Onko vastasyntyneen keskimääräinen syntymäpaino noussut?
Eikös se ollut aikaisemmin lähempänä kolmea kuin neljää kiloa? Vai tuntuuko minusta vaan, että kaikki tutut ovat saaneet tosi suuria vauvoja. Siis lähes järjestään kaikki nyt lähipiiriini syntyneet vauvat ovat olleet 4 kiloa tai vähän alle, myös ne ensimmäiset lapset. Mistähän mahtaa johtua?
Kommentit (12)
eivät osanneet sanoa miksi. Arvauksia?
Vierailija:
Suomalainen lapsi painaa syntyessään keskimäärin 3518 g (v. 2004), vuonna 1987 luku oli 3558 g. Jos katsotaan jostain 70-luvulta niin paino on noussut, johtuen lähinnä raskaudenaikaisen tupakoinnin vähenemisestä.
Itse sain 8v sitten pojan, joka painoi noin 3300g. Silloin se tuntui ihan hyvältä painolta, nyt kuulostaa kaikki saavan rutkasti isompia.
Kun ennen ollu pienempi. Äidit ei liiku ja tee töitä samaan tahtiin ku ennen. Ja syövät paremmin ku ennen
Luin 1,5 vuoden takaisesta vauvalehdestä, että on jopa laskenut muutaman kymmentä grammaa.
eivät osanneet sanoa miksi. Arvauksia?
On laskenut siksi, että nykyisin voidaan pelastaa todella pieniä keskosia ja heidän painonsa laskee tuota keskiarvoa. Se on totuus, että 4 kiloisia syntyy enemmän kuin ennen, mutta niin syntyy alle kilon painoisiakin.
Vierailija:
Äidit ei liiku ja tee töitä samaan tahtiin ku ennen. Ja syövät paremmin ku ennen
Muistan lukeneeni jostain, että äidin runsas raskausajan liikunta lisää sikiön painoa.
Onkohan tuo muuten mikään hyvä suuntaus? Jos pieni pirpana-äiti saa nelikiloisen vauvan, niin mahtaako mahtua edes alakautta syntymään?
olen tähän maailmaan jo alateitse synnyttänyt=))
Mutta totta on että vauvojen keskimääräinen paino on noussut!
Olen 170-senttinen itse, ja minulle kerrottiin juuri kokoarvioksi 3300 g. Vauva on siis kohta yliaikainen. Enkä ole (tätä viimeistä kuukautta lukuunottamatta) ollut sohvaperuna.
Suomalainen lapsi painaa syntyessään keskimäärin 3518 g (v. 2004), vuonna 1987 luku oli 3558 g. Jos katsotaan jostain 70-luvulta niin paino on noussut, johtuen lähinnä raskaudenaikaisen tupakoinnin vähenemisestä.