Lue keskustelun säännöt.
Isäpuoli nosti 3-vuotiaan pojan korvista ilmaan, onko toisen lapsia vaikeampi kestää kuin omiaan ?
26.10.2006 |
Onkohan tämä yleinen ongelma uusioperheissä?
Seuraavassa juttua Iltalehdestä
Mies raivostui 3-vuotiaan itkusta tukkaa pestessä.
Lempääläläinen 33-vuotias mies hermostui poikapuolensa parkumisesta niin kovin, että tempaisi lapsen korvista ilmaan. Pojan jalat sätkivät puolen metrin korkeudella lattian pinnasta, kun isäpuoli roikotti häntä molemmista korvista kiinni pitäen.
Tapaus sattui 12. helmikuuta, kun äiti yritti pestä pojan hiuksia saunassa. 29-vuotias nainen asui tuolloin vielä yhdessä ex-miesystävänsä kanssa. Poika kuitenkin vastusti tukanpesua itkemällä.
Tällä välin isäpuoli oli katselemassa televisiota olohuoneessa. Mies suivaantui itkusta niin, että rynnisti saunaan ja nosti pojan pukuhuoneen puolelle. Kun lapsi yhä parkui, mies ryhtyi pahoinpitelemään pienokaista.
- Mies luuli ensin, että poika on polttanut itsensä saunan kiukaaseen, kun äiti valeli häntä vedellä. Kun kyse ei ollutkaan onnettomuudesta, mieheltä meni hermot, kertoo kihlakunnansyyttäjä Jari Kukko.
Taustatekijäksi syytetty mainitsi lisäksi ryhtyneensä vastikään yrittäjäksi, mikä aiheutti paineita.
Lapsen korvat olivat käsittelyn jäljiltä täysin mustelmilla.
Tampereen käräjäoikeus ei katsonut tekoa hyvällä, vaan tuomitsi miehen maanantaina pahoinpitelystä 80 päiväsakkoon, joiden yhteissummaksi muodostui 1 440 euroa.
Kommentit (21)
että kestän oman lapsen kiukuttelua paljon paremmin kuin vieraiden.
Omalta kohdaltani voisin sanoa etten varmaan koskaan pystyisi elämään jossain uusperheessä, mun mielestä vierasta lasta ei pysty rakastamaan kuten omaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja riippuu tietenkin äiti/isäpuolen ja lapsen luonteenpiirteistäkin, kuinka helppoa/vaikeaa rakastaminen on.
Aikuinen on aikuinen oli tilanne mikä tahansa ja lasta ei väkivalloin kohdella (ei fyysisesti eikä henkisesti) En ymmärrä miksi jotkut edes yrittäisivät ymmärtää tuollaista tekevää hekilöä. Ihan kuin se olisi lapsen vika, että on niin vaikea tai mitä vaan.
Oli se lapsi oma, uuden puolison, naapurin tai kenen vaan.
Olen mies, ja välillä kuritan lapsiani fyysisesti. En kuitenkaan tee samoin vieraille lapsille, vaikka usein meillä ovatkin leikkimässä. Enkä usko että tekisin niin, vaikka olisi uusioperhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tekee niin pahaa lukee näitä. ois kiva nähdä se äijä naamasta naamaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei toisen lasta tarvitse rakastaa eikä aina voikaan. Se riittää kyllä, että on turvallinen, lämmin ja hyväntahtoinen aikuinen lapselle.
Uusperheen äitinä totean, että kyllä vain, mieheni lapset ärsyttävät minua paljon helpommin ja enemmän kuin omani. Näen lapsissa ja heidän käytöksessään, tavoissaan jne. jatkuvasti miehen exän ja hänen vaikutuksensa. Miehen ero oli vaikea, exä on ollut vaikea ja on mm. aivopessyt sinänsä suloisia ja hyväkäytöksisiä lapsia pitämään minua noita-akkana (noin kauniisti sanottuna, kaikki tiedätte ne pahemmatkin sanat jotka tähän voisin kirjoittaa), jota ei tarvitse totella tai kunnioittaa. Ei hirveän hyvät lähtökohdat siihen, että voisimme lasten kanssa olla läheisiä tai toisiamme rakastaa.
Niinpä tietoisesti joudun aina lasten meillä ollessa kamppailemaan, että huomaan omat ajatukseni ja hallitsen reaktioni. Kun oma muksuni kaataa maitomukinsa, oletan että se oli vahinko. Kun mieheni lapsi kaataa maitomukinsa, oletan että hän tekee tahallaan kiusaa/pelleilee/pyrkii ärsyttämään/ei vieläkään osaa syödä, vaikka on jo x-vuotias, eikö äiti opeta lapselle mitään?? Näin se vain menee.
Mutta kuten joku tässä ketjussa jo kirjoittikin, uusperheellisyys ei ole mikään selitys eikä syy kohdella lasta huonosti, puhua rumasti saati pahoinpidellä. Aikuisen on kasvettava lasten myötä, ovat ne sitten omia tai " ylimääräisiä" elämän lahjoja.
ka toinen vkl, joten niin läheistä suhdetta ei muodostu. Miten muuten sitten adopito, onkahan niin että adoptiovanhemmat ei sitten rakasta yhtä paljon lapsiaan? Useinhan adoptiolapset adoptoidaan vauvaiän jälkeen, ainakin ulkomaalaiset lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Miehen ero oli vaikea, exä on ollut vaikea ja on mm. aivopessyt sinänsä suloisia ja hyväkäytöksisiä lapsia pitämään minua noita-akkana (noin kauniisti sanottuna, kaikki tiedätte ne pahemmatkin sanat jotka tähän voisin kirjoittaa), jota ei tarvitse totella tai kunnioittaa. Ei hirveän hyvät lähtökohdat siihen, että voisimme lasten kanssa olla läheisiä tai toisiamme rakastaa.
Ongelmasi eivät vissiin ole ne toisen lapset vaan se ex. Eihän ne lapsetkaan mitään sille voi ketä heillä on äitinä/isänä. Jos aikuista hermostuttaa toisen lapset, kun niissä on niin ärsyttävät piirteet, jotka juontaa siihen toiseen, ei se ärsytys ole ne lapset vaan oma suhtautuminen siihen exään. Aikuisen pitäisi olla niin kypsä, että tämän kykenee näkemään.
Kyllä sinäkin voit niille lapsille opettaa ja heitä kasvattaa. Minä en ainakaan luista velvollisuuttani aikuisena, sanomalla että ne nyt on muiden muksuja ja minä en niihin puutu. Kasvatan ihan sujuvasti myös naapurin lapsia. Sitten jos heidän vanhemmillaan on siihen sanomista, niin voivat asiasta kanssani keskustella. Jokaisen kotona on omat säännöt ja niin täytyy myös lasten oppia.
Enkä nyt tarkoita pahalla, mutta aikuisten välit on aikuisten ja niinä ne on hyvä pitää. Eiköhän se exkin sen tajua, kun asioista keskustellaan. Itse olen kotoisin sellaisista uusperhe kuvioista, että oksat pois, mutta lapsista huolehti kaikki ja heitä rakastivat kaikki.
12
Vierailija:
Miten muuten sitten adopito, onkahan niin että adoptiovanhemmat ei sitten rakasta yhtä paljon lapsiaan? Useinhan adoptiolapset adoptoidaan vauvaiän jälkeen, ainakin ulkomaalaiset lapset.
että niissä olisi vanhempina sellaiset henkilöt, jotka kykenevät lapset kasvattamaan ja rakastamaan kuin omansa. Eli vanhemmat ovat juuri sen lapsen halunneet ja toivoneet. Eiväthän biologisetkaan vanhemmat voi valita, että sieltä tulisi juuri " oikea" tyyppi. Aikalaista harhaa kuvitella, että lapsi olisi vanhempansa " jatke" , vaikka olisikin biologinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harva mieskään ihan rehellisesti jaksaa rakastaa tuosta vaan vieraan miehen lasta.
voi uusio perheessä saada oikein kivan kasvatuksen myös äitipuolelta. Näin siis olen saanut. Ja rakastan kovasti häntä ja hän minua, kuten myös " oikea" äitini. Äidillä ja äitipuolella on surkeat välit, mutta he eivät antaneet niiden vaikuttaa meihin lapsiin.
Ja toiseksi, jos netissä avautuu omasta perhe-elämästään, saa siitä yleensä inhottavaa anonyymiä palautetta, jolla ei päiväänsä kannata pilata.
12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Harva mieskään ihan rehellisesti jaksaa rakastaa tuosta vaan vieraan miehen lasta.
se vaan antaa. En itse ymmärrä, ettei lasta rakastaisi. Rakastan itse myös ystävieni, sisarieni ja mieheni sisarien lapsia. Ne ovat kaikki aivan ihania ja jokainen oma persoonansa. Loistavia tyyppejä ja jokaiselle on minulla aina sydän auki. Onhan lapsilla huonoja päiviä, mutta niin on kaikilla muillakin. Ei minusta rakkautta tarvitse ansaita tai opetella, kyllä se tulee ihan vaan olemalla yhdessä.
Se hippi 12
Vierailija:
Vierailija:
Harva mieskään ihan rehellisesti jaksaa rakastaa tuosta vaan vieraan miehen lasta.se vaan antaa. En itse ymmärrä, ettei lasta rakastaisi. Rakastan itse myös ystävieni, sisarieni ja mieheni sisarien lapsia. Ne ovat kaikki aivan ihania ja jokainen oma persoonansa. Loistavia tyyppejä ja jokaiselle on minulla aina sydän auki. Onhan lapsilla huonoja päiviä, mutta niin on kaikilla muillakin. Ei minusta rakkautta tarvitse ansaita tai opetella, kyllä se tulee ihan vaan olemalla yhdessä.
Se hippi 12
Sehän on tosi hienoa, että teillä asiat sujuivat. Mutta ethän sinä nyt sen perusteella, mitä minä viestissäni meidän perhe-elämästämme kerroin, voi hyvänen aika tulla kertomaan minulle, miten minun tulisi toimia tai mikä meidän perheessä mättää? Jos et tiedä taustoja etkä mitään lapsista, exästä, puolisostani tai minusta?
Alkuperäisessä viestissäni nostin sinun viestisi esiin vain siksi, että niin ehdottomasti vaadit rakkautta lasta kohtaan, on se kenen hyvänsä. Minusta se on idealistista ja sinisilmäistä - ja tavallaan myös tarpeetonta, sillä lapsilla on jo rakastava äiti, he eivät tarvitse minusta äitiä. Se ei tietenkään poista vastuutani aikuisena silloin kun he meillä ovat, totta kai kasvatan ja komennan ja välitän - totesin vain, että he ärsyttävät minua helpommin kuin omani (mikä oli ketjun alkuperäinen aihe).
t.16
Kyse on siitä että oli oma tai ei niin välillä se lapsi voi ärsyttää.
Eli mulla on esim ihan oma lapsi joka välillä on niin kamala että tekis mieli mustalaisille antaa. Rakastan häntä kuitenkin mutta jotkut asiat saavat mut raivoihin.
Uusioperheissä monesti aikuiset juuri 16 kertomalla tavalla käyttävät lapsia aseena (näin ei siis tienkään saisi tehdä). Eli ex yrittää myrkyttää lasten mielen ja aiheuttaa ongelmia uudelle puolisolle. Oma ex esim. sai oman lapseni ajattelemaan negatiivisesti sekä uudesta miehestäni että meidän yhteisestä lapsesta. Siinä onkin sitten taiteilemista uudella kumppanilla kun yrittää olla hyvä lapselle joka on aivan kamala. Vertaisin siihen että kuinka moni äiti kuuntelee sitä että oma lapsi haukkuu vaikka lehmäksi? Mutta jos uusioäiti laittaa lapsen kuriin kun nimittelee, niin sekin väännetään siellä oikean äidin kodissa uusioäidin viaksi. Pointti on siis se että on vaikea kasvattaa lapsia rakastaen ja kuin omiaan jos joku koko ajan tuohoaa sitä työtä.
Tottakai ne lapset on vain uhreja tässä kuviossa, mutta sitä on joskus vaikea muistaa ja koittaa unohtaa sen kaiken kivun ja tuskan jota se oikea vanhempi aiheuttaa. Ja vaikka kaikki aikuiset olisivatkin ihan järkeviä niin lapset yleensä jossain vaiheessa uhmaa sitä ei oikeaa vanhempaansa ja hänen päälle on helpointa työntää se likasaavi. Minä voisin sanoa että isä- ja äitipuolilta vaaditaan enemmän kuin vain rakkautta, se on sitoutumista ja lujaa tahtoa. On paljon helpompi tehdä virheitä lasten kanssa kun on oikea äiti, mutta saman virheen kun tekee äitipuoli niin jo nousee haloo.
Ja siis minä en ole äitipuoli, mutta ymmärrän heidän tuskan.
olimme molemmat, niin minä kuin mieskin, herkempiä hermostumaan " toisen" lapselle. Mutta meillä ajan kuluminen, toisiimme enemmän tutustuminen, yhteisten kokemusten saaminen ym. ovat tehneet tehtävänsä. Nyt kolmen vuoden jälkeen hermostuminen on ihan samaa oli sitten kyseessä sinun, minun tai meidän lapsi :) Alussa oli se että ei ollut tuntenut lasta vauvasta saakka ja tiennyt hänelle ominaisia juttuja niin hyvin kuin siitä jonka oli itse synnyttänyt.
Ja kyllä minä voin sanoa rakastavani mieheni lapsia. Olen onnellinen saadessani olla osa heidän elämäänsä. Kun katson heidän vauva-aikaisia kuvia, joskus olen haikeana miettinyt millaista olisi ollut tuntea heidät aina...
Meillä muuten suhteet ex:iin ovat aina olleet asialliset, joten voin vain kuvitella millaista se on kun aikuiset ovat niin typeriä että pilaavat lasten elämää keskinäisillä riidoillaan ja katkeruuksillaan.
Niin, fyysinen kuritus lasta kohtaan on rikos, ja väkivaltaa tekevät siihen alttiit ihmiset, olivat he äitipuolia, ukkeja, mummeja tai isiä jne.
Tuli niin pahamieli. Miten ihmeessä aikuinen voi tehdä tollaista lapselle? oli sitten oma tai vieraslapsi kyseessä?
Omakin poika huutaa välillä kun syötävä, hiuksia pestessä. Mutta ei meillä sen takia nyt ruveta toista kurittamaan. Aikanaa se menee ohi kuitenkin. Ja se huutokin loppuu aina samantien kun on hiukset huuhdeltu, ainakin meillä.
Kyllä se väkivaltaisuus on ihan muusta kiinni.
Meillä on uusioperhe ja voin sanoa että mun mies ainakin on sellainen että jos todennäköisyyttä ajatellaan niin enemmin kurittaa omaansa kuin " minun lastani" . Eli kasvatuksellisesti on ankarampi omilleen. on selittänyt että minun esikoista ei komentele samoin kun ei tavallaan halua astua toisen reviirille. Ajattelee siis aina ex-miestäni ja miten hän suhtautuu ettei vaan tule ongelmia. Mutta fyysisesti hän ei kurita ketään lapsista. Ja luulenkin että mies joka kurittaa lapsia väkivalloin kurittaa niitä riippumatta onko omia vai ei.