Kertokaahan ihan rehellisesti; ärsyttääkö omat lapset joskus niin paljon että kadutte että olette lapsia tehneetkään?

Joskus tunnustan pohtineeni, millaista elämäni olisi ilman lapsia. Olisin varmasti opiskellut enemmän ja tekisin haasteellista työtä. Joskus veetuttaa kun olis mielenkiintoisia projekteja tarjolla, mutta en voi matkustaa paljoa kun lapset haettava päiväkodista... Mutta olen iloinen, että lapsia on kaksi ja ovat seuraksi toisillensa. Jos tulisin vielä raskaaksi, tekisin abortin.

Joskus kun on itse väsynyt eikä ole päässyt viikkoon postilaatikkoa ja roskista pidemmälle lasten sairastelujen vuoksi niin alkaa keittää. Kolme lasta on, 4 v. ja 1v. kaksoset. Varsinkin kaksosten vauva-aikana välillä tuntui, että olisi pitänyt jättää lapsiluku yhteen.

kun on itse niin pienisieluinen, että pimahtaa niille lapsille kun ärsyyntyy. Sitten on mieli pahana pitkään.

pienempi ei juuri ikinä. Eli jos hyvin käy, saattaa saada tosi kivoja lapsia, jotka eivät ärsytä juuri ikinä! Mulle vaan sattui hankalampi tapaus. Toisaalta on tietysti mahdollista, että jos lapsi ei ärsyttäisi, sitten joku muu asia ärsyttäisi (olettaen että sanonta " v*****sen määrä on vakio" pitää paikkansa).

Ajattelen noin kerran viikossa mihinkä sitä on tullut ryhtyneeksi, mutta ajatus menee nopeasti ohi.

Viime aikoina ollut erittäin rankkaa. Lapset lähestyy murrosikää ja ovat todella kovapäisiä!

Vanhempien suhde on todella koetuksella.