Lue keskustelun säännöt.
Kumma juttu lihavana ollessa
14.02.2008 |
Tänään huomasin lääkärillä käydessä kumman jutun..
Nuorempana (yläasteella ja lukiossa) minulle huomauteltiin painosta hyvinkin usein terveydenhoitajalla tai koululääkärillä käydessä. Paino oli 70 kg ja pituus on 175 cm eli olin ihan normaalipainoinen, mutta silti kehotettiin hieman laihduttamaan. Sama juttu oli kotona, etenkin siskoni haukkui läskiksi hyvinkin usein. Ja näin ollen luulinkin olevani lihava ja peilistä katsoi vastaan läski tyttö.. Tosin nykyisin kun katson valokuvia tuolta ajalta, niin kyllä ihan normaalipainoiselta olen silloin näyttänyt.
Mutta nyt kun ihan oikeasti olen lihava (pituus edelleen 175 ja paino jotain 110 kg) niin kukaan ei sano mitään. Kumma juttu. Lääkärit ei kehota laihduttamaan, terveydenhoitajakaan ei mainitse mitään. Mistä tämä johtuu??? Olin ihan varma, että tänään se lääkäri jo jotain sanoo painosta, mutta ei. Ja nyt kun kukaan ei sano mitään painostani, niin jotenkin en vain näe itseäni lihavana! Peilistä katsottuna näen itseni vain vähän pyöreänä ja sitten on aina hirveä järkytys nähdä itsensä valokuvasta, missä se totuus sitten näkyy..
Kommentit (27)
se kuitenkin söi itsetuntoa. olin silloin 162/58 että en nyt hoikkakaan mutta kai normaalin rajoissa.
Nyt olen todella eikä kukaan sano mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eivät jaksa puuttua, koska ajattelevat että ei se vaikuta mihinkään. Että olette valintanne tehneet, tyytyväisiä itseenne ja kuulleet ihan tarpeeksi kommenttia.
Mielestäni lihavuus on lisäksi jotenkin tabu.
Lyhyet, kuten itse olen, saavat ehkä kuulla useammin pituudestaan. " Niin ethän sä tietenkään ylety kun olet noin hirmu lyhyt jne." Tosin nyt tuli kyllä mieleeni, että yläasteikäisenä sitä kuuli koko ajan, siis päivittäin ja lopulta aloin huomauttaa sanojille. Ja nyt ei kyllä aikoihin ole sanottu. Ihmiset ovat jo niin tottuneet? Pituuteensa kun nyt ainakaan ei voi vaikuttaa.
Mutta hei, terveytenne kannalta miettikää, voisko liikuntaa lisätä ja syömistä funtsia terveellisempään suuntaan. Luikku ei tartte olla, mut painoindeksi alle 25 tai lähelle sitä olis aika jees. Ymmärrän, et ihmisillä on aivan erilainen aineenvaihdunta, ja jonkun voi oikeasti tehdä ihan eri tavalla mieli kaikkea, jolloin elämä on jatkuvaa kieltäytymistä. Ja sekään ei ole kivaa.
Tiedättehän, että ravitsemustieteilijät suosittelevat nykyään sellaista linjaa, ettei mikään ole kiellettyä ja herkutella pitää. Mutta kohtuurajoissa. Onhan ranskalaisetkin yleensä tosi laihoja, vaikka syövät hyvin ja taatusti aina sen jälkiruoankin.
Tsemppiä ja ulos piristymään, etelässä ainakin on ihana aurinkoinen ilma!
170/70 ja 162/58 eivät todellakaan ole lihavia vaan aivan normaalipainoisia (paitsi av:lla).
Pitäis niiden terveydenhoitajien kyllä pitää turpansa kiinni, eikä aiheuttaa lapsille syömishäiriöitä. :(
Tosiaankin jälkeenpäin kuvista katsottuna näytin tosi hyvältä tuolloin ja nyt näytän aivan hirveältä.
Koko ala- ja yläasteen sain kuulla olevani läski, vaikka olin ihan saman kokoinen kuin muutkin ja painoinenkin.
Nyt sitten olen tosiaankin LÄSKI. Enkä pääse tästä irti millään, vaikka mitä tekis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syön siis herkkuja paljon, esim. litran jäätelö riittää kahdeksi päiväksi. Tekee vaan niin paljon mieli jotain hyvää, että kaikki hyvät päätökset unohtuu viimeistään illalla.
Ja kun painoa on näin paljon, tuntuu tuo urakka niin hemmetin suurelta.. Olen jossain vaiheessa laihduttanut 20 kiloa (jotka tulivat siis takaisin plus 10 lisäkiloa) ja sekin vaati jo tiukkaa itsekuria saatika sitten tämä projekti.
t. ap
Mikähän siinä on, että näinkin moni on saatu uskomaan olevansa läski vaikkei sitä olisi ollutkaan? Ja ennen kaikkea miksi? Miksi terveydenhoitaja on käskenyt normaalipainoista laihduttamaan?
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukaseppa Guilianon Ranskattaret eivät liho. Huippu hyvä kirja. Saa syödä tuntematta syyllisyyttä! Uskon, että se vois olla sulle hurjan nälkäkuurin/laihdutusurakan sijaan oikea opas!
olet niin pieni ja hoikka, vaikka olen ainoastaan lyhyt. Ilmeisesti näytän jotenkin hoikalta, kun olen niin lyhyt, vaikka läskiä kyllä löytyy vyötäröltäkin melkoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei oo kattonu BMI:tä vaan vain painoa? Mäkin oon nimittäin 177 cm pitkä ja kyllähän silloin väistämättä on enemmän painoa kun on pituuttakin. Tietäen kuinka tyhmiä monet terkat on, niin en yhtään ihmettelisi...
T.6
Minä luin karppauksesta, kun siitä täällä niin paljon puhutaan. Sitten innostuin, kun huomasin, että siinähän puhutaan melko pitkälle ihan tavallisen terveellisestä ruokavaliosta. Niinpä otin sieltä hieman mallia ja lisäsin kasviksia ja vähensin perunoita ja valkoista pastaa. Eipä muuta.
Ja kummasti taitaa se verensokeri pysyä tasaisempana, sillä ollenkaan ei enää tee niin kovasti mieli ahmia koko ajan karkkia kuin ennen. Eli päätin jo alkuun, että minä en mitään sokereita ala pois jättämään, eli en ala varsinaisesti karppaamaan. Mutta ihan itsestään se on sinne suuntaan liukunut. Eli ruokavalio vaikuttaa noihin mielitekoihinkin.
Ja yritän pitää viikossa yhden herkkupäivän, ettei mee sille nälkäkuurilinjalle vahingossakaan.
Oon kyllä samaan aikaan lisännyt liikuntaakin. Siihen mun motivaattoriksi riitti sykemittari. Sen avulla näkee, että jotain oikeasti tapahtuukin. Tietty sitä pitää opetella käyttämäänkin, ja jotain ohjeita tarvii sen käyttöön. Mutta mulle se riitti pitämään intoa yllä.
Mutta jokaisen on tosiaan löydettävä se oma tyyli. Tässä vaan pari ideaa lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt ajattelin edetä hitaasti, vaikka ihan yksi asia kerrallaan. Pikkuhiljaa olenkin saanut muutettua syömistottumuksia, mutta tuon liikunnan kanssa on todella vaikeaa. :( Minkäs teet kun inhoan liikuntaa... Eikä siinä auta se, etten saa lasta hoitoon ikinä... eli joudun tyytymään vain muutamaan vaihtoehtoon (esim vaunulenkit/kotona jumppaaminen).
Minäkin olin nuorempana normaalipainoinen vaikka en sitä tiennytkään. Yläasteellakin painoindeksi oli 23 eli olin täysin normaalipainoinen, mutta silti uskoin olevani läski sillä kuulin sitä luokkakavereiltani ja sukulaisilta. Nyt vasta aikuisena tajuan, että olin silloin sopusuhtainen, mutta jotenkin toisten kommentit vääristivät täysin nuoren ihmisen kuvan itsestään ja painostaan. Voi, kun sukulaiseni olisivat silloin tajunneet mitä tulevia syömishäiriöitä minulle aiheuttavatkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis periaatteessa ihan hyvää tarkoittava neuvonta ennen kuin todellisia paino-ongelmia ilmenee? Ainahan on helpompaa yrittää välttää ne liikakilot kuin sitten taistella niistä eroon. Tosin kertomastanne päätellen edes siihen ei olis ollut syytä. Hullu juttu.
Vierailija:
Mikähän siinä on, että näinkin moni on saatu uskomaan olevansa läski vaikkei sitä olisi ollutkaan? Ja ennen kaikkea miksi? Miksi terveydenhoitaja on käskenyt normaalipainoista laihduttamaan?t. ap
Mikäs aine se onkaan kun vie makeanhimoa, magnesium..? Ja jostain luin että se karmea himon ketki kestää vain korkeintaan vartin, jos siksi ajaksi saat keksittyä muuta tekemistä, se menee ohi. Ja onko mieletön tunne herätä aamulla, kun ensimmäiseksi ei olekaan ähky ja epäonnistunut tunne kun en saanutkaan oltua ahmimatta herkkuja, vaan kevyt ja tyytyväinen olo! ;)
Mun mielestä liikasyömisessäkin on kuitenkin kyse ELÄMÄNhallinnasta enemmän kuin syömisen hallinnasta, jossain kohtaa joku on pielessä ja oireena on liikaa syöminen. Sama homma tupakan, alkoholin yms. kanssa, jos siihen koukkuun joutuu. Voi tietysti syytellä lapsuuden kokemuksia tai voi alkaa selvittää asiaa ja huomata että itse päättää omasta elämästään ja ulkonäöstään..?
t. aika vaiheessa tän homman kanssa itsekin
Olen lopettanut tupakan polton 9 vuotta sitten ja se oli ehdottomasti helpompaa kuin laihduttaminen!!
Joskus ajattelin syöväni suruuni, kun masentaa tai asiat vaan menee pieleen, mutta ei se ihan niinkään mene. Nytkin olen ihan onnellinen, parisuhde menee hyvin, ihan ok työ ja lasta yritetään, mutta silti en saa laihdutettua. Ja nyt etenkin olisi hyvä saada painoa tippumaan, kun mahdollisen raskauden aikana se voi vielä tästä nousta eikä ylipaino ainakaan edesauta raskaaksi tuloa.
Jos vain saisi herkut pois ruokavaliosta niin siitäkin olisi iso apu! Mistä tuota magnesiumia saa? Apteekista vai luontaiskaupoista?
Liikuntaa minulle tulee kyllä koiraa lenkkeilessä ihan sopiva määrä; pakko (onneksi) on aina lenkille lähteä vaikka ei niin hirveästi aina huvittaisikaan.
t. ap
Vanhemmalla iällä voi ollakin, mutta kyllä siinäkin jo hiukan ylimääräistä on.
Jos näin olisi, niin kyllähän lääkäritkin jo näitä ravintolisiä määräisivät herkutteleville lihaville.
Minä olen samaa mieltä hänen kanssan joka suositteli Ranskattaret eivät liho -kirjaa, kyseisen kirjan opeilla on helppo oppia tasapainottelemaan herkkujen ja ns. oikean ruuan välillä -ja ennen kaikkea opetella uusia ANNOSKOKOJA, joilla on tosi paljon merkitystä.
Ap: Yksinkertaisin vinkki makeansyönnin vähentämiseen on niinkin raadollinen, kuin että älä osta kotiin mitään herkkuja! Käy ruokakaupassa aina kun olet kylläinen, älä mene kauppaan nälkäisenä (silloin se namipeikko iskee). Mulla lihominen tyssäsi kuin seinään pelkästään sillä kun lopetin makeisten ostamisen kotiin, nyt on tippunut jo 14kg. Leivänsyöntiä vähensin myös Guillianon opeilla, eli leipää syön 0-2 palaa päivässä.
Kuvista olen katsonut myöhemmin, että olin normaalipainoinen. Mutta itsetuntoni oli alamaissa kiusaamisen takia ja olin ihan yllättynyt kun joku mies kiinnostui minusta.
Nyt olen oikeasti lihava 166/82 ja kukaan ei sano lihavaksi. Varmaan eivät kehtaa.
Vierailija:
Vanhemmalla iällä voi ollakin, mutta kyllä siinäkin jo hiukan ylimääräistä on.
Mutta sanoiko tässä kukaan että olisi ollut noissa mitoissa..? Vai menikö tuo minulta ohi?
Niin pitkälle lapsuuteen kun muistan, olen saanut kuulla olevani läski. Muistan laihduttaneeni ensimmäistä kertaa 6-vuotiaana. Söin vain omenia ja lenkkeilin talon ympäri. Kun katson nyt kuvia lapsuudestani tai teinivuosiltani, en ole milloinkaan ollut lihava vaan ihan täysin normaalipainoinen, joskaan en mikään tikkulaihakaan. Ihan tavallinen, kasvava lapsi. En käsitä, mikä äitiäni vaivasi, kun hänen piti vahtia syömisiäni ja vaahdota painostani, myös vieraiden kanssa ja minun kuulteni. Hän ei myöskään millään lailla puolustanut minua, jos pihan kakarat pilkkasivat minua ulkonäöstäni.
Koulun terveydenhoitaja kerran kutsui kolmannella luokalla meitä tyttöjä pareittain sisään kai aikaa säästääkseen ja haukkui minut painon takia luokkakaverin kuullen. Olen aina ollut pitkä ja yleensä ihmiset nykyisin yllättyvät, miten " paljon" painan, koska näytän kuulemma niin laihalta.
Nyt olen 35-vuotias ja hoikka, mutta syömishäiriöinen. Kolme raskautta ovat olleet erittäin tuskallisia juuri painonnousun takia. Vahdin painoani jatkuvasti ja jos lihon joskus kilon tai pari, koen, ettei minulla ole oikeutta nauttia elämästä. Voi äiti, kun tietäisit, mitä minulle teit.