Erotaan liian helposti

Eikä rakkauden väristyksiä ole kuin haaleissa muistoissa vaan. mutta kun on alun perin lähtenyt leikkiin sillä mielellä, että tahdotaan kokea ne myötä- ja VASTOINkäymiset, niin kyllä se sitoutuminen kuitenkin vie voiton. Ja varsinkin kun on vielä lapsia, niin silloinhan se on koko perheen asia eikä vain yhden perheenjäsenen fiilistenmukainen asia. Kun on perheen perustanut, pitää olla moraalista selkärankaa ja kantaa vastuu. Kyllä siihen puolisoonkin voi ihastua uudestaan, se on tahdosta kiinni. Mitä mieltä lapset ovat eroaikeistanne? Taputtavat ihastuneena käsiään?

ei ole mitään läheisyyttä. Emme ole edes kovin läheisissä väleissä muutenkaan, vaan asumme vain yhdessä isänä ja äitinä. Mies on loistava isä lapsille ja moitteeton mies. En jaksaisi yksin hoitaa arkea lasten kanssa ja lapsille on paras että asumme kaikki yhdessä. Ihan käytännön syistä pysymme yhdessä...keskitytään uriin ja harrastuksiin. Itse valitsimme tämän liiton ja teimme siihen lapset ja minusta tuntuu että velvollisuus on hoitaa tämä loppuun asti vaikka lasten takia.

Keskustelin miehen kanssa tunteistani,ja yllätys yllätys hän tunsi samoin. Sovimme asioista ja mies muutti vähäksi aikaa kaverinsa luokse. Minä hankin uuden asunnon ja muutimme lasten kanssa sinne. Vanha asunto jäi tyhjäksi. Mies yritti eron jälkeen saada minut takaisin ja oli vähän aikaa sekaisin,joi ja riehui. Minä olin itsepäinen enkä suostunut uudestaan yrittämään. Mies asuu vielä yksin mutta on muuten kunnossa,ei juo enää. Sanoo että ei vielä halua uutta suhdetta.

Mielenterveys tavallaan meni,vaikka mies niin oli samaa mieltä että suhde ei toiminut.



Tuttavat ottivat uutisen huonosti vastaan,utelivat että kumpi petti. Luulivat että minä.. Ei kai nyt muuten erota! No,siinä erottuivat oikeat ystävät paskoista. Exän vanhemmat vihaavat minua vielä. Vaikeinta koko hommassa oli kertoa vaarilleni että aioin erota miehestäni.

Jo vanha viisaus (alkuperä Raamattu) sanoo, että avioliittoon astumista pitää harkita vakavasti. Syynä on se, että vaikka avioliitto voi tuoda suurta onnellisuutta ja yhteenkuuluvuutta, on " puolisoiden kesken myös ahdistusta" . Tämä pitää siis osata ottaa huomioon: pitää miettiä, onko tämä aiottu puoliso se, jonka kanssa pystyn etäisyydentunnetta, arkea ja ahdistusta kohtaamaan, vai olisiko parempi olla yksinäinen tai valita joku toinen puoliso.



Ilmeisesti odotukset avioliittoa kohtaan ovat monella liian korkealla. Niin oli itsellänikin 1. avioliiton kohdalla, jonka solmittiin ja hajotettiin liian helposti. Onneksi lapsia ei ollut. Nyt toisessa liitossa eronaiheita olisi ollut enemmänkin kuin ensimmäisessä, mutta onneksi järki on tullut päähän, ja lopulta voin todeta, että juuri tämän miehen kanssa haluan olla avioliitossa ja kokea ne " ahdistuksetkin" hänen kanssaan!

Pariterapia auttoi pahimman yli pari kertaa, ja sinne mennessä oli kummallakin aikomuksena ammentaa sieltä lisää voimaa yhdessäoloon.



Eroaminen EI olisi ollut helpoin tie, ehkä tosin sellainen, jossa itsekkyydelle ja omille toiveille olisi ollut eniten tilaa. Eron läpi käyneenä en enää suhtaudu sen " helppouteen" niin sokeasti.

koska sitten päädytään liittoon tai tekemään lapsia tilanteeseen, jossa ei kuitenkaan olla nyt ihan ok - mutta kun se nyt vaan on käytännöllistä (tms). Toisaalta, virheitä jokainen tekee, jos olisi kolme elämää, niin ehkä sitä alkaisikin jotain oppia...



Ap: En osaa sanoa, mitä tilanteessasi tekisin. Vaikea juttu!

Ruijanpallas:

koska sitten päädytään liittoon tai tekemään lapsia tilanteeseen, jossa ei kuitenkaan olla nyt ihan ok - mutta kun se nyt vaan on käytännöllistä (tms). Toisaalta, virheitä jokainen tekee, jos olisi kolme elämää, niin ehkä sitä alkaisikin jotain oppia...

Ap: En osaa sanoa, mitä tilanteessasi tekisin. Vaikea juttu!

Jatkan vielä, että jos sen liiton on solminut sopivan tyypin kanssa, niin sen yhteisen sävelen löytämiseenkin on enemmän motiiveja. Meillä ainakin näin. Ollaan vielä molemmat aika hankalia tyyppejä, mutta niin vaan on hiouduttu yhteen ja niiden suvantovaiheiden jälkeen rakkaus saa uusia ilmiasuja ja syvyyttä.

t:edellinen, olinkohan 15 :)

Se merkitsisi siis täyttä yksinäisyyttä loppuelämän.



Toisaalta, en edes kaipaa intohimoa. En ole koskaan rakastanut miestäni sillä tavalla. En valinnut mitään rakastajaa vaan valitsin hyvän isäehdokkaan. Olen ihan tyytyväinen valintaani. Seksiä viime vuosina kerran kahdessa vuodessa.

sama juttu, mutta ilman lapsia. Ei tajuttu erota AJOISSA, vaan ihan naimisiin asti mentiin.



Olin pitkään tyytymätön, mies tyytyi suhteen laatuun. Ei läheisyyttä, ei seksiä. Kämppis-meininki.



Tapasin uuden miehen ja silti seisomalta lähdin. Jotenkin tajusin, kuinka päin persettä kaikki oli. Nyt eropaperit vetämässä, mää pidän hauskaa, enkä kadu yhtään lähtöäni, vaikka uuden miehen kanssa ei homma jatkuisi tämän pidemmälle.



On kivaa huomata olevansa haluttu ja tuntea läheisyyttä ekaa kertaa vuosiin. Nuori ihminen olen kuitenkin vielä. Onneksi ei saatu niitä lapsia.

meillä tuore avioliitto. ihastuin yhteen mieheen ja tajusin, että oma parisuhde ei toimi ollenkaan. tosiaankin kuin kämppikset saman katon alla. seksiä on vielä jonkun verran, mut sekin on vain teknistä työskentelyä. eikä minun tee edes kovin usein mieli. juuri mitään emme tee yhdessä tai juttele ihan arkipäiväisistä asioista.

olenkin sanonut miehelleni, että jos tilanne ei korjaannu niin tosissani mietin omaan asuntoon muuttamista.

Ulospäinhän meillä on kaikki perusasiat kunnossa ja monelle ero tulisi varmasti yllätyksenä. pelkään, että sympatioita ei juuri meikäläiselle heru, jos lähden tästä liitosta. mutta jokaisella on vain yksi elämä ja jos ei itse sitä elä niin kukaan muukaan ei sitä tee puolestasi.

enkä tällä hetkellä todellakaan ole tyytyväinen elämääni.

Sinulle edellinen: Näin oli minullakin. Keskustele ensin miehesi kanssa, jos saisitte asiat kuntoon. Minun mieheni ei tajunnut ongelmaa keskusteluista huolimatta. Siksi lähdin ja nyt on hyvä. Turha heittää elämäänsä hukkaan huonossa suhteessa.



T: 20

olemme puhuneet, mutta tuntuu, että mies on ihan eri aaltopituudella tässä asiassa. olen käynyt puhumassa ammattilaiselle ja nyt miehenkin pitäisi lähteä sinne, mutta ei ole vielä varma haluaako lähteä sinne. minusta taas tuntuu, että yksin emme ainakaan saa näitä juttuja kuntoon. ja jollain tasolla olen jo luovuttanutkin(ja sen sanonut miehellekin). hänelle ajatuskin erosta on järkyttävä



nro 22

Ainakin meillä se oli mies, joka lopetti tuntemisen minua kohtaan. Sitten minun tunteet vain kuihtui pikku hiljaa pois. Yritin kaikkeni puhumisesta jopa turhamaisuuksiin (laihdutin 10 kiloa) asti. Ei auttanut.



Kova paikka se oli kuitenkin miehelle. Aneli takaisin pitkään, eikä uskonut, että ero on nyt lopullinen.



Me vaan rakastettiin toisiamme varmaan alunperinkin niin erilailla.



T: 20

Mies ei nappaa.



Hyvä isä ja huolehtivainen, mutta kun en tunne mitään vetoa häneen enää.

Eroaminen jotenkin pelottaa, ajattelen, joudunko ojasta aallikkoon, siis jos en esim rahallisesti pärjääkkään yksin...



Mutta en haluaisi vaan _tyytyä_ tähän tilanteeseen... Huoh.

Puntaroin kumpi on pienempi paha...



yksinhuoltajan rankka arki vai laimea suhde?



Voih ja huoh kuinka hankalaa. En usko että parisuhdekurssi tekisi miestä yhtään viehättävämmäksi. Tiedänhän minä että hän on hyvä ihminen ja hyvä isä, mutta kun se rakkaus ja intohimo puuttuu.

Ollaan oltu lähes lapsesta saakka yhdessä. Naimisissa ja kaksi lasta. Elämme kuin kämppikset. Välillämme ei ole mitään lämpöä, emme keskustele mistään, seksuaaliset tarpeemme tyydytämme silloin tällöin, mutta siihen ei läheskään aina liity esim. suutelua. Mieheni myös kohtelee minua aika huonosti...

Voishan se elämä jatkua näinkin, mutta en ole varma riittääkö se mulle! Olen vähän ihastunut toiseen mieheen... Tiedän, että jos eläisin hänen kanssa hän kohtelisi minua hyvin ja saisin hellyyttä enemmän kuin koskaan...

Tosi vaikea tilanne. En halua tehdä vääriä ratkaisuja...

Isä näkee lapsia usein ja on mukana arjessa. En ole katunut päätöstä koskaan. Olin monta vuotta yksin,kävin ulkona,matkustelin,tapasin ystäviä,kävin jopa treffeillä. Nyt minulla on ihana mies jota vielä haluan intohimoisesti vaikka ollaan oltu yhdessa monta vuotta.

Mutta mä olen vielä ainakin jaksanut uskoa siihen, että elämä on just tällaista.

Vaikka kaipaan joskus intohimoa ja alkurakkauden huumaa, niin mieluummin näin. Rakkauden tunteethan ovat aaltomaisia ja harvoin parisuhteessa ollaan yhtäaikaa " rakastuneita" . Mutta niitäkin jaksoja mahtuu pitkään liittoon. Kahden lapsen äitinä haluan uskoa, että suhde kuitenkin muuntuu/kasvaa ja kehittyy. Ehkäpä tulee piankin se aika, taas, että huomaa, kuinka ihana ja haluttava, fiksu ja mukava kumppani onkaan.



Mutta vuosikausia ei tietnkään kannata odotella......

monen mielestä, mutta eron jälkeen, josta on 3vuotta, olen kyllä ollut paljon paljon onnellisempi kuin ennen sitä!

Miten mies ja lähipiiri otti sun lähdön?



Tarkoitan jos kaikki oli " päällisin puolin ok" niin kuin meillä kaikilla taitaa jonkin laine kulissi olla.



Mitä käytännössä tapahtui? Siis hommasitko vaan ittelles (ja muksuille) kämpän ja häivyit vai oliko siinä joku piinaavan pitkä " eroprosessi" ?



T.2

Ja ei- en aio erota.

Tätä kait se pitkä yhteiselo useimmiten on. Ei sitä rakastumisen alkuhuumaa loputtomiin yleensä kestä.



Olen ajatellut että kun lapset on isompia niin minä luultavasti harrastan eri asioita kuin mieheni joka suuntautuu ihan toisaalle. Avioliittoni ei tule olemaan elämäni tärkeimpiä/ihanimpia asioita mutta ei pahimpiakaan.