Kertokaahan ihan rehellisesti; ärsyttääkö omat lapset joskus niin paljon että kadutte että olette lapsia tehneetkään?

Totrtakai ärsyttävät välillä, mutta ikinä ei ole tullut mieleenkään, että katuisin sitä että lapsia tuli hankittua.

T. Kolmen alle kouluikäisen äiti

Yhtä ruoan laittoa, siivousta, puunausta, pyykkejä, kaitsemista, komentelua, setvimistä jne jne. Ja kun ne olet tehnyt, niin jo kohta aloitat sen kaiken alusta.

Mutta ne lapset on kuitenkin rakkaampia kuin mikään muu maailmassa.

mutta en niitä ikinä poiskaan antaisi. Sitä rakkauden määrää ei vaan voi kuvailla!



Kaduttaako? Ei. Miksi katua jotakin elämässään? Tehty mikä tehty, oli asia mikä hyvänsä.



Mulla on kaksi lasta, mutta enempää ei tule. Näin on hyvä. Ja kumpikaan ei ole enää vauvaiässä, mikä on mielestäni kaikkein raskainta. Tykkään lapsista, mutta en ole vauvafani. :)

Ja lapsesta on enemmän iloa kuin olisin ikinä voinut uskoa lapsi-inhoajan päivinäni.

Olen tosi temperamenttinen ja hermostun helposti, lapsen myötä olen oppinut hillitsemään itseäni ja purkamaan ärsytystä esim. jumppaamalla. Lapsen myötä olen oppinut kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta, mistä myös mieheni pitää :)

vaikea sanoa kuinka usein, ehkä kerran/viikko ?

Mutta minulla on vain yksi superkiltti tyttö (nyt 8-vuotias). Ehkä jos olisi vaikkapa pari ns. vaativaa uhmaiässä olevaa lasta, niin voisi joskus aatos mielessä piipahtaakin.

mutta IKINÄ en ole katunut, että olen lapsia halunnut, koska ärsytyksestä huolimatta ovat minulle rakkainta maailmassa!!!!

lasten hoidon raskaudesta huolimatta en kadu. Itsejokaisen on mietittävä tuo asia. Jos vähänkään epäilyttää, niin ei lapsia ole pakko hankkia. Lasten vuoksi joutuu työntämään oman elämänsä ja mielihalunsa sivuun. Ei ole enää minun elämää vaan lapsiperheen elämä. Lapset ansaitsevat kaikkein parhaimman mitä voit heille antaa ja homma menee niin että heidän on oltava etusijalla elämää suunniteltaessa.

lapset ärsyttävät joka päivä, mutta tuovat myös iloa joka päivä. Lapseni ovat uhmaiässä ja pinnani on tiukalla joka ainoa ilta ja aamu. Jospa tämä joskus helpottuu ja voin kokea iloa lapsistani joka päivä ja ärtymys olisi vain viikottaista.



Tunnen huonoa omaatuntoa ärtyisyydestäni eritoten siksi etteivät lapset syntyneet meille mitenkään helposti. Lapsettomuutta kestimme viisi vuotta ja sitten tärppäsi. Nyt kun lapset ovat syntyneet parisuhde on karilla ja jotenkin tuntuu että lapset ovat osasyynä siihen.

ja kaduttaa että piti tehdä kolme. En missään nimessä antaisi tuota rakasta kolmosta enään poiskaan, mutta täytyy tunnustaa, että kaksi olisi pitänyt meille riittää, elämä olisi sillä tavoin helpompaa.

10 % ärsytystä ja 90 % rakkautta ja iloa. Toki päivässä on monta tilannetta että uhmis temppuilee jne., mutta jos ajattelee mitä tuntee lasta kohtaan, niin tuohon viisiin.

24/7 - 5 min. kk vihaan ja haluan pistää lihamyllyyn.



Todellakin kaiken sen arvoista.

Ärsyttää kerran kuussa PMS-aikaan, silloin hypin seinille ja voisin popsia pikkulapsia aamiaiseksi, noin kuvaannollisesti. Mutta se ei johdu lapsista vaan noista prkl PMS-oireista.

Moninkertaisesti enemmän saan lapsesta kuitenkin iloa.

tehdä kolme kun kaksi tai yksikin olisi riittänyt. Joskus pahoina päivinä kaipaan todella lapsetonta aikaa. En tietenkään lapsistani luopuisi, rakastan heitä yli kaiken.

Kyllä tää ärsyttää ja on ihana...välillä kaduttaa,mutta en vaihtas enää pois tätä elämää.

Pinna on kummasti kasvanut lapsen myötä vaikka paukkuu ja lujaa aina joskus.

mutta ikinä ei ole kaduttanut hetkeäkään!

Uhmaiässä lapset ja pahimmillaan vielä. Oma elämä ja kaikki, tässäkö se nyt sitten oli, yhtä pyykkiä, ruoanlaittoa ja arjen oravanpyörää ja mistään ei suoriudu kunnolla. Sitä pahimmillaan. Omat harrastukset ja muut on saanut unohtaa ja tuntuu että tämä vaihe ei pääty ikinä, muuttaa vaan aina muotoaan mutta olennainen pysyy, tässä sitä on kiinni ja huolet vaan lisääntyy lasten kasvaessa. Ja kroppa ja työelämä meni menojaan, samaten parisuhde koetuksella.

On niissä lapsissa silti jotain, joskus... :)

olisihan voinut hieman järjelläkin miettiä lapsentekoasiaa...

Vierailija:

Ja kuinka usein tuota tunnetta esiintyy verraten lapsista koituvaan iloon?

Yritän nimittäin täällä järjellä puntaroida, kannattaako minun harkita lasten yrittämistä, kun otan huomioon ennestäänkin lyhytpinnaisen ja melko itsekkään luonteeni.