Valtava helpotus- lakkasin yrittämästä

Lopullta vuosien jälkeen eilen paha mieli ja loukkattu olo paisui niin isoksi, että lopulta päätin etten enää yritä (yksin) pelastaa meidän liittoa. Tähän asti olen ajatellut että teen kaikkeni, jaksan, joustan (suomeksi: alistun) ja yritän vielä. Mies ei tullut pe ollenkaan kotiin, suhteessa on ollut jo pitkään henkistä väkivaltaa, erolla uhkailua jne.

Vasta nyt ajattelen ettei muiden mielipiteillä ole enää väliä, en kertakaikkiaan ansaitse moista kohtelua. Lasten takia olen surullinen mutta en jaksa huolehtia heistä näin. Olen ollut jo kauan ahdistunut. Aikaisemmin olen pelännyt tulevaisuutta, surrut lasten kohtaloa elää yh-äidin kanssa ja pelännyt taloudellisesti tiukkoja aikoja. Enää en pelkää, mitta on vaan tullut niin täyteen.

Mies myöntää olevansa tyhmä, että tämä on hänen vikansa mutta häntä EI KIINNOSTA enää. Hän haluaisi antaa ajan kulua, eikä minullakaan mikään kiire ole pistää eropapereita vetämään.

tähän asti olen miettinyt syitä miehen käytökseen, mutta enää en jaksa sitäkään. Mies kiistää toisen naisen, ei kuulemma halua enää sitoutua kun naiset aina valittavat (miksiköhän?). Myös burn out, aineiden käyttö ja kaikki muut syyt on tullut mietittyä.

varmasti edessä on vielä monta murhetta mutta silti, miksei kukaan sanonut miten vapauttavalta tuntuu kun luovuttaa? Kirjaimellisesti taakka on pois harteilta. Nyt tuntuu että elämässä on paljon vaihtoehtoja kun tähän asti pidin kynsin ja hampain kiinni siitä yhdestä vaihtoehdosta, joka oli mielestäni ainoa oikea.