Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ystäväni on mieleltään sairas, tekisi mieli unohtaa hänet kokonaan

Vierailija
09.02.2008 |

Siis hänet on diagnosoitu maanis-depressiiviseksi ja tätä on jatkunut jo kuusi vuotta. Pidetään yhteyttä ja nähdään mutta hän ei IKINÄ KOSKAAN kysy mitä kuuluu minulle tai lapsilleni, mitä hänen kummilapselleen kuuluu. Kaikki puhelinkeskustelut menee samaa rataa, jutellaan vaan hänen olostaan ja mietitään miehiä joista hän on kiinnostunut. No kovin on ollut yksipuolista ja nyt vaan tuntuu kaikkien omien ongelmien (sairaus, lasten ongelmat, työttömyys, astma, ahdas asunto....) keskellä ettei enää rahkeet millään riitä vaan tukemaan, kun toista ei ikinä kiinnosta kysyä minusta mitään, on vaan minä minä minä ja minun halut ja minun harhat ja kaikki pyörii vaan sen minun ympärillä. Missä vaiheessa en enää ole huono ystävä jos lopetan yhteydenpidon?

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
09.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

mulla on myös maanis-depressiivinen kaveri josta tuo ei näy nykyään mitenkään, kun lääkitys on kai hyvä. Mutta ihan tuo sama piirre että kaveri puhuu aina omia juttujaan eikä kysy että miten mulla menee. Kuuluuko siihen sairauteen joku itsekeskeisyys vai mikä..?

Vierailija
2/8 |
09.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan reippaana käy läpi niitä omia asioitaan, siis ihan arkipäiväisiä asioita, ei yleensä mitään vuodatuksia. Mutta ei koskaan kysy mitä mulle kuuluu t ylläkirjoittanut

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
09.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

No siis tiedän ettei jaksa keskittyä toisiin jos on itse sairas, mutta missä vaiheessa pitää miettiä sitä omaa jaksamista jos on tosiaankin vuosikausia jauhettu sitä samaa eikä kaveri kiinnostu mistään muusta kuin itsestään. Onko siis sairailla todellakin oikeus mielestäsi piinata vuosia ystäviään omilla ongelmillaan ja mitätöidä kaikki muiden asiat?

Vierailija
4/8 |
09.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kenelläkään ole velvoitetta pysyvästi olla toisen " psykiatrina" tai muuten ystävyyssuhteessa josta ei saa mitään.

Vierailija
5/8 |
09.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun se alkaa väsyttää, ärsyttää, ahdistaa, häiritä omaa arkea.

Mt-ongelmaisilla on kaikeksi onneksi myös ammattiapua, ja sitä saa paitsi lääkäristä esim, myös erilaisista vertais- ja tukiryhmistä. Kaverin ei tarvitse hoitaa!

Vierailija
6/8 |
09.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ethän ole läheisriippuvainen? Jossain vaiheessa läheisen hoitaminen menee liian pitkälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
09.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

mitä jos sanoisit asiasta ensin? kyllä mielisairaatkin pystyy tsemppaamaan toisen seurassa, mutta jos et kerro mikä on ongelma, hän ei saa mahdollisuutta korjata käytöstään. ja jos hänen käytöksensä johtuu sairaudesta, niin eikö ole ihan ymmärrettävää, että hän ei tiedosta omaa käytöstään?

en muuten kehottaisi vielä yrittämään, mutta jos kuitenkin olette jo vuosia olleet ystäviä?

Vierailija
8/8 |
09.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

No kun on jo vuosia yritetty, aluksi kuuntelin vaan, kun kaveri oli sairaalassa ja vapaalla. Nyt hän on ollut jo vuosia vapaalla ja kun yritän sanoa jotain meidän muiden elämästä niin kommentit on luokkaa ai jaa ja niin niin mut nämä minun asiat... eli vaikka mitä sanoisit niin aina puhe kääntyy hänen asioihinsa, ei mitään saumaa muille. Ja niin kuin sanoin niin niin on niitä ongelmia muillakin, pitääkö aina vaan teeskennellä että muilla menee hyvin? Vaikka tyyppi on eläkkeellä ja pärjää yksin hyvin ja itse kamppailee vaan jokapäiväisestä lievästä?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme seitsemän kuusi