Mitä tekisin miehen kanssa?

Itse olen kotona 3v ja 8kk lapsien kanssa. Opiskelut ovat vielä vähän kesken, joten ei ole työpaikkaa mihin palata. Olemme sopineet (aidosti, ei esim. minun painostuksestani) että olisin kotona vielä puoli vuotta tai vuoden. Mies on työelämässä, opiskelut vielä kesken (meni töihin kun tapasimme n. 6 vuotta sitten) eikä saa niitä eteenpäin. Olen luvannut hänelle, että hän saa opiskella töiden lisäksi (3-vuorotyö) esim. 3 päivänä viikossa, kunhan voisi olla yliopistolla tai kirjastossa, kotona en voi taata rauhaa lapsilta. Hän ei ole nyt vuoteen tarttunut tarjoukseen, vaan kotona ollessaan istuu kaikki illat koneella (oikeasti!) ja nostaa hirmuisen show'n kun joutuu esim. vauvan vaipan vaihtamaan. Hän on kuitenkin katkera siitä ettei ole saanut opiskeltua ja syyttää siitä lapsia (joista molemmat yhteisesti suunniteltuja ja toinen jopa miehen aloitteesta!) ja minua, eli perhettään. Itse olen sitä mieltä ja ulkopuoleltakin katsoen, että vaikka miehelläni onkin raskas työ (muttei kuitenkaan töitä tuoda kottin), niin kyse on hänen omasta asenteestaan ja saamattomuudesta. ja MIELESTÄNI se on OK, olen sen sanonuntkin, että ei se minua haittaa ettei opiskele, kunhan tunnistaisi sen, että kyse on hänestä itsestään eikä meistä.



Nyt ollaan tultu siihen tulokseen, että jokaisessa riidassa hän ottaa asian esille, mm. syyllistämällä minua siitä etten ole töissä, en ymmärrä työelämää, en tuo rahaa kotiin, että olen niin laiska etten saa pidettyä lapsia ja kotia kurissa (juu, siivoan+ruokin+hoidan lapset, hän osallistuu ehkä 15-20%) niin ettei hän saa opiskeltua töiden ohella. Mittani on täysi. Suoranaista "vikaa" miehessä ei muuten ole, mutta en halua viettää loppuelämääni niin katkeran ihmisen kanssa joka pitää minua ja lapsiamme vain esteenä tiellään. Ero tuntuu aika lopulliselta, mutta pelkään mitä tulevaisuudessa käy jos emme eroa. Olen mm. tarjoutunut ihan tosissani myymään talomme ja muuttamaan vuokralle niin että hän voi jättää työnsä ja opiskella täyspäiväisesti. Mutta ei käys jostain syystä.



Toinen mahdollisuus olisi muuttaa minä+lapset toiselle paikkakunnalle jossa ystäviä ja sukua n. puolen vuoden ajaksi, niin että hän voisi opiskella rauhassa. Sitten hän ei ainakaan voisi syyttää meitä. Vai voisiko silti? Itselleni olisi raskasta muuttaa, mutta tekisin sen mutta sitä en kestäisi jos sama syyllistäminen jatkuisi sen jälkeenkin.



Olisiko kyseessä jokin kriisi, onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta?