3-vuotiaan taidoista
ovatko teidän 3-vuotiaanne kiinnostuneita numeroista ja laskemisesta? Mietin kuinka tavallista on, että tämän ikäinen laskee helppoja yhteen ja vähennyslaskuja. Laskee myös pitkälle (luettelee numerot oikeassa järjestyksessä), 300 taitaa olla suurin mitä olen kuullut. Olisi osannut pidemmälle, mutta me vanhemmat sanoimme että riittää kiitos, meidän kun pitäisi lapsen mielestä keskittyneenä kuunnella ;)
Lapsi myös osaa lukea joitain sanoja. Mitäköhän tuolle käy sitten joskus koulussa? Pitkästyy ja lyö leikiksi? Olemme koittaneet sanoa lapselle, että hänen ei tarvitse vielä pitkään osata lukea ja laskea, mutta vastaus on " mutta kun mua kiinnostaa" ...
Olisi kiva kuulla jos jollakulla muulla samantyyppinen/samantyyppisiä lapsia, ja miten meni sitten aikanaan koulussa, jos osasi lukea ja laskea ennen kouluun menoa.
Kommentit (15)
Meillä vähän alle 3-vuotias poika, joka on kyllä kiinnostunut numeroista ja kirjaimista, mutta toistaiseksi on sillä tasolla että osaa laskea kymmeneen (siis oikeasti laskea, ei vain luetella numeroita) ja kirjoittaa oman nimensä tietokoneen näppäimistöllä.
En kyllä tiedä mitä 3-vuotiaan sitten " pitäisi" osata.
Laskee se jonkinverran tavaroita, mut nekin menee joskus väärin. Osaa luetella numerot 1-10, mut jos näyttää jotain numeroa niin ei tiedä mikä se on. Eli lahjakkaalta kuulostaa teidän lapsi.
Meillä kuitenkin ajaa pyörällä ilman appareita ja on todella liikunnallinen lapsi. Käyttää sahaa ja vasaraa sujuvasti jne.
Meidän pian 3v poika laskee 20:een ja osaa luetella suurimman osan aakkosista, kirjoitettuna ei tunnista näitä vielä.
Heti alkuun täsmennän, että lapsemme täyttää syksyllä 4 vuotta, eli juuri kolme vuotta täyttänyt on toki eri asia. Meidän lapsemme oli kyllä silloinkin numeroista kiinnostunut (ollut niin kauan kuin muistan), muttei vielä laskutoimituksista. Nämä yli sadan laskemiset ja laskutoimitukset ovat tulleet vasta viimeaikoina.
Meidän lapsemme ei ole motorisesti mitenkään erityisen taitava, ei kyllä kömpelökään. Tosi varovainen kiipeilyssä yms.
Odottelen vielä jos sattuisi löytymään kokemuksia lapsista jotka aloittavat koulun siten että osaa lukea ja lakea helppoja yhteen ja vähennyslaskuja. Tässähän on kyllä kouluunmenoon vielä aikaa, mitä oppinee siihen mennessä...Laittaisitteko tällaisen tapauksen aiemmin kouluun? (6-vuotiaana) Itse en haluaisi, mutta todella mietityttää mitä siellä koulussa käy, jos opeteltavat asiat tuttuja. Lapsemme sen tyyppinen, että helposti voisi mennä pelleilyn puolelle...
Esim. kaverin lapsi osasi lukea jo kun täytti 4v, mutta ei ollut yhtään kiinnostunut laulamisesta.
Meillä taas samanikäinen osasi jo satoja lauluja, mutta kirjaimet evvk :)
Mitä kouluun tulee, niin suurin osa lapsista osaa lukea ennen koulun alkua, joten kyllä siellä osataan opetus eriyttää.
Lapsesi kuulostaa kyllä poikkeuksellisen lahjakkaalta.
Meidän hiukan vajaa kolme vee tyttö osaa laskea kymmeneen, mutta siihen se jääkin. :-) Aakkoset hän oppi ulkoa 2-vuotiaana ja on jo puolitoistavuotiaasta tunnistanut sanoja. Nyt osaa " lukea" jo varmaan satoja sanoja. Välillä itseä jopa pelottaa kuinka taitava tuo lapsi oikein on. :-)
Koulukypsyys on jotain ihan muuta kuin luku- ja laskutaito :)
joten älä vaivaa sillä päätäsi vielä!
Ei ihan noin pitkällä " opeissaan" kuin teidän vesselinne, mutta tunnistaa kaikki kirjaimet ja osaa ne lukea, myös kirjoittaa oman nimensä käsin ja paljon muitakin sanoja tietokoneella. Laskee tuonne 30-40, ei kyllä todellakaan 300:an. Osaa myös jotain helppoja yhteenlaskuja. On myös motorisesti lahjakas - ajaa ilman apupyöriä pyörällä ja osaa mennä myös potkulaudalla ja skeittilaudalla. Aikamoinen rämäpää liikkeissään muutenkin.
Itse osasin lukea jo 3,5 vuotiaana sujuvasti ja kirjoitinkin kuulemma reilusti ennen kouluikää. Olen myös syksyn lapsia ja menin 6-vuotiaana kouluun. Eka puoli vuotta oli ihan turhaa, palautin saamamme aapisen seuraavana päivänä ja kysyin että mitä sitten luetaan :). Ekan puoli vuotta muistan liimailleeni hilettä kiiltokuviin ja muuta yhtä kehittävää kun muut opettelivat lukemaan. Silloin oli pohdittu, että siirretäänkä minut kevätkaudella jo toiselle luokalle, mutta olin siis juuri vasta 7 täyttänyt ja kaiken lisäksi todella pienikokoinen ikäisekseni. Pääsin sitten onneksi musiikkiluokalle, jossa riitti opettelemista pianonsoitossa yms.
En kuitenkaan ole tällä hetkellä minkään alan professori tai tienaa hurjia optioita suuryrityksen johtoportaassa ;). Pari tutkintoa on taskussa ja teen ihan normaaleja duuneja, kohta taas onneksi kotiäitinä.
Nykysinhän yhä useammat jo osaavat lukea ja laskea kouluun mennessään. Uskoisin, että tuossa 3-4 vuoden kuluttua tämä määrä on entistä isompi ja koulutyöskentelyssä tämä osataan ottaa huomioon paremmin kuin esim silloin, kun minä koulutieni 70-luvulla aloitin. Että eivätköhän nämä meidän " varhaiskypsät" poikammekin siellä saada viihtymään ilman turhia turhautumisia.
Meilla esikoinen omasi tuon ikaisena samoja taitoja. Nyt tyttömme tayttaa kesalla 6v. Innostus laimeni sen verran, etta lukea nyt osaa tikkukirjaimia ja laskeminen sujuu oikein hyvin. Meilla tytölla into laimeni jonkin verran kun oli saavuttanut jonkin tietyn pisteen ja tuli muita kiinnostuksen kohteita eteen. Me vanhemmat olemme lapsen kysymyksiin aina vastanneet, " pimittamatta" tietoa, mutta aina vain sen verran ollaan vastattu mita tyttö on kysynyt. Lapsemme 2 kielinen ja suomeksi tekee kirjain- ja lasku-jutut, toisella kielellaan kiinnostus asiaa kohtaan ei niin suuri. Asumme juuri " toisen-kielen-maassa" , joten meidan tytön tapauksessa opittavaa tulee riittamaan sitten koulussakin.
Toinen lapsemme nyt pian 3 vuotiaana laskee kymmeneen molemmilla kielilla, tunnistaa osan kirjaimista ja numeroista, mutta ei lahellekaan yhta pitkalla/innostunut naista asioista kuin isosiskonsa. Joskus mietin, etta onkohan se mun aktiivisuudestani kiinni, mutta eiköhan kaikella ole oma aikansa ja ei mun aktiivisuudella ole taman asian kanssa tekemista...
kummipoikani sitävastoin on erittäin lahjakas. oppi lukemaan vähän yli 2-vuotiaana oma-alotteisesti ja luki 4-vuotiaana jo monta sataa sivuisia historian opuksia. oli todella pelottavan älykäs. niin vaan tuo poika kirjoitti ihan tavalliset paperit, ämmän kai, ja opiskelee tällä hetkellä yliopistossa, mutta ei lopultakaan päässyt sinne minne halusi.
mutta koulun aikaistamista ei noitten juttujen takia kannata välttämättä miettiä. voihan sitä sitten aina hypätä yhden luokan yli, jos koulussa ollaan sitä mieltä. antaa lasten leikkiä tarpeeksi pitkään vielä hoidossa, kouluelämää kyllä saa viettää riittämiin.
Meidän juuri kolme täyttänyt tyttö osaa " lukea" myös joitakin sanoja, pikemminkin tunnistaa logot =) eli mäkkärit, ostoskeskuksien logot, eri yritysten logot...
On reippaan kuukauden opetellut aakkosia, kyselee kovasti koko ajan mikä sana alkaa milläkin kirjaimella. Tietää jokaiselle kirjaimelle jonkun sanan. Tunnistaa kirjaimet kirjassa.
Laskee kymmeneen. Osaa kymmeniä eri lauluja.
Minä itse opin myös laskemaan 3-vuotiaana (eli pystyin laskemaan kuinka moneen halusin ja simppeleitä yhteen- ja vähennyslaskuja), osasin alle 4-vuotiaana lukea ja kirjoittaa ja tein pieniä kirjojakin, joissa oli kuvia ja tekstit. Eipä minusta silti mitään huippuneroa kehittynyt, koulussa olin ihan tavallinen " hyvä oppilas" ja kaksi yliopistotutkintoa (OTK ja KTM) suoritin suht vaivattomasti, mutta etenkään sitten lukion jälkeen en kyllä mitenkään ole erottunut massasta. Yliopistossa tapasin muutaman muunkin samanlaisen tapauksen, ja ihan me siellä muiden seassa opiskelimme, ei tullut Einsteineja meistä. : )
Osaa luetella lukuja aika pitkälle, joitakin kymmeniä. Laskee alle kymmenen luvuilla yhteen- ja vähennyslaskuja (helpohkoja). Osaa kaikki aakkoset (harvinaisemmat tuottavat välillä päänvaivaa), mutta ei osaa lukea sanoja - luettelee kyllä sanasta kirjaimet järjestyksessä. Ollut kiinnostunut numeroista ja kirjaimista alle 2-vuotiaasta lähtien eikä loppua näy. Aina olisi laskemassa ja " lukemassa" .
-tunnistaa paljon kirjaimia,vielä ei kaikkia moitteettomasti,osaa kirjoittaa muutamia helppoja sanoja
-laskee kolmeenkymmeneen virheettömästi,sitten alkaa mennä sekaisin,osaa yhteenlaskua yksinkertaisilla luvuilla ja hyvin helppoja vähennyslaskuja
-osaa/muistaa ulkoa ainakin 15-20 monisivuista lastenkirjaa,joten muisti taitaa olla pojalla hyvä :)
-pelaa 6-8v suunnattuja " koulutus" tietsikkapelejä sujuvasti
Mutta teidän poika kuulostaa kyllä hirmu lahjakkaalta,ap :)
Itse olen kouluavustajana nähnyt näitä aikaisin kouluunlaitettuja ja paha kyllä yleensä kokemus on ollut aika negatiivinen... Pienempien kokonsa takia tällainen lapsi jää usein hieman jalkoihin ja sosiaaliset taidoit ei ehkä yllä ihan sinne vuotta vanhempien lasten tasolle toisin sanoen saattaa olla vielä kuitenkin lapsellisempi/leikkisämpi jne
Itse paremminkin alkaisin keksiä jotain harrastusta missä voisi harjoittaa taitojaan tmv??
Meillä lasketaan kymmeneen, eikä aina mene oikein sekään. Nukeroita numeroina ei tunne, kirjaimia kylläkin.
Erityislahjakkuudelta kuulostaa lapsenne taidot!