Ärsyttää, kun niiden lasten hukkuessa töllääjät rannalla ei tulleet auttamaan, vaikka pyydettiin moneen kertaan.

Tai ehkä oli omat pienet lapset siinä vahdittavana?

Ei millään voi olla hyvää syytä niin monella. Kaikkien olisi pitänyt mennä auttamaan. Ihan jokaisen. Poikkeuksena vahdittavien lasten toinen vanhempi. Itse olisin mennyt etsimään.

on itsestään selvyys, etää menisin auttamaan! Jos on toinen aiukuinen mukana, saa hän vahtia lastani ja menen auttamaan!

OSALLA oli varmasti syyt olla menemättä, mutta näytti siltä, että suurinosa vain tuijotti mitään tekemättä (ilman syytä)



Sitten jos omalle kohdalle sattuu, turha itkeä kun ei apua tullut muilta, ethän itsekkään osaa sitä mennä antamaan!

Todella itsekästä vain seistä katsomassa :(

todellakaan ei tarvi mennä auttamaan. Mutta minä olisin komentanut niitä kykenevän oloisia menemään. Tai sitten pyytänyt jotakuta vastuullisen oloista tai tuttua pitämään huolta lapsesta ja mennyt itse. Todellakaan en olisi jättänyt 3-vuotiasta yksin hukkumaan tai hätääntymään tai häipymään jonnekin (äitiä etsiessään).



Siis teoriassa. Helppo sanoa, kun ei ole koskaan sattunut kohdalle.

Ihmiset katseli rannalta toisten työtä kuin parasta toimintajännäriä.

koska en pysty sukeltaa silmät auki ja nenästäkin pitää pitää kii, ku muuten menee nenään vettä ja sen jälkeen olisin itsekin pian pelastettavana

ja kahlaamaan oisin kyllä voinut mennä

Silti olisin mennyt auttamaan. Kai ne tuijottajat olisivat menneet, jos olisi olleet omat lapset kyseessä. Vieraista ei niin väliä. On tuo tikkukin tuossa sormessa.

Olisin käskenyt istua paikoillaan ja olisin tietty pitänyt silmällä samalla.

Vierailija:

todellakaan ei tarvi mennä auttamaan. Mutta minä olisin komentanut niitä kykenevän oloisia menemään. Tai sitten pyytänyt jotakuta vastuullisen oloista tai tuttua pitämään huolta lapsesta ja mennyt itse. Todellakaan en olisi jättänyt 3-vuotiasta yksin hukkumaan tai hätääntymään tai häipymään jonnekin (äitiä etsiessään).

Siis teoriassa. Helppo sanoa, kun ei ole koskaan sattunut kohdalle.

etten VIITSI mennä auttamaan. Varmaankin joku sosiologi tai psykologi osaisi valaista, miksi 15 ihmistä teki jotain ja 100 seisoi rannalla.



On helppo sanoa, että tottakai menisin auttamaan. Mulle sattui leikkikentällä sellainen, että tuttavan lapsi jäi pahasti roikkumaan leikkitelineeseen. Huomasin asian ja huusin että " Pinja" roikkuu tuolla! Kului ehkä sekunti. Sinä aikana ajattelin, että jos menen tuonne, joudun KOSKEMAAN tuohon lapseen. Ja se ajatus tuntui jotenkin kamalalta. Sinä aikana kun tämä ajatus oli mulla prosessoitavana, vieressäni istunut äiti ponkaisi pystyyn ja säntäsi auttamaan lapsen pois. Varmaankin sitten siinä oli tilaisuus ajatella, että miksi tuo mamma istuu tuossa vaan perseellään, vaikka toisen lapsi on loukkaantumisvaarassa ja itse vielä ensin huomasi.



Tässäkin on varmasti osaksi kyse temperamenttieroista. Tuo auttamaan mennyt nainen on ulospäinsuuntautunut ja rohkea. Minä olen sisäänpäinkääntynyt enkä pidä kosketuksesta. Luulen, että tällaiset asiat ja monet muut on pelissä tuollaisissa tilanteissa. Jos kentällä ei olisi ollut ketään, totta kai olisin mennyt, lopulta (eli pari sekuntia myöhemmin kuin tuo toinen mamma). Löysin myös itseni ajattelemasta sen sekunnin epäröinnin aikana, että eihän toi niin vakavaa ole. Lapsen äiti voi mennä eikä vahinko ole sen suurempi.

tilanteessa ja TIETÄÄ että pystyy toimimaan. Siihen asti asiasta mesoaminen on suunsoittoa... Toki on surullista, että vain noin pieni osa ihmisistä on toimintakykyisiä kriisitilanteessa.

Muakin ajatus kammoksuttaa kovasti. Tunnustan. Olisin kai silti mennyt.