Lue keskustelun säännöt.
Miehen ongelmalliset lapset - äitipuoli kertoo
11.07.2007 |
Miehellä on kaksi lasta, jotka lähtökohtaisesti melko ihastuttavia, mutta eivät osaa käyttäytyä. Heiltä puuttuvat täysin kaikki sellainen sosiaalinen yhteistoiminta.
Yleensä ruokapöytään tullaan vastaanhangoitellen ja huutaen, etten syö, en syö, en varmasti syö, yäk pahaa ruokaa, en halua. Pöydässä hillutaan, syödään sormin, tahritaan, kiipeillään, mennään pöydän alle leikkimään hippaa ja juoksennellaan edes takas.
Jos eivät tykkää lahjoista, joita saavat, heittävät roskikseen antajan silmien alla. Jos kylässä näkevät paketteja, ryntäävät avaamaan, vaikkei kukaan olisi sanonut niiden olevan heitä varten.
Eivät koskaan ojenna tavaroita nätisti, vaan heittävät tai paiskaavat käsistään. Usein jättävät vastaamatta puhutteluun/kysymyksiin.
Isänsä mielestä tuo kaikki on ihan hyväksyttävää käytöstä. Mielestäni ne eivät ole sitä. En sitä väitä, etteikö lapsilla olisi " taipumusta" riehua ja olla ajattelemattomia. Kuitenkaan en vielä yli vuoden aikana ole koskaan nähnyt lapsilla sellaista " normaalia & rauhallista" hetkeä, jollaisia esim. kavereideni samanikäisillä lapsilla on.
Tarkoitan tällä sitä, että päivässä olisi edes yksi 20 min, jolloin lapset vaikka tulisivat viereen rauhallisesti kävellen tai iloisesti hypellen, ja kysellen, että mitä teet, miksi teet, tai höpötellen niitä näitä.
Sen sijaan lapset ehkä katsovat rauhassa 20 min telkkaria, lopun aikaa potkivat toisiaan, juoksevat, riehuvat, huutavat tai vaativat jotain (huutaen).
Olen yrittänyt sanoa miehelle, että kun mun mielestä kavereiden lapset eivät käyttäydy noin AINA. Mies sanoo, että ovat vain vilkkaita, vaikka itse tuo puheessa usein esille semmoisia asioita, kuten että " kaikki muut lapset käyttäytyivät tosi rauhallisesti, mutta meidän juoksivat pitkin kukkapenkkejä eivätkä totelleet mitään" . Yleensä toteaa sen ylpeänä.
Nyt vasta kuulin, että äitinsä vanhemmat eivät ole enää pitkiin aikoihin suostuneet lapsenhoitoapuun. Vastikään isänkin vanhemmat sanoivat, että lapset alkavat olla liian hankalia heidän hoidettavikseen, he eivät jaksa (enää). Mies on aivan pöyristynyt, miten voi olla, että juuri hänen lapsillaan on niin kamalat isovanhemmat.
Miten voisin kertoa kohteliaan ystävällisesti, mutta painokkaasti, että joskus inhottavat asiat ei ole sanottu vain ilkeämielisyydessä?
Kommentit (33)
Vihjaisin miehelle että keskustelisi exänsä kanssa lasten käytöksestä- tuo ei ole normaalia eikä etenkään hyväksyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia on turha " kouluttaa" hyvään käytökseen, ellei ole ensin perehdytty siihen, mikä tuon levottomuuden aiheuttaa.
Isällä on ehkä huono-omatunto kaikesta, mitä lapset ovat joutuneet näkemään/kokemaan/kuulemaan kenties eron aikana, eikä uskalla/osaa ottaa vanhemman roolia takaisin.
Uskon, että lapsilla on kaikki mahdollisuudet vielä tasapainoiseen lapsuuteen, mutta kuulostaa siltä, että he tarvitsevat pikaisesti apua!
Koko perhettä tulisi tukea, eikä osoitella lapsia syyttävällä sormella.
en todellakaan tiedä, miten isän pitäisi roolinsa ottaa takaisin, tai mitä ylipäätään voisi asioille tehdä. Lapset ovat meillä vain 4 päivää kuussa.
Isällä ei ole keskusteluyhteyttä äitiin. Äiti hyväksyy käytöksen kuin käytöksen. Isä yrittää kyllä pitää kuria, mutta se on sitten lähinnä huutamisen ja sylissäpidon vuorottelemista.
Se oli musta vähän kummallista, että isän mielestä oli normaalia, että lapsi heittää lahjan roskikseen?!? Isä sanoi, että " ai pitäiskö lapsen sitten olla kiitollinen?" En oikein tiennyt, mitä vastata, sanoin etten sitä tarkoittanut, muttei silti tarvi heittää veks, tulee antajalle paha mieli. Eikä lapsille ole kivaa, etteivät tule hyväksytyksi ympäristössä sen takia, etteivät osaa käyttäytyä kuten muut.
Mutta siis kun eihän tälle ongelmalle voi tehdä yhtään mitään, kun yritän jutella isän/mieheni kanssa, tämä vain ottaa nokkiinsa ja ymmärtää väärin, vaikka miten kukkasin yrittäisin kertoa. Olen miljoona kertaa sanonut, ettei tässä nyt auta vain huutaa tai keksiä rangaistuksia, mutta joku linja pitäisi olla.
Molemmilla lapsilla kuitenkin neurologinen kehitys on normaalia ja puheen kehitys ynnä ymmärrys ikätasoa ellei ylikin.
Olen just yrittänyt korostaa sitä, että lapsen on helpompi sopeutua kouluun ja kodin ulkopuoliseen elämään, jos osaa käyttäytyä semmoisin säännöin, joiden avulla tulee pidetyksi. Et ei tässä ole kyse siitä, että minä haluaisin vain paistaa muksut elävältä tai syöttää jyvinä kanoille.
ap
mutta itse lähinnä yritän tarjota jotain sellaista, mitä voisi kutsua normaaliksi arjeksi. Yritän olla noteeraamatta huonoa käytöstä, tukea hyvää ja sitä rataa.
Isä käyttäytyy ikäväkyllä kuten tyypillinen vkl-isä; ei uskalla antaa rajoja ja näin pönkittää lasten turvattomuudentunnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
7-vuotiaan kanssa voi jo yrittää keskustellakin asioista ja selittää, MIKSI hyvä käytös kannattaa. Vilkkaalle 5-vuotiaalle se ei vielä oikein ehkä mene läpi (olen yrittänyt...). Jos kotona saa käyttäytyä miten haluaa, ei huutaminen 4 päivänä viikossa tosiaan paljon auta vaan lapsi pitäisi saada itse ymmärtämään ja huomaamaan että hyvästä käytöksestä on hyötyä.
Voisikohan tuossa toimia palkitseminen? Eli sopisitte isomman kanssa että jos hän käyttäytyy kauniisti ruokapöydässä hän saa merkinnän taulukkoon ja jos viikonlopun jälkeen merkintöjä on vaikkapa 5, lapset saavat jotain pientä kivaa. Palkinto pitäisi minusta tulla molemmille, vaikka nuorempi ei merkintöjä kerääkään. Hänelle voi kyllä miettiä jonkin toisen, helpomman tavoitteen, vaikka että vie aina oman lautasen syötyään tms.
Sitten etenisistte näillä palkintotaulukoilla ongelmasta toiseen, yksi osa-alue kerrallaan sitä mukaa kun ne alkavat sujua. Sellaista yleistä hyvin käyttäytymistä ei kannata alkaa heti vaatia - se karahtaa kuitenkin kiville ja lapsilta menee motivaatio kun ei merkkejä kerrykään.
Kyläilyistä ja lahjojen vastaanottamisesta (ja kyllä, minusta joka lahjasta pitää olla kiitollinen) kannattaa puhua etukäteen ja ihan konkreettisesti muistuttaa miten käyttäydytään. Yleensäkin etukäteen juttelu toimii paremmin kuin jälkikäteen moittiminen. Mutta jos ette miehen kanssa pääse säännöistä yksimielisyyteen, niin mikään näistä ei toimi. Puhukaa siis ensin keskenänne ja kertokaa sitten lapsille, että ME olemme päättäneet.
hänellä on heti puolustus pystyssä " mitään vikaa ei ole, mitään vikaa ei ole" .
Kyllä mä sen tajuankin miksi näin on, mutta silti haluaisin jollain keijukaisten kielellä tuoda esille sen, että en tosiaan vain halua kurittaa lapsia tai olla ilkeä.
Päiväkodin mukaan lapset käyttäytyvät aina todella kaoottisesti äidin läsnäollessa, mutta huomattavasti rauhallisemmin isän kanssa - joten jotenkin yksioikoisesti ajattelisin, etteivät ne asiat niin ruusuisesti siellä kotonakaan ole.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko osallistunut kehityskeskusteluun?
isän/miehen mielestä kuuluvat myös minulle, koska lasten kanssa vietän merkittävän ajan kuusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin epäammattimaista.
Mahtaako olla totta...
Tai hän tietää yrittäneensä kovasti, mutta ei ole onnistunut.
Kun vanhin lapseni oli 2-3 vuotias, mieheni veli oli meillä käymässä. Kävin lapseni ja miehen veljen kanssa kaupungilla. Lapseni on tosi omapäinen, eikä totellut minua kovin helposti. (Nyt kun lapsia on useampi tiedän, että vanhin lapseni on ollut tosi päättäväinen, sillä muut lapsen eivät ole niin hankalia.) Tiesin, että tein kovasti töitä hänen käskemisekseen. Kun sitten mieheni veli oli valittanut siitä, että lapsi oli koko ajan yrittänyt lähteä omille teilleen, niin otin sen henkilökohtaisesti. Tiesin, että tein aivan hurjasti töitä sen eteen, että sain pidettyä hänet vierelläni. Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi välittänyt, vaan siitä, että hän oli oikeasti omapäinen.
Niinpä tällainen arvostelu loukkasi suunnattomasti. Varsinkin se loukkasi, koska mieheni veli ei tehnyt elettäkään auttaakseen minua vaan vain hymyili ja puhui kohteliaasti. Ei tuntunut oikealta, että hän menee sen jälkeen arvostelemaan minua selkäni takana.
Miten sitten tehdä asia siten, että toinen ei loukkaannu, eikä ota sitä liian henkilökohtaisesti? Ainakin voisit omalla esimerkillä osoittaa, että teet jotain lasten eteen ja pidät heille kuria. Niin kai jo teetkin, mutta kun pitää miettiä, niin otan kaikki mitä tulee mieleen esille.
Voisit puhua asiasta kyselemällä. Eli et sano, mitä sinun mielestäsi olisi tehtävä, vaan kysyt mieheltäsi: " Mitä mieltä olet lastesi käytöksestä?" " Onko heillä jotain parantamisen varaa?" Ehkä miehesi lopulta avautuu kertomaan omia ajatuksiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jokainen ammattilainen tietää, että lapsi voi käyttäytyä hakutilanteessa hyvin provosoivasti, eikä se vastaa lapsen normaalikäytöstä suhteessa vanhempaan.
Ei tommosta päiväkotia ole olemassakaan!
on se enemmän kuin mitä heidän muut sukulaisensa viettävät heidän kanssaan. Onhan meidän kotimme heidän toinen kotinsa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
isälle olevansa huolissaan siitä, että pitkien äidillä olojaksojen jälkeen lapset ovat ilottoman oloisia - ja äidin hakiessa riehuvat ja rikkovat tavaroita. Ja olivat sanoneet, että ISÄN hakiessa sitä EI tapahdu. Olivat myös sanoneet, ettei muiden ryhmäläisten kanssa ole samoja ongelmia, vaikka ryhmässä on/on ollut myös käytöshäiriödg:llä olevia lapsia.
Eikö teidän päiväkodin hoitajat/opettajat anna palautetta?
Onhan lapsista sanottu roppakaupalla kaikkea hyvääkin - kuten että ovat lahjakkaita, matemaattiset kyvyt melkein 2 vuotta edellä ikätasoa, suoriutuvat tehtävistä itsenäisesti sekä hienosti.
ap
Vierailija:
Ja jokainen ammattilainen tietää, että lapsi voi käyttäytyä hakutilanteessa hyvin provosoivasti, eikä se vastaa lapsen normaalikäytöstä suhteessa vanhempaan.
Ei tommosta päiväkotia ole olemassakaan!
kun provosoiva käytös ampuu yli sen totutun rajan.
Se on taas eri asia, mitä toinen vanhempi voi asialle tehdä.
ap
Ja palaute on palautetta, sitä kuuluukin saada, mutta uo on aika epäasiallista " mutu" tuntumaa ja päättelyä asioista, jotka eivät välity päiväkodin henkilökunnalle totuudenmukaisina.
Ja vaikea kuvitella, että päiväkodinhenkilökunta lähtisi arvioimaan äitiä viikonloppuisälle!
Vierailija:
Ja vaikea kuvitella, että päiväkodinhenkilökunta lähtisi arvioimaan äitiä viikonloppuisälle!
Missään vaiheessa he nimenomaan eivät olleet esittäneet mitään kommenttia siitä, että " johtuu varmaan äidistä" .
He olivat sanoneet erään ajanjakson jälkeen vain kerran miehelle " olemme huolissamme, koska..." Samalla he olivat tuoneet esille sitä, että heidän fiilistensä mukaan poika tarvitsisi enemmän isänsä läsnäoloa.
Mitään sellaista keskustelua ei ole ollut, joka olisi sisältänyt kommenttia " äiti on varmasti sellainen ja tällainen" .
Lastensa tasavertainen huoltaja se on viikonloppuisäkin, ainakin tällainen, joka mm. käy lasten kera myös neuvolassa.
Mieshän ei selvästi uskalla ottaa edes vanhemmanroolia lapsistaan, ymmärrettävää, kun näkee niin vähän.
Jos minä olisin lapsi, käyttäytyisin samoin. Omaa ahdistusta ja pelkoahan he vain ilmentävät. Ei ehdi kuin kokea muutoksen ja samantien alkaa tehdä jälleen eroa isästä.
Neljä päivää kuukaudesta ei ole arjenelämistä.
Ja hassusti vertasit aikaa " sukulaisiin" ...Eihän heillä ole MITÄÄN vastuuta lapsista, hullua jos sukulaisten nurkissa olisivat enemmän kuin isänsä.
Kaikesta mitä olet kertonut ja miten olet kertonut, voi päätellä ettei sinulla ole lapsia eikä mitään psykologista ajattelua tai ymmärrystä lapsen maailmasta tahi vanhemmuudesta.
Ei tuo kyllä ole ollenkaan hyvien tapojen mukaista käyttäytyä noin. Jos kylässäkin on noin huono käytös vallalla pitäisi isän kyllä nähdä siinä jo jotain väärää. Ruokapöydässä varsinkin kauniisti voi olla vaikkei ruuasta pitäisikään. Ja jos ei syö mitä tarjolla on, voi poistua ja olla nälässä seuraavaan ruokailuun saakka.
Voitteko vaikka sopia etukäteen sinä ja kyläpaikan emäntä että emäntä tai isäntä huomauttaisi aina heti miehellesi jos lapset ovat siellä kurittomia? Se voisi avata miehen silmiä, sillä eikös ole myös niin että talossa talon tavalla? Esim jos meille tulee lapsia kylään en anna syödä olohuoneessa, koska meillä ei normaalistikaan lapsilla ole lupa syödä olohuoneessa.
Koita jaksaa ap! Jospa se mies tokenisi tuosta. :o)