Elämäntyylierot joiden vuoksi et näe ystävääsi/tuttavaasi?

jonka olen tuntenut monia vuosia. Pidän kuitenkin keskustelun pinnallisissa aiheissa, vaikka muuten olen pintaa syvemmälle -ihminen. Tuskin siis tulemme koskaan tutustumaan tämän paremmin toisiimme, vaikka tuntisimme 100 vuotta.



Miksi? Koska vaikka pidän heistä, ovat "liian" asiallisia ihmisiä. Järki on heille ensisijaista. Itse olen enemmän hepsankeikka ja peppi pitkätossu.



Arvostan älyä ja järkeä, olen itsekin akateeminen, hyvillä arvosanoilla valmistunut nainen. Mutta näin vanhemmalla iällä on sellainen ihmisläheisyys-ulottuvuus noussut niin vahvasti arvostuksiini, että liian aikuisen ja järkevän ja älyllisen oloiset ihmiset tuntuvat jotenkin kapea-alaisilta, ...paradoksaalisesti, kypsymättömiltä?

minun uravalintani täydellinen mollaus aina kun tavataan (teen ihan perusarvostettua työtä, rehellistä palkkatyötä 8-16). Haukkuminen on aina mukana keskustelussa. kotiäitiys in kuulemma ainoa valinta inhomilliselle ihmiselle.



toinen harmittava juttu ystävässä on säälittävä itsensä mollaamisen ja yliarvioinnin vuoropuhelu. ei ole mitään normaalia tekemistä koskaan vaan "meillä ei vois mennä paremmin, siis kyllähän sä näät kuinka uskomatonta nousua tämä meidän elämän onni on" tai "eihän tällainen luuseri pitäis edes asua maapallolla, en ansaitse mitään perhettä" jne.

- Ystäväni asuu toisella puolen Suomea, joten nähdään ehkä kerran vuodessa. Onneksi hänen kanssaan pidetään yhteyttä mesellä, puhelimella, facebookilla eikä tule vaivautunutta oloa kun näkee.



- Toinen ystäväni meni maatalon isännän kanssa naimisiin, joten kauheasti vapaa-aikaa heillä ei ole kun maatilan työt ovat niin sitovia. Nähdään pari kertaa vuodessa.



- Kolmas asuu kyllä lähellä, mutta ei koskaan ota itse yhteyttä, sanoo puhelimessa kyllä että olisipa kiva nähdä sinuakin. Olen hänelle soitellut aikani, mutta jos yhteisen tekemisen sopiminen on niin vaikeaa ja oma-aloitteisesti hän ei ota yhteyttä, ei hän ilmeisesti seuraani niin kauheasti kaipaa.

Mulla yhden hyvän ystävän mies tuntuu olevan este. Tämä mies ei halua tutustua meihin ja epäilen, että ystävänikään ei halua jostain syystä heidän yhdessä perheenä kyläilevän tai ei halua, että heillä olisi yhteisiä ystäviä (mikä on musta tosi outoa!). On tietysti ihan kivaa nähdä tyttöjen kesken, ja niin pitää ollakin, ei tartte munkaan mielestä aina raahata miehiä mukaan. Olen kuitenkin yrittänyt kutsua ystävääni koko perheensä voimin meille syömään, mutta se ei käy. Mies ei kuulemma halua lähteä. Eikä meitäkään koskaan koko perheenä heille kutsuta. Tämä rajoittaa siten, että ystäväni ei sitten tietenkään halua esim. viikonloppuiltaisin olla koko iltaa poissa kotoa tai ei halua lähteä jonnekin mökille käymään tms. Musta taas olisi kiva joskus viettää vaikka juhannusta yhdessä mökillä tai istua vappuna iltaa yhdessä tai lähteä perheet yhdessä vaikkapa Lintsille tms. Mutta se ei onnistu. Ja ei kukaan perheellinen halua vappuna lähteä yksin mihinkään.

Ja mies on käsittääkseni ihan kunnollinen ja normaali. Tätä samaa on ollut ystäväni aikaisemmissakin suhteissa. Heillä on aina eri ystävät. Esim. kun ystäväni sukulaistäti tulee käymään heillä, ystävän mies lähtee pois kotoa siksi aikaa ihan tarkoituksella, jotta ei tarvitse esittäytyä ja tutustua.

kuulostaa todelliselta haasteelta. eihän sitä koko elämää olla "naisporukalla" liikkeellä vaan olisi juuri ihana tavata perheenä myös. Joskus kahvikupillinen naisvoimin on jees mutta miksi ihmeessä näin rajoittaa tarkoituksella ettei tutustu.



onko kysymyksessä nyt sittenkin ystäväsi toive, koska ollut aiemmassakin suhteessa.



saattaa myös hävetä miehiään. onko tällaista mahdollisuuuutta? Häpeäisikö jos vertaa sinun mieheesi? onko jotakin railukipoikia ;)

-ystäväni ja muutama naispuolinen sukulainen tai miehen sukulainen ovat supersiistejä, niin siistejä, ettei tällaisessa tavissuurperheessä ylletä ikinä niihin standardeihin. En ainakaan minä, joka siivoan kerran viikossa, keittiön useita kertoja päivässä, vessan lähes päivittäin, imuroin muutaman kerran viikossa. Silti olen saanut sellaista kommenttia, ettei tee mieli kutsua näitä ihmisiä kuin täydellisen suursiivouksen jälkeen eli juurikin vain esim. syntypäivät tai suuret juhlat

- eräs ystäväni on ns. rutiiniäiti, jolle kyläily ei sovi koskaan esim. lasten päiväunien, ruuan tms. vuoksi, eivätkä he osallistu mihinkään ystäväperheiden illanviettoihin etteivät iltarutiinit häiriintyisi. kaikki tapaamiset pitää sopia todella hyvissä ajoin muutenkin.

Minun lapseni kummitäti valitsi pullon. Se on mennyt kaikkien ihmissuhteiden edelle. Ai niin, paitsi sen lähikapakan köörin, niitä nähdään harva se päivä :-(

niin päin , että kummilapseni äiti valitsi pullon ja teini-iän huumekokeilut tulivat myös takaisin. Vaikea mennä sellaiseen spurkukämppään tapaamaan yhtään ketään.

Haluaa nähdä mut aina ilman lapsia, muttei ymmärrä etten voi jättää lapsia kskenään kotiin isän ollessa töissä. Kaverin mukaan tämä on vain järjestelykysymys. Itse hän ei tule kylään, koska ei selkeästi jaksa lapsia. Hän ei myöskään sanallakaan halua kuulla lapsistani tai muita MINUN asioita ja minä alan kyllästyä hänen työjuttuihin ja hänen terveydestä puhumiseen.



Nyt hänkin on löytänyt miehen ja he puhuvat perheenlisäyksestä... Voi olla varma, ettei mua kiinnosta sitten kun heille se pienokainen suodaan..

kolme aikaisemmin suht läheistäkin ystävää on äidiksi tulon jälkeen lopettanut yhteydenpidon, kun on niin k_i_i_r_e. Eli jos yhteydessä ollaan niin aina minä soitan. Mulla myös lapsi ja olen töissä (he kotona) eli yhtä kiire kai kaikilla. Lupasin itselleni (taas kerran), etten ota enää yhteyttä, lopahtakoon vähäinenkin yhteydenpito.

- Kummityttäremme asuu suht kaukana, nähdään vain pari kertaa vuodessa. Luulen kuitenkin että kovin paljoa useammin ei nähtäisi tätä perhettä vaikka asuisivat lähempänäkin. Soittelen silloin tällöin hänen äidilleen, ja joka ainoa kerta jään "kakkoseksi". Hänen on jatkuvasti puhuttava välillä joko miehelleen tai lapsilleen.

Silloin harvoin kun käymme heillä kylässä, hän on koko ajan keittiössä. Joko hän laittaa ruokaa tai kahvia tai passaa miehelleen ja lapsilleen jotain.

Heidän lapsensa eivät noteeraa vieraita lainkaan (meillä myös lapsia), yksi on koko ajan tietokoneella, yksi lähtee kavereiden kanssa jonnekin (kummityttö) ja yksi katselee telkkaria. Ja koskaan he eivät ole käyneet meillä, vaikka muuten käyvät samalla paikkakunnalla. Eivät ole myöskään koskaan tulleet kutsuttuihin juhliin (kahdet 40v juhlat, yhden rippijuhlat).

Perheen äiti on kuitenkin vanha lapsuudenystäväni, joten tilanne oikeasti hieman harmittaa.

- En jaksa kuunnella yhden tuttavan valitusta ainaisesta kiireestä ja töiden paljoudesta. Kyseessä lapseton pariskunta, vaimo kotona päivät. Toisessa seurassa hän taas valittaa kun iltaisin ei ole mitään tekemistä. Heillä tosin auton pesu on jo koko päivän homma :) Meillä kolme lasta joilla kaikilla harrastuksia, itselläni työmatkan pituuden takia vielä pitkät työpäivät. Heillä kiire ja paljon töitä?

- Yhdessä perheessä tyttärien urheiluharrastus sanelee kaiken tekemisen ja tekemisten ajoittamisen. Eikä kyseessä ole mikään ns. huipputason urheilu. Ja jotenkin puhe kiertyy aina siihen yhteen ja ainoaan oikeaan urheilulajiin.

Jotkut ennen hyvinkin läheiset ystäväni ovat edelleen sinkkuja tai sitten lapsettomassa avo- tai avioliitossa. Meillä on enää hyvin vähän yhteistä aikaa ja mahdollisuuksia tavata. Valitettavasti näin on.

itse en vaan jaksa erästä "ystäväperhettä". he ovat todella eri maailmasta kuin me. mies kumma mullistelija ja kumpikin vähän omalaatuisia, hitaita ja yksinkertaisia.

keksin sitten verukkeita miksi ei ehditä näkemään, kun ei vaan kiinnosta. ei vaan ole sydäntä laittaa välejä poikki, kun ollaan melkein ainoa kyläpaikka heille. en jaksa heidän lapsiaankaan... kuulostan varmaan tosi ilkeältä, mutta se on tosi, ettei vaan jaksa kiinnostaa.

Ystävät asuvat kaukana.



- neljä lapsuuden-nuoruuden ystävistä ovat lapsettomia sinkkuja tai lapsettomassa avosuhteessa. Meidän lapsiperheellinen arki ei taida kiinnostaa, vierailulla ovat käyneet joskus vuonna 0, vaikka pyydetty on. Yksi taitaa pitää etäisyyttä lapsettomuuden takia, minkä toisaalta ymmärrän enkä tuppaudu. Toistenkin kanssa yhteydenpito on vähitellen jäänyt: elämät liian erilaiset.



- Yksi ystävä arvostelee kotiamme ja esittää parannusehdotuksia huomaamiinsa puutteisiin, eikä ole kiinnostunut oikeastaan mistään meillä tai ympäristössämme, elää eri rytmiin kuin me, ja lapsetkin kasvatetaan eri periaatteilla kuin meillä. Hyvä ystävä on ollut, mutta en jaksa pitää enää yhteyttä. Klassinen esimerkki: olemme puhelimessa. minua kohtasi työssäni onnenpotku ja yritin kertoa sitä koko puhelumme ajan. Ystäväni kertoi sen hetkisen murheensa ja otti vastaan kommenttejani siihen, sitten kun se hänen asiansa oli "käsitelty" ja oli minun vuoroni kertoa kuulumiset, hän lopetti puhelun ennen kuin ehdin sanoa mitään.



Olen joskus miettinyt, onko toisilla ihmisillä todella sellaisia ystäviä jotka kestävät kaikki myrskyt sun muut ystävänsä vierellä, ja ystävyys vain kasvaa. Itselläni lasken sellaisiksi vain mieheni ja veljeni. Ehkä siinäkin on paljon :-)

Olen joskus miettinyt, onko toisilla ihmisillä todella sellaisia ystäviä jotka kestävät kaikki myrskyt sun muut ystävänsä vierellä, ja ystävyys vain kasvaa. Itselläni lasken sellaisiksi vain mieheni ja veljeni. Ehkä siinäkin on paljon :-)

Mulla on yksi hyvä ystävä, joka kestää kaikki ikävät asiat hyvin ja lohduttaa ja tukee kyllä niissä. Mutta jos tapahtuu jotain ihanaa tai hyvää, niin hän ei osaa ollenkaan iloita toisen puolesta! Tämä on tosi ärsyttävää. Mun mielestä tuollainen ei ole tosi ystävyyttä. Esimerkkinä on jäänyt mieleen yksi tilanne vuosien takaa: oltiin parikymppisiä ja kumpikaan ei seurustellut mitenkään vakavasti. Minä sitten olin tavannut komean kivan pojan, jota tapailin jonkun aikaa. Tämä ystävä sanoi ihan suoraan, että häntä harmittaa, kun minulla on joku ja hänelle ei ole ketään, minulla ei saisi siis olla mitään sellaista, mitä hänellä ei ole. ARGHH!

tapaamisista iltaisin tule mitään. Omalla lapsella on muutama harrastus, jotka vievät ilta-aikaa.

Kaveripariskunnan rouva on niin yltiötarkka kaikesta hygieniasta, että eivät ilmeisesti sen takia halua tulla meille kylään. Ei me missään kaatopaikassa asuta, mutta meillä on vanha talo, jota remontoidaan sitä mukaa kun aika ja raha antavat myöten. Mutta vanhalta siellä näyttää. Lisäksi meillä on kotieläimiä -> karvaa. Minä en ehdi imuroimaan ja luutuamaan joka päivä, kuten heillä tehdään. Lisäksi on ollut havaittavissa tiettyä kaupunkilais-maalais-erkaantumista sen jälkeen kun me muutimme kauas junttilaan. Meidän kyläilyä heidän suuntaansa rajoittaa eniten ajan puute, mutta ei niin kauheasti hotsita etsiä aikaakaan, kun tuntuu siltä, että meidän sakkia pidetään jotenkin likaisena.

Ystävyyden kulmakivi tuntuu olevan että siisteystason pitää olla melko samanlainen. Ei saa olla hirveän sotkuista muttei myöskään siivousnatsi.



Lasten pitäisi olla vilkkaudeltaan ja käytökseltään melko samantapaisia.

- erään ystävän kotona haisi aina kissanpissalle, paikat olivat sekaisin ja lavuaari sotkussa. Jäi muutamaan kertaan hänen luonaan vierailut kun en kestä oleskella sellaisessa paikassa. Eikä oikein kehtaa patistaa naista siivoamaankaan.



- eräs ystävä on niin kiireinen että tapaamisesta sopiminen on hankalaa ja sitten kun tapaaminen on saatu sovittua ja ajankohta lähenee hän saattaakin yllättäin perua. En viitsi enää nähdä vaivaa tuon ystävyyssuhteen eteen.

omia asioitasi lainkaan?? Paljasta sinäkin osa itsestäsi ja salaisuuksistasi niin ehkä puhe kääntyy välillä sinuun ja sinun asioihisi.

yhdellä lapsettomalla pariskunnalla on tärkeintä aina tyyli ja sen ylläpitäminen loppuun asti.. Ei siis voida mennä sinne vaan kahville ja syömään jotain pientä, niin että ruokailu kestää sen aikaa että 2-vuotiaskin malttaa osallistua. Heillä on aina alkupalat, monta ruokalajia, eri viini joka ruualle... Eli kestää kestää kestää, pöydässä istutaan siis koko ilta. En enää lähde sinne, tuohan menee niin että miehen kanssa syödään vuorotellen puolen tunnin pätkissä ja toinen leikkii lapsen kanssa. Ei voi olettaa että kaksivuotias jaksaa viettää 2-3 tuntia pöydän ääressä.



Toinen perhe on sellainen, että heillä on koko ajan hirveä meno päällä, siis täyttä ravia aamusta iltaan. Olisi kiva nähdä mutta taas sama juttu: ei jaksa meidän lapsi tuota ravia. Toivottavasti muutaman vuoden päästä sitten.