Miten pitää hermot lasten tapellessa jatkuvasti?

vaan vasta 1- ja 3-vuotiaat.



Mutta "etukäteen" satuin vilkaisemaan tällaista opusta:

Adele Faber, Elaine Mazlish:

Meillä on mukavaa - eroon sisarkateudesta (Siblings without rivalry).



Vähän jenkkityylinen, hassuhkolla tavalla, mutta tosi käytännöllinen ja antaa tarkkoja esimerkkejä + neuvoja. Tsekkaa - löytyy hyvin kirjastoista.

Lisääkin käytännössäkin kokeiltuja ehdotuksia otetaan ilolla vastaan!





ap

tosin lapset reilu 3 ja 5. syyslomaviikko on ollut minulle ihan täyttä työtä noiden kahden riitapukarin kanssa, ensi viikolla pääsen töihin lepuuttamaan korvia :-)

En ole mitään viistatenkiveä keksinyt, usein katson aikani, ennen kuin menen väliin, ovat jo aika tasaväkisiä kuitenkin.

tekemään eri juttuja. vanhemmilta huomiota erikseen kummallekin, ei kohdella kahta yhtenä ryhmänä. Jos kinailua nii sitten auttamaan vanhempia pikkuaskareissa, tiskikoneen tyhjennys, roskat jne. Jos tappelu jatkuu oikeuksien vähentämistä.

mutta jatkuvaa tappeluahan tää meilläkin on. Itselläkin pinnaa kyllä kiristää jatkuva kiljuminen ja tappelu, mutta olen yrittänyt suhtautua jotenkin ratkaisukeskeisesti riitoihin.



Ihan ensiksi yritän erottaa riitapukarit ja hiljentää ne jotenkin. Sitten kysyn missä mennään, mitä tapahtui? Sitten yritän saada lapsia itse miettimään miten ongelma saataisiin ratkaistua (yleensä silloin meinaa riita leimahtaa uudelleen...). Jos eivät itse keksi reilua ratkaisua (yleensä eivät keksi...) niin sanelen itse miten asia etenee.



Yleensä aina jonkin verran yritän selittää näitä perusasioita että toiselle ei saa sanoa rumasti, ikinä ei saa lyödä ja jankutan samoja asioita vaan uudestaan ja uudestaan. Ja paljon yritän jankuttaa asioita siitä näkökulmasta että toiselle tulee paha mieli, riidat pitää aina sopia, vuorotellen tai yhdessä voi leikkiä, lelujen omiminen on itsekästä, omat sisarukset ovat tärkeitä ja rakkaita, eikä toiselle saa olla tahalleen ilkeä. Empatiaa yritän herättää mahdollisimman paljon.



Jos on tapahtunut tönimistä, lyömistä tai nimittelyä, niin aina anteeksipyyntö halaten, ennen kuin homma jatkuu. En pakota pyytämään anteeksi, vaan vetoan tunteisiin ja siihen että riidat täytyy sopia ennen kuin mitään hommia voi jatkaa.



Yritän myös siitä huolimatta kumpi on riidassa aktiivisempi osapuoli, selittää ääneen molempien lasten kantoja asiaan. Esim. että "Viiviä nyt hirveesti alkoi kiukuttamaan, kun kun ei päässyt sun leikkiin mukaan, ja sitten kiukutti niin paljon että tuli läpsäistyä siskoa. Mutta niin ei saa ikinä tehdä." Tai "Siiri olis nyt halunnut leikkiä tällä kerralla ihan yksin, ja olisi voinut nätimmin sanoa että tahtoo leikkiä yksin. Ehkä kohta voisitte keksiä jotain yhteistä." Ja sitten kerron vaihtoehtoisen toimintamallin mitä olisi voinut siinä tilanteessa tehdä mielummin. Yritän kovasti lisätä lasten omia keinoja, että edes joskus elämässä osaisivat ratkoa ristiriitoja muutoinkin kuin huutamalla ja lyömällä.

Riitojen selvittelyssä olen huomannut että molempien riitapukareiden tulee saada tulla kuulluksi, että on reilu meininki.



Joskus tuossa väliinmenovaiheessa tai hiljentämisvaiheessa joutuu kyllä ääntään korottamaan että ylipäänsä saa puheenvuoron...Ja fyysisesti joutuu myös monesti menemään väliin.



Itse yritän antaa esimerkkiä, eli yritän olla rähjäämättä lapsille, ja kun joskus kuitenkin tulee rähjättyä, niin pyydän aina anteeksi jos meni överiksi.



Joskus kun on itse laiskalla päällä tai vaikka kiire, niin tyydyn vaan uhkailemaan että lelut menee takavarikkoon tms. jos menee tappeluksi. Ei yleensä auta jos tunteet on jo kuumenneet, ja riita siirtyy vaan johonkin muuhun asiaan jos takavarikoin sen hetkiset lelut. Eli pitkän kaavan kautta joutuu kuitenkin selvittelemään...



Kyllä jonkin tasoista edistystä oon havainnut näillä puhuttelu-tyylisillä keinoillani, mutta ei nyt kovin paljoa. Luulen että tätä jatkuu vielä monia vuosia, aiheet vaan vaihtuu. Mut pakkohan näistä on yhteiskuntakelpoisia saada joskus.



Tsemppiä ja hermoja!

Jos haluat elää rauhassa lapsiesi kanssa ja lapsesi keskenään, niin selvität jokaisen riidan aloittajan ja sanktioit sopivasti aloittajaa. Ei mene kauaakaa kun riitoja ei enää aloita kukaan, jos pystyt aina "rankaisemaan" riidan aloittajaa.



Lapsillasi on oma käsitys oikeudenmukaisuudesta ja kun toimit heidän mielestään oikeudenmukaisesti, arvostavat he sinua enemmän, kuuntelevat ja tottelevat paremmin. Joten toimi rauhallisesti ja oikeudenmukaisesti.

ja usein jompikumpi istuu jäähyllä miettimässä (4v ja 6v pojat), selvittelen riitoja joka päivä, jatkuvasti, ja vähän väliä. Loppujen lopuksi se on ihan sama mitä niille sanoo, ja mitä yrittää, ne kinastelee/riitelee/tappelee/ärsyttää toisiaan tahallaan. Pitää vaan oppia suodattamaan enimmät pois, ja puuttua sitten kun eivät saa itse ratkeamaan tilannetta.



Onneksi jättävät vielä pikkusisarensa rauhaan, mutta sitä odotellessa, kun viimeinenkin liittyy seuraan riitelemään..

useamman kerran päivässä juuri jatkuvasta kähinästä johtuen. Tappelua, tönimistä, lällättelyä vähänväliä. Pojat 4v ja 5v. Mutta kahnausten vastapainoksi myös ihania mielikuvitusleikkejä yhdessä.



Minä yritän olla puuttumatta kahnauksiin mahdollisimman paljon. Sitten kun "oikeesti" lyövät tms. niin menen väliin. Harvemmin jakelen jäähyjä ai muita sanktioita, koska aika harvoin on selvää se kummalle sanktio kuuluisi. Sillekö joka lyö, kun toinen on jo pidempään ärsyttänyt ja odottanut toisen reagoivan? Vai sille lällättelijälle sitten, kun toinen on jo lyönyt?



Ja molemmat ovat päiväkodissa "unelmalapsia", saavat kehuja positiivisesta aktiivisuudestaan, kohteliaisuudestaan jne. Vähän yli vuoden hoitouran aikana ei kummankaan ole kerrottu kiusanneen toisia, lyöneen tms. Kyllä se säästetään veljelle...