Anoppi, "ystävä ja hyvä tuki"...

Aivan kuin kuvailisit minun anoppiani. En uskalla hänelle enää mitään puhua. Kylässä käydessä ja puhelimessa istin vain hiljaa ja kuuntelen. Etten vaikuttaisi tylyltä kehun hyvää kahvia ja hienosti kukkivia kukkia. Tätä olen jatkanut jo melkein 2 vuotta. Mikä on tulos? Anoppi jatkaa edelleen samaa puhetta, koska kuuntelen hänen juttujaan kun hän moittii ihmisiä. Vähän ajankuluttua hän esittää omat puheensa minun puheenani, koska hän ei koskaan puhu kenestäkään pahaa. Samaa joutuu kokemaan myös mieheni ja hänellä vielä riittää uskoa äitiinsä, eli hän uskoo ettei äiti tahallaan ole paha ja hänen kanssaan voi keskustella asioista. Miesparka, viimeksi kun hän yritti äidilleen selittää etteivät äidin väitteet siitä että hän olisi puhunut pahaa yhdestä henkilöstä, saivat aikaan sen, että anoppi suuttui, sai raivarin ja kieltäytyi kaikesta yhteydenpidosta monen viikon ajan. Ei haitannut minua, ihanaa kun ei tarvinnut sitä myrkyn vuodatusta kuunnella. Miehlleni tämä kuitenkin oli raskasta aikaa, koska anoppi on vanhan ja asuu itsenäisesti suhteellisen kaukana. Meille on siis tärkeää olla häneen säännöllisesti yhteydessä, vain siksi, että tiedämme kaiken olevan hyvin ja tarvittaessa olemme valmiit häntä auttamaan nopeastikkin. Hän on kuitenkin vanha hminen ja mieheni äiti. Tämän vuoksi hän ansaitsee meidän huolenpitomme ja ainakin ulkoisesti kunnioittavan käytöksen, vaikken voi hänestä hänen pahansuopuutensa ja tyhmyytensä vuoksi pitää, kunnioituksesat puhumattakaan. Onneksi tiesimme hänen olevan kunnossa, siitä että saimme miehen sisaruksilta säännöllisesti tiedotteita siitä mitä hän on meidän suullamme puhunut. Voi kun jaksaisi kestää ja hymyillä. Moni varmaan miettii miksi teeskentelen enkä laita häntä vastaamaan sanoistaan. Olen yrittänyt sitäkin. Hän ei todellakaan ymmärrä puhuneensa pahaa, piiloutuu vain sen varjoon että minähän puhuin vain totuuden. Kun tältä pohjalta lähdetään ja lisätään siihen se ettei hän aina muista asioita oikein ja ettei hänellä ole pienintäkään tunneälyä ja ettei hän ymmärrä sitä että yhden ja saman totuudenkin voi esittää neutraalina totuutena, mukavana totuutena tai loukkauksena, ompa vielä olemassa mahdollisuus ettei sitä totuutta sano ollenkaan ellei siihen ole mitään syytä. Ei tälläisen ihmisen kanssa voi puhua asiasta järkevästi, tämän vuoksi olen luovuttanut ja ajatellut, että vain omaa käytöstäni voin muokata ja minä haluan että käytökseni on kaunista ja sellaista etten kadu sitä jälkeenpäin. Tämä saa jaksamaan, äiti on miehelleni tärkeä, vaikkakin vaikea läheinen ihminen. Kunnioituksesta miestäni kohtaan, käyttäydyn kunnioittavasti ja ystävällisesti hänen äitiään kohtaan. Loppukevennykseksi kerron tilanteen jossa olen mielestäni käyttäytynyt edellä kertomani mukaisesti itseni ja tunteeni sivuun laittaen kauniisti ja "pelastanut" tilanteesta sen minkä voin. Olimme suurissa juhlissa ja tilassa jossa joimme kahvia oli sillä hetkellä paikalla n 30 naista joista osa oli varsin vieraita toisilleen. Minä ja anoppi saimme kaikkien naisten jakamattoman huomion, kun anoppini kovaan ääneen alkoi päivitellä sitä miten lihavia minä ja mieheni olemme, miten hän oli kerrankin aivan kauhistunut sitä miten paljon me olimme lihoneet, kun näki meidät muutaman viikon tauon jälkeen. Anopin vielä puhuessa huomasin naisten alkavan tuijottaa minua, muutamalla jäi jopa kahvikuppi puoleenväliin ja kuulinpa muutaman terävän henkäisynkin. Anopin lopettaessa huoneessa oli syvä hiljaisuus, se katkesi vasta kun iloiseti hymyillen käännyin katsomaan anoppia ja sanoin "aivan, onhan sitä todellakin muutama kilo meille tuota painoa lisää tullut" Tämän jälkeen kaikki alkoivat keskustella keskenään muista asioista ja minä join kahvini loppuun, rupattelin vielä hetken vierustoverini kanssa iloisesti ja poistuin sitten tuosta huoneesta selitellen, että jossain täällä on henkilö jonka kanssa minun on ihan pakko puhua hetken aikaa, kun emme ole pitkään aikaan tavanneet. Jälkeenpäin olen käynyt tilannetta läpi ja todennut että tapani toimia oli ainoa oikea minulle. Kaikki muu olisi aiheuttanut pahaa mieltä jollekkulle ja laskenut minut samalle tasolle kuin anoppi, nyt pystyn ainakin katsomaan tilannetta pystypäin, kun en antanut itseni provosoitua huonoon käytökseen.

Ed. kirjoittaja todellakin omaa selkärankaa, itse on noin hienoon käytökseen pysty millään!



Meillä myös anoppi vielä vuosi takaperin oma-aloitteisesti hankkiutui lapsia hoitamaan, ja osteli heille vaatteita ym.. Aluksi ajattelin, että hän tekee sitä hyvän hyvyyttään. No, aika pian silmät ja korvat aukenivat, kun kuulin, mitä hän muille sukulaisille puhui. Kaikki olikin ollut vain sen takia, että hän pääsisi itse pätemään ja esittämään ns. hyvää isoäitiä!



Kun tämä minulle selvisi, en koskaan missään tilanteessa ole pyytänyt häntä hoitamaan lapsia (mieluummin palkkaan vieraan hoitajan), enkä myöskään kerro lasten tai omasta sairastumisesta, päiväkodin sulku- ja lomapäivistä ym. En myöskään kerro mitään omista tai lasten asioista, työkuvioista, harrastuksista tms. Kysymyksiin vastaan ympäripyöreästi "ihan hyvin", "kiitos, hyvää", tms. Lapset saavat itse kertoa, mitä kertovat. Valitettavasti en useinkaan vastaa puhelimeen, jos hän soittaa. Usein minulla on myös "työeste", kun mies ja lapset kyläilevät. Kylään menemme vain ja ainoastaan kutsusta. Anopin ostokset laitan sivuun, samaan kassiin kuin 70-luvulta peräisin olevat perintövaatteet, käyttämättömänä ja laput kiinni. Palautan ne sitten, kun miehen sisarukset saavat lapsia.



Tiedän, että minun pitäisi osata käyttäytyä paremmin, ja antaa vanhan ihmisen olla niin kuin on. Mutta kuitenkaan en pysty: en kerta kaikkiaan siedä sitä, että minusta ja perheestäni puhutaan potaskaa sukulaisille ja tuttaville!

mulla on kanssa tuollainen "totuuksia" eli ilkeyksiä laukova anoppi joka mekkaloi koko suvulle jos on joskus käynyt lapsia hoitamassa.sekä kaikki asiani kerrottiin koko suvulle.Itse en jaksanut, mies saa käydä siellä lasten kanssa. voin tosi paljon paremmin!

Anoppi kävi eilen. Keitin kahvit, juteltiin niitä näitä ja keräsin samalla rohkeutta ja puhuin sitten ihan suoraan. "Kuule, haluan sanoa pari asiaa. Jos olet väsynyt etkä halua lapsiemme kanssa olla, heitä ei ole pakko hakea kylään eikä ole pakko katsoa. Pärjäämme mieheni kanssa hyvin. Ja jos miestäni ei huvita hoitaa omia lapsia, minä hoidan heidät itse. Enkä halua myöskään kuulla mistään muualta minun ja mieheni henkilökohtaisia asioita. Vietät paljon meillä aikaa ja kuulet ja näet paljon meihin liittyviä asioita eikä niitä ole kiva kuulla vieraiden ihmisten suulla selitettynä. Itsekään en ole sinun ja appiukon asioista kenellekään perheen ulkopuoliselle koskaan puhunut."



Anoppi meni kesken puhumiseni eteiseen, laittoi samalla vaatteita ylleen ja hoki vaan, että niinhän se on, joo, niinhän se on. Sitten se lähti. Ja nyt jää sitten nähtäväksi, ottiko nokkiinsa vai onko seuraavalla kerralla ihan normaalisti, kun nähdään. Vaikeaa oli puhua, mutta kyllä kivi vierähti sydämeltä, kun sai sanottua suoraan miten asiat on. Ja vielä kohteliaasti sain puhuttua, en siis hermostunut, korottanut ääntä enkä marmattanut.

Hienosti hoidettu, itse olisin varmaan ihan vahingossa päästänyt muutaman v-alkuisenkin.

loppui vasta kun uhkaili kunnianloukkaussyytteellä :)

Meillä anoppi lähettää kanssa kaksoisviestiä, toisaalta itkee ja vaikertaa että tuokaa lapset hänelle, hän haluaa olla niiden kanssa. Mutta sitten ystävilleen valittaa miten lapsenlapsia pitää hoitaa, on se niin rankkaa. Omin korvin olen tämän kuullut. Haluaako sitten jotenkin päteä, hän on korvaamaton mummo. Olen kyllä lopettanut lasten viemisen hoitoon tämän jälkeen, käydään vain koko porukalla kylässä ettei tartte valittaa miten häntä riistetään ja rasitetaan.



Äitini on taas lapsenvaatteiden kanssa tuollainen marttyyri, rakastaa shoppailua ja ostaa lapsille yli varojensa ja sitten marmattaa että hän saa kaikki ostaa. Vaikka meillä oikeasti on paljon kunnollisia vaatteita lapsille.

anopin kanssa puheeksi. Aina nuo juorut, joita kaupungilla kuulee, ei välttämättä ole suoraan anopin suuta, vaan jospa joku kolmas on siinä välissä vähän muuttanut asian sävyä ja saanut sen kuullostamaan ihan erilaiselta?



Minusta on muutenkin aika turha mennä heti rikkomaan välejä mummoon, vaikka mitä olisi puhunut. Keskustelette ja saatte asian selväksi.

hoitaa meidän lapsia, muutenkin auttaa meidän perhettä, ostaa kaikkea, sitä sun tätä.



Koskaan ei ole minuuttiakaan ollut yksin lasten kanssa (kuopus nyt eskarilainen).



Kantaa kirppareilta vääränkokoisia tai väärän vuodenajan vaatteita läjäpäin. Harvemmin mitään käyttökelpoista. Saan sisaruksiltani miltei kaikki vaatteet kierrätettynä, mitä lapsemme tarvitsevat.



Ja miten rankkaa on passata perhettämme, kun vietämme kesälomat hänen luonaan. Mitäh? Minä hoidan kaikki ruokapuolet ja mies tekee lomalla hiki hatussa kunnostustöitä ilmaiseksi hyvää hyvyyttään auttaakseen äitiään.



Viime kesänä sitten lähdettiin reissuun ihan oman perheen kesken. Teki muuten hyvää. Ja lähetin anopille matkalta kortin, että emme halunneet tänä kesänä olla vaivaksi.



Huomasipa sitten, että ei tullut ruoka pöytään ja nurmikot/katon korjaus/likakaivon tyhjennys/laiturinlaitot/yms yms hoituneetkaan ihan itsestään.

En pidä sitä ihmeellisenä, jos isovanhemmat haluaa lapsenlapsille ostaa jotain. Mutta jos rahaa on esim. niin vähän, ettei itse saa kunnolla omia laskuja maksettua, hulluahan se silloin on törsätä ja vielä selittää sitten ympäriinsä, kuinka hänen pitää huolehtia pienellä eläkkeellä.



Usein olemme keskustelleet sellaisesta, jos minulla on tarve mennä jonnekin ja yritän jättää lapset miehelle. Anoppi hönkäisee JOKA IKINEN KERTA meille, touhuaa lapset joko heille hoitoon tai hoitaa meillä, jotta mies saa tehdä omia asioitaan. Tai sitten hän soittaa miehelle, että on tulossa lapsia hoitamaan, kun MINÄ olen menossa työhön illaksi. Mies sitten sanoo, että kun olen anopin meille pyytänyt. No enpä ole, en. Hän siis on iät ajat estänyt sen, ettei mieheni ole tarvinut ottaa kokonaisvaltaista vastuuta lapsista. Ja arvata saa, tietysti, että mikäs sen paremmin on miehellekin sopinut. Suoraan olen anopille sanonut, että miehen pitäisi myös antaa kantaa tuota vastuuta perheestä. Kuitenkin se menee läpi korvien. Ja sitten asiat esitetään niin, että minä en huolehdi lapsista, vaan aina tyrkin heitä hoitoon.



Kiroanko, kun niin suututtaa... :(

niin ettei enää yhteyttä ole anopin kanssa lainkaan?



Mietin hieman kärjistäen, että eihän tuollaiselle uskalla sanoa enää kun kiitos ja hei. Jos sanon, että naapurin koira haukkui yöllä. Anoppi menee ja sanoo naapurille, että minä haukuin naapureita. Tai jos sanon, että vitsi kun on paljon pyykkiä, kun oli vieraita viikonloppuna. Anoppi sanoo vieraille, että minä mutisen selän takana, kun minun pitää pestä vieraiden lakanapyykkiä. Siis vaikka tuo on ihan tavallista keskustelua... Hauskinta minulla oli muuten äskettäin, kun laitoin eräälle kaupungin viranomaiselle sähköpostia ja hän vastasi. Juttelin viestistä anopin kanssa. Seuraavana päivänä appiukko tulee pällistelemään ja taivastelemaan, että olenko oikein kaupunginjohtajalle laittanut viestiä ja että hän minulle vielä vastasi. :):)

ja kunnianloukkaussyyte päälliskauppaan. Eihän tossa ole enää mitään järkeä.



Itselläni on hyvin viileät muuta asialliset välit anoppiin. Käymme jouluna ja äitienpäivänä siellä syömässä yhdess, muuten mies käy lasten lkanssa.

Miksi turhaan olla enemmän ihmisen kanssa, jonka seurasta tulee vain mielipahaa?

Ehkä pitää tehdä niin, että mies saa jatkossa hoitaa yhteydet ja käyttää lapsia siellä, jos haluaa. Mutta hoitoon ei viedä lapsia, eikä tarvitse hakea, enkä itse halua enää oikein jutellakaan koko muorin kanssa. Ei kai luottamusta enää edes saa takaisin, kun on noin selkeää, että eihän tuollainen ihminen tajua pitää mitään omana tietona. Itselleni on kotona opetettu että kotipesää ei ns. liata eli omaa perhettä ei haukuta eikä heidän henk.koht. asioita vatvota kuin omassa perheessä eli äitini juttuja voin vatvoa mieheni kanssa tai toisin päin... Eikä näistäkään suhteista kaikkea ole tarvetta kertoa...

en vastaa edes puhelimeen jos näen soittavan ja mies ei ole kotona. Ymmärrän kyllä että hän on jo aika iäkäs ja ei olisi paljon vaadittu tulla edes jotenkin toimeen. Mutta hän ei ole psyykkisesti ihan kunnossa tällähetkellä, luulisin. Puhuu todella ilkeästi miehen sisarien vaimoista ja epäilemättä myös minusta. Kukaan ei ole koskaan laittanut hänelle rajoja miten toisia ihmisiä kohdellaan. En halua enää koskaan istua koko suvun kesken jouluaterialla kun hän alkaa kaikkien kuullen pohtimaan että miehenikin olisi hyvä jo muiden suvun miesten tavoin hankkiutua sterilisaatioon (=lapsia on tarpeeksi).