Ruisrockissa kadonnut mies löytyi kuolleena
Turussa kadonnut mies löytyi kuolleena merestä Ruissalon kansanpuiston edustalta lauantaina. Poliisin mukaan miehessä ei ollut merkkejä väkivallasta, eikä poliisi epäile kuolemaan liittyvän rikosta.
26-vuotias turkulaismies katosi viikko sitten Ruisrockin aikaan. Hän pyrki sisään tapahtuma-alueelle kello 23 aikaan, mutta ei päässyt humalatilan vuoksi porteilta sisään. Hänen seurassaan lauantai-iltana oli ystäviä sekä päivän aikana tulleita uusia tuttavuuksia.
Tapahtuneen jälkeen mieheen ei saatu yhteyttä. Huolestunut pikkuveli otti yhteyttä poliisiin maanantaina soiteltuaan ensin veljen kaikille ystäville lapsuudentuttuja myöten.
Miehen oli määrä mennä kesätyöpaikalleen Nokian matkapuhelintehtaalle keskiviikkona, mutta hän ei sinne koskaan saapunut.
Raumalta kotoisin oleva mies oli opiskellut pari viime vuotta Oulun yliopistossa tietotekniikkaa. Hän muutti Turkuun saatuaan uuden opiskelupaikan Turun yliopistosta tänä kesänä. Hän asui pikkuveljensä asunnossa ja haaveili muutosta omaan yksiöön.
Kommentit (6)
Jos kerta ei rikosta liity, ja oli vielä nuori kaveri. Sattuikohan onnettomuus, putosi esim. jostain?
Liian kännissä olevat on viety suoraan vähäks aikaa selviämään ja sitten ku hommat on taas kondiksessa on päässy juhlimaan. En todellakaan ymmärrä miks tää poika on käännytetty portilta ja miks sitä ei oo toimitettu järkkärien toimesta sinne mihin se ois kuulunu, siis selviämisasemalle tai putkaan. Ois nyt hengissä.
onhan tuota vettä muuallakin, ja humaltuneita ihmisiä..
mutta vastaan tuli nainen joka sanoi että tuntee Erikin ja vie sen kotiin.
Kyllä vastuu on aikuisella ihmisellä itsellään.
Vierailija:
Liian kännissä olevat on viety suoraan vähäks aikaa selviämään ja sitten ku hommat on taas kondiksessa on päässy juhlimaan. En todellakaan ymmärrä miks tää poika on käännytetty portilta ja miks sitä ei oo toimitettu järkkärien toimesta sinne mihin se ois kuulunu, siis selviämisasemalle tai putkaan. Ois nyt hengissä.
Ihme ettei ottanut poliisiin yhteyttä, kun on jättänyt kaverin siinä kunnossa johonkin. Jos ei olisi tarjonnut apua olisivat järjestäjät varmaan esim. soittaneet poliisin hakemaan juopuneen.