikien kanssa ja jopa 6v. tyttöni pitää hänestä ja leikkii mielellään vaikka pojan puhe tosiaan on reilusti jäljessä.
Kannattaa vaan vahvistaa lapsen minäkuvaa ja itseluottamusta ja sitkeesti myöskin auttaa tyttöä ottamaan kontaktia muihin sillä tavalla millä hän sen osaa tehdä. Naapurin pojalla selvästi hyvä vaikutus oli puolipäivähoitoon menemisellä sillä hänen sosiaaliset taidot ovat PK:n aloittamiset jälkeen lisääntyneet huimasti.
Meillä esikoinen 6v. ja kanssa joudutaan tekemään töitä että nyt eskarissa oleva tyttönen joka on maailman suloisin lapsi meidän mielestä saisi ikätoverit koulukypsyydessä kiinni ja pääsisi aloittamaan koulun syksyllä ikätovereiden kanssa samaan aikaan. Käydään puheterapiassa ja toimintaterapiassa ja tuetaan tytön kehitystä myös kotona. Tytöllä diagnosoitu luki ja hahmotushäiriö ja epäilynä myös aistiyliherkkyyttä. Rankkaahan tuollaiset tutkimukset ovat mutta mitä sitä ei tekisi lapsensa eteen jos jostain vain on apua.
Lapsesi omistaa aivan ihanan ja rakastavan äidin, mahtavaa! Sillä voimavaralla hänen elämästään tulee onnellinen ja juuri hänelle täydellinen!
Minulla ei äitinä ole kokemusta tuollaisesta, mutta siskona olen vierestä seurannut pikkuveljeni vastaavaa taistelua asioista. Olin tosin lapsi silloin itsekin, etten mitään " järkeviä" neuvoja osaa antaa, mutta meillä kaikki kääntyi parhain päin ja veljeni kiri ikätoverinsa kiinni kouluikäisenä. Syytä alun hitaalle kehitykselle ei löytynyt, on nyt ihan normaali yläasteelainen, tosin hieman ujo ja arka vieraiden kanssa.
Tärkeintä on että SINÄ rakastat lastasi varauksetta, ja hyväksyt hänet sellaisen kuin hän on, etkä kohtele alentuvasti ja niin etteikö hän mitään osaisi, olkoon muu maailma mitä mieltä tahansa.
Liitän teidät iltarukoukseeni, kyllä asiat järjestyy!!