En ymmärrä miestäni. ov
:) Alkuun tuli mieleen, että eikös baarissa sanota "vaimoni ei ymmärrä minua", heh.
Niin, asiaan, en todella ymmärrä miestäni. Meillä on viikkokausia ellei kuukausia jo ollut ajankäyttöön, parisuhteeseen ja perheeseen liittyviä onglemia ja riitoja älyttämästi. Viimeisen kahden viikon aikana rajujakin. Mies on rikkonut lupauksia jatkuvasti, sekä minulle, että lapsille tehtyjä. Mies haluaa vain itse tehdä mitä milloinkin haluaa ja meidän pitäisi sovittaa kaikki asiat hänen aikatauluihinsa. Työn ymmärrän, mutta vapaa-ajan menemistä vain hänen mukaansa en.
Niin, riidelty on ja lujaa. Eilen miehellä sitten halutti suomeksi sanottuna panna. Itselläni ei yhtään, koska riidat on auki ja silloin en kerta kaikkiaan kykene. Mies vaan vonkas ja vonkas, vaikka kuinka sanoin että en halua. Sanoi sitten, että noh vaikkei minulla haluta, niin hänen oloa pitää silti helpottaa. Eli olisi vain väkisin pitänyt hänen mielikseen haluta. Sanoin miehelle, että mene kuule ja hoida itse itsesi. Mies lähti ovet paukkuen ulos, sanoi vain mennessään että "älä sitten odota minultakaan mitään". Jäin siihen valvomaan ja miettimään, että mitä sitä pitäisi ylipäänsä odottaa. Kun ei parisuhde suju, perhe-elämä ei suju eikä perhana mikään. Että seksiä pitäisi vielä "kaupan päälle" antaa ja minun tyytyä osaani vai mitä vattua??
No juu, siinä sitä marinaa miehen itsekkyydestä ja itsepä olen mieheni valinnut.
Kommentit (6)
Ikävä mies.
Voi sen vaihtoonkin laittaa, jos ei koulutus onnistu.
Auttaisiko kunnon rauhallinen keskustelu? Sanot vaikka illalla, kun lapset nukkuvat, että haluisit puhua yhdestä asiasta. Kerrot sitten, miltä sinusta tuntuu miehen aikataulujen mukaan pomppiminen. Kerro miten se vaikuttaa sinun ja lasten arkeen ja muuhun. Ole rauhallinen äläkä syyttele, kerrot vain miltä sinusta tuntuu.
Sitten voit sanoa senkin, että kun olet niin kyllästynyt ja vihainen tilanteeseen, ei seksikään maistu, pitäisi ensin sopia kaikki muu.
Mies joko kuuntelee tai ei, ymmärtää tai ei. Ja jos ei haluakaan ymmärtää, niin sinä et sille voi mitään. Annat sitten miehesi suunnitella omat menemisensä ja sinä suunnittelet omasi ja lasten menemiset.
Teillä on varmaan kummallakin yhtä paha mieli. Mies ajattelee, että sinä rankaiset häntä seksiä pihtaamalla.
AP, muistatko enää mitä tapahtui silloin kun miehesi alkoi käyttäytyä noin itsekkäästi? Työssä, muussa elämässä tai ihmissuhteissa jokin vastoinkäyminen, pettymys tms? Eihän tuollaiset muutokset taivaasta putoa, vaan johtuvat aina jostakin. Voi olla vaikka kuinka pieni asia (kokemusta on :)).
Ikävä tilanne sinulla, toivottavasti solmu aukeaa.
ihmeitä tapahtuneen. Mies on AINA kotona väsynyt, mutta virtaa riittää harrastuksiin ja muihin juttuihin. Kai se on sitten kyllästynyt perhe-elämään, että ei se sitten onni hehkunutkaan kun kolmas lapsi saatiin ja aikani ei riitäkään enää ihan kaiken hoitamiseen.
Eilen kyllä "sorruin" petipuuhiin, kun itselläkin niin halutti. Mutta eihän ne ongelmat haihdu mihinkään...
Jotain eilen keskusteltiinkin. Haaveilen muuttoa maalta pois, koska minulla ei ole täällä työtä eikä lapsilla kaveripiiriä lähellä lainkaan. Mies taas viihtyy metsän lähellä. Sanoo vain, että minä haluan kiusata lapsia, viemällä heidät pois. Enpä tiedä...
ei se muuten parane...