Miksi minusta on tullut lapseni suhteen näin fanaattinen?
Olin ennen rento ja hyväntahtoinen hällä väliä-tyyppi. Minulla on aina ollut kova tarve miellyttää muita ja saada hyväksyntää. En ole ollut fanaattinen minkään asian suhteen, en koskaan.
Tietysti ihan positiivista että lapsen saatuani minulla on alkanut olla omia mielipiteitä asioista! Mutta miksi olen näin hiton fanaattinen joka asiasta:
-käytän VAIN kestovaippoja lapsellani
-en halua ostaa lapselle kaupan ruokia vaan teen kaiken itse
-lapseni ei ole saanut pisaraakaan vastiketta enkä sitä aio antaakaan
jne.
Pelkään että muutun jotenkin ärsyttäväksi kavereideni silmissä. Juttelen näistä asioista osana normaalia arkeamme, mutta ehkä tällaisesta voi tulla jollekin mieleen " suorittaminen" tai että yritän nyt esittää jotain superäitiä. Mutta eikä nämä nyt ole aika normaaleja juttuja? Onko muita jotka ovat myös muuttuneet fanaattisiksi?
Kommentit (17)
Ja mainittakoon nyt että toki lapseni kertakäyttövaipoissa oli alkuaikoina jonkin verran mutta ei nyt enää myöhemmin. Kaupan soseita olen antanut mutta pyrkimys olisi päästä niistä eroon melkein kokonaan. Ja toki vastikettakin antaisin jos maidontulo nyt kokonaan loppuisi. Eli en ole ihan niin seko miltä aloitusviesti ehkä kuulostaa.
ap
Vierailija:
Olin ennen rento ja hyväntahtoinen hällä väliä-tyyppi. Minulla on aina ollut kova tarve miellyttää muita ja saada hyväksyntää. En ole ollut fanaattinen minkään asian suhteen, en koskaan.Tietysti ihan positiivista että lapsen saatuani minulla on alkanut olla omia mielipiteitä asioista! Mutta miksi olen näin hiton fanaattinen joka asiasta:
-käytän VAIN kestovaippoja lapsellani
-en halua ostaa lapselle kaupan ruokia vaan teen kaiken itse
-lapseni ei ole saanut pisaraakaan vastiketta enkä sitä aio antaakaan
jne.Pelkään että muutun jotenkin ärsyttäväksi kavereideni silmissä. Juttelen näistä asioista osana normaalia arkeamme, mutta ehkä tällaisesta voi tulla jollekin mieleen " suorittaminen" tai että yritän nyt esittää jotain superäitiä. Mutta eikä nämä nyt ole aika normaaleja juttuja? Onko muita jotka ovat myös muuttuneet fanaattisiksi?
Mistä sinä ne ruokatarpeet jos ei kaupasta voi ostaa, tulee kalliiksi
tehdä hedelmäsoseet jos hakee itse viidakosta.
MIksi ei kaupasta???
miksi ostaisin piltin omenasoseen kun voin itse raastaa omenaa? Pääsen halvemmalla ja se sose on silloin pelkkää omenaa, ei mitään ylimääräistä. Ja kaupan lihasoseet haisee kamalalle.
KUinkas Mango Persikka Aprikoosi Ruusunmarja yms.
Sitä pelkkää omenaako meinaat syöttää että on täysi-ikäinen?
Ja vastikkeetkin maksaa paljon. Teet niin kuin parhaaksi näet, mutta älä saarnaa ja käännytä.
Kyllä varmasti ilman mangoa voi elää :)
Tosin kaikkia mainitsemiasi on meillä jo maisteltu, todettu että ne ovat kalliita ja kitkerän makuisia suurin osa. Tuon listan korvaisin omallani: banaania, omenaa, päärynää, mansikkaa, mustikkaa, puolukkaa... Ja toki kaupan soseita silloin tällöin esim. kyläreissuilla.
Vierailija:
Tosin kaikkia mainitsemiasi on meillä jo maisteltu, todettu että ne ovat kalliita ja kitkerän makuisia suurin osa. Tuon listan korvaisin omallani: banaania, omenaa, päärynää, mansikkaa, mustikkaa, puolukkaa... Ja toki kaupan soseita silloin tällöin esim. kyläreissuilla.
Mikä takinkääntö ai nyt ne kelpaakin ne kaupan soseet.
Pelle sinä olet, muka fanaattinen pyh.
Tunnistin myös itseäni tuosta viestistä. Paitsi noiden vaippojen osalta, meillä käytetään kertiksiä. Molemmille olen pääasiassa tehnyt itse ruoat, tämä ihan siitä syystä, että on halvempaa, ja toisaalta, on enemmän makuvaihtoehtoja. Yksi syy on myös se, että meillä tehdään vanhemmalle lapselle ruokaa itse, joten perheen ruuiksi valikoitui aivan vauva-aikana sellaisia ruokia, joista sai erotettua vauvalle oman annoksen.
Sen verran olen ostanut valmisruokaa, että olen huomannut, että kun on sen kalastajanpadan, lammaspadan ja farmarinherkun ostanut, niin on vaihtoehdot aika vähissä.
Kakkosta halusin myös imettää, enkä antaa korviketta, vaikka esikoinen oli käytännön pakon sanelemana lähes kokonaan korvikelapsi, joten tiedän omasta kokemuksesta, että ei se korvikkeen anto ole synti. Tämä nyt on sellainen juttu. että en tiedä itsekään, mstä tuo asenne johtui.
Tuttujen kanssa keskustellessa en silti erityisesti tuo esille sitä, että haluan itse tehdä lapseni ruoat jne.. ainoastaan, jos joku erikseen kysyy meidän perheen ruokailusta, kerron.
mutta se voi saada monia ilmenemismuotoja. Huvittaviakin. Minulla nuorin on nyt menossa eskariin. Aikoinaan en niinkään perustanut siitä mistä se ruoka on lähtöisin kunhan sitä vaan oli varallekin. Eli meillä oli yksi keittiön kaappi täynnä korvikepurkkeja, jauhetta, pilttejä ja muita soseita ja valmisruokia. Oltiin varmaan paremmin varustettu vauvan/lastenruuan yms. suhteen kuin keskiverto pikkukauppa! Myös vaippoja oli koko skaala teippivaipoista housuvaippojen kautta kestovaippoihin. Nyt se jo naurattaa, mutta oli vakava paikka silloin.
av:lla voi vain saada käsityksen, että imettäminen ja ruokien itse teko olisi jotain superäitiyttä. Normaalien ihmisten mielestä se on vain täysin normaali, luonnollinen ja helpoin tapa ruokkia lapsensa.
käsityksiään saarnaa toisille ainoana oikeana totuutena eikä hyväksy muita tapoja
Hedelmäsoseet on kalliimpia tehdä itse.
Opettele ap laskemaan.
kauemmas ei aina viitsi lähteä.
ap
Soseita tein itse, tuli lähes saman hintaiseksi kuin kaupasta. Käytin paljon bataattia, perunaa harvemmin.
Hedelmäsoseet ostin kaupasta.
Kestoja käytän päivisin, käytettynäkin fuzzit maksoi paljon, samoin bambufleece niihin. Säästöä ei varmaan ole vielä tullut, ehkä sitten kun myyn fuzzit..
Aiheeseen: Äitiys on sellainen aihe että väkisinkin tulee hieman fanaattiseksi, varsinkin puolustamaan omia valintojaan.
Voit tehdä lapsesi kanssa niin kuin lystäät, mutta siinä vaiheessa kun alat arvostella muiden tapoja tehdä asioita tai saarnata sen puolesta että juuri sinun tapasi on ainoa ja oikea, olet vasta fanaatikko, jota kukaan e voi sietää...
Työpaikka johon palata? Onko sulla harrastuksia? Huolehditko ulkonäöstäsi? Jos näin on, niin ei huolta.