Missä säilytätte takkapuita sisällä?
Meille tulee uuteen kotiin takka. Hormi on takan vieressä. Sisustussuunnittelija ehdotti pientä seinää hormin viereen (takan korkuinen), jolloin hormin eteen saisi nätisti säilöön takkapuut. Mietin tässä idean toimivuutta.
Kommentit (30)
aika harvoi ntakkapuut kuitenkaan ovat mikään sisustuselementti. Usein ne ovat roskaisia, ja niistä irtoaa pieniä tikkuja ja kuorenpalasia jatkuvasti.
Meillä ei sen vuoksi säilytetä takkapuita sisällä, vaan pihalla vajassa. Sieltä tuodaan puunkantotelineellinen kerrallaan sisään lämmitystä varten.
siis puinen penkki jossa renkaat alla ja istuintyyny, ja alla puidensäilytystila. Kiuas on puukiuas. Halkokorilla haetaan sieltä takka- ja leivinuunipuut olohuoneeseen/keittiöön.
Eli tuodaan iso korillinen puuta uunin viereen. Jos takkapuusi eivät ole kaunista ja samanmittaisiksi klapeiksi pilkottua lehtipuuta, niin unohda. Ainakin meillä poltetaan laudanpätkiä ja kuormalavan paloja siinä missä komeita koivuhalkojakin.
Meillä ennen säilytettiin puut siinä korissa takan vieressä, mutta sitä roskaa tuli hirveästi! Ja puut oli kosteahkoja juuri puuvajasta tuotuna ja sytytyksen kanssa oli minulla joskus vaikeuksia (en tajua miksi, miehellä ei koskaan! Ja puut ovat kyllä kuivassa kuivattuja siellä puuvajassa... Varmaan tekniikkaongelmia jotka paranivat puulaatikon tulon jälkeen :) joten puulaatikossa ei tule roskaa, ja puut ovat niin rutikuivia ettei edes tuohia tarvitse sytytykseen.
Vierailija:
Meillä ei sen vuoksi säilytetä takkapuita sisällä, vaan pihalla vajassa. Sieltä tuodaan puunkantotelineellinen kerrallaan sisään lämmitystä varten.
Ainoa huono homma on se, että niitä puita pitäisi säilyttää sisällä pari päivää kuivumassa ennen polttamista, jotta niistä saisi parhaan mahdollisen energian irti poltettaessa. Ei oikein onnistu jos joka päivä polttaa ja puita säilyttää siinä kantotelineessä.
Vierailija:
Tulee lukkeja sisälle.
Yksi puu kerrallaan ja se ravistellaan ennen koriin laittoa =D
t: 2
Vierailija:
Ainoa huono homma on se, että niitä puita pitäisi säilyttää sisällä pari päivää kuivumassa ennen polttamista, jotta niistä saisi parhaan mahdollisen energian irti poltettaessa. Ei oikein onnistu jos joka päivä polttaa ja puita säilyttää siinä kantotelineessä.
Ja sit kori kerrallaan sisälle.
Nyt muistinkin että poika kun vauvana oppi liikkumaan, suunnisti aina sinne halkokorille repimään halkoja! Eli senkin takia siirrettiin puut pois olohuoneesta. Vaikka olivat kyllä nättejä halot siinä korissa (Kori on myös jotain nätisti punottua paksua ruokoa ja nahkahihnat kädensijoina), meillä ei polteta muuta kuin lehtipuuklapia takassa, koivuhalkoa leivinuunissa ja havupuuta kiukaassa, mitään lautoja, roskaa tai paperia ei ikinä.
Kaunis valkoinen takka missä kauniit tasamittaiset takkapuut sivussa ryhdikkäässä symmetrisessä pinossa.. Kuuluu mielestäni samaan kastiin kuin lapsiperhe ja valkoinen sohva ;-)
Meillä kannetaan puut ihan ruskeassa muovilaatikossa sisälle, siinä ne sitten lojuvat siellä huoneessa missä silloin lämmitetään. Laatikko on tyyliä " lainalaatikko" . Meillä kyllä puita kuluukin paljon, että pienempiä määriä voisi säilyttää kauniistikin.
Mutta kuten joku muukin totesi, meilläkin poltetaan välistä jotain raksalta tuotuja paneelin pätkiä, että ei visuaalisesti kovin kaunista. Ystäväperheellä on kaunis puinen vanha arkku mihin kippaavat puut kuivumaan, jonkun tuollaisen systeemin varmaan tahtoisin minäkin sitten joskus..
Kauniitahan tuollaiset ratkaisut ovat, mutta aika utopiaa ainakin jos perheessä on pieniä lapsia. Meilläkin napsivat laatikosta puita, rakentavat jämäpaneeleista ja rakentavat omia " nuotioita" olkkarin lattialle kun silmä välttää :)
Mua vilukissana/hyönteistenvihaajana aina ahdisti hakea puita puuvajasta jos mies ei ollut kotona, kesällä ampiaisten ja hämähäkkien takia, ja talvella pakkasen, lumen ja lapsen yksin jättämisen takia. Nyt mies täyttää aina puulaatikon. Ja kun laatikossa on kansi, horroksesta heräilevät hyönteiset ei pääse sieltä lentelemään pois vaan lymyilevät siellä laatikossa, onneksi yleensä kuolleina. Minäkin kun otan puulaatikosta halkoja koriin, otan kahdella sormella, ravistan ja viskaan nopeasti koriin jos joku ötökkä sattuukin olla elossa :)
Kiitos vinkeistä, en taida ottaa.
Tosin edellinen kirjoittaja laittoi taas harkitsemaan: meillä on valkoinen sohva, kolme lasta ja hyvin menee.
Ensin katson tarkkaan, mihin kohtaan puuta uskaltaa koskea. Otan sitten puun käteeni ja hakkaan muutaman kerran puutelineen reunaan. Sitten laitan kantoastiaan. Hankalaa on ja silti pari kertaa on lukki onnistunut tulemaan sisälle. Toisinaan puissa on vain lukkien jalkoja. Nekin iljettävät. Lukki ehkä syöty linnun tai toisen lukin toimesta.
Nyt meillä on pienten lasten vuoksi ollut puukasa koskematta 5 vuotta. Pelottaa oikein alkaa sitä käyttää. Se on takuulla aivan täynnä lukinraatoja. Ei auta yhtään, jos mies lämmittäisi seuraavaksi. Ei viitsi katsoa puita lukkien varalta ja niitä lukkeja ja jalkoja alkaa tulla sisälle asti. Tekisi mieleni lahjoittaa 3 kuutiota kuivaa koivuklapia jollekulle ja ostaa uudet puut, mutta en uskalla, kun mieheni suuttuisi.
Vierailija:
Ensin katson tarkkaan, mihin kohtaan puuta uskaltaa koskea. Otan sitten puun käteeni ja hakkaan muutaman kerran puutelineen reunaan. Sitten laitan kantoastiaan. Hankalaa on ja silti pari kertaa on lukki onnistunut tulemaan sisälle. Toisinaan puissa on vain lukkien jalkoja. Nekin iljettävät. Lukki ehkä syöty linnun tai toisen lukin toimesta.Nyt meillä on pienten lasten vuoksi ollut puukasa koskematta 5 vuotta. Pelottaa oikein alkaa sitä käyttää. Se on takuulla aivan täynnä lukinraatoja. Ei auta yhtään, jos mies lämmittäisi seuraavaksi. Ei viitsi katsoa puita lukkien varalta ja niitä lukkeja ja jalkoja alkaa tulla sisälle asti. Tekisi mieleni lahjoittaa 3 kuutiota kuivaa koivuklapia jollekulle ja ostaa uudet puut, mutta en uskalla, kun mieheni suuttuisi.
pienen " trukkilevyn" päälle. Esim. tänään kannoin siihen 4 Ikea-kassillista puita. (Kyllä, Ikea-kassi on erinomainen puunkantokassi!).
On totta, että roskaa irtoaa puista. Ne on erinomaisen helppo lakaista pois.
Puut eivät ole koskaan kiinnostaneet lapsiamme yhtään, lapset ovat 5 ja 4 - tosin ovat kasvaneet takkapuiden varjossa koko ikänsä.
On totta, että joskus puiden mukana tulee hämähäkkejä. Ne taitavat pelätä meitä enemmän kuin me niitä.
No miksi ihmeessä teemme näin? Siksi että ensinnäkin haluamme polttaa varaavassa takassa säännöllisesti puita. Takan sytyttäminen sujuu helposti kun puita on heti kättelyssä riittävästi käsillä 3-4 pesälliseen. Ja ennen kaikkea: PUUT OVAT KUIVIA.
Vaikka niitä säilytetään meillä puuvarastossa, eivät ne tosiaankaan ole kuivia.
Voi olla että puukolomme on Avotakan toimituskunnan mielestä Suomen ensteks hirvein sisustusratkaisu mutta se on ehdottoman järkevä.
pitää tapaamisia, joissa esiintyisi joku psykologi, joka olisi erikoistunut turhien kammojen poistoon. Siis pitäisi jotain terapiaistuntoja kammon parantamiseksi.
Sitten olisi semmoisia tapaamisia, jotka auttaisivat miehiämme sietämään kammoamme. Minun mieheni ei ymmärrä eikä siedä ollenkaan sitä, että kammoan lukkeja.
Vierailija:
pitää tapaamisia, joissa esiintyisi joku psykologi, joka olisi erikoistunut turhien kammojen poistoon. Siis pitäisi jotain terapiaistuntoja kammon parantamiseksi.Sitten olisi semmoisia tapaamisia, jotka auttaisivat miehiämme sietämään kammoamme. Minun mieheni ei ymmärrä eikä siedä ollenkaan sitä, että kammoan lukkeja.
Sukupuolen edustajat.
ohoh, viel pari tuntia töitä ennenkuin pääsee kotiin lepäileen takkatulen ääreen, väsyttää....
Kuvittelisin että sitä puuroskaa tulee hirveästi, jos on ap:n mainitsema systeemi. Ensin tuot ne sisälle, ladot paikoilleen ja sitten taas nypit pois kun tarvitset.