Kadutko että hankit lapsia? Rehellisesti, jos voisit valita

ehkä lapsia tuli saatua vähän liikaa, kun niitä on 3 ja aika lyhyellä aikavälillä ja vielä yksi on erityislapsi, niin en millään kerkeä antaa heille niin paljon aikaa kun tarvitsisivat!!!



Lisäksi tunnen välillä, että lapseni ovat suuri taakka minulle. Kun ei ikinä pääse minnekään ilman heitä!! Tämäkin tosin taitaa helpottaa kunhan vihdoinkin pääsen töihin syksyllä...

ei kaduta. Mutta mä olinkin lähemmäs 40v äidiksi tullessani ja lapsia on vain yksi, joka on terve ja muutenkin helppo tapaus. Lisäksi meillä on mahtava turvaverkko, joten mennäkin olemme saaneet melkein entiseen malliin.

Nyt minulla on 2 ja kolmas pistetään tilaukseen vasta vuosien päästä. Suosittelen myös miettimään tarkasti sen isäehdokkaaan.

Toki joskus käy mielessä että voi kun saisi olla viikon ilman lapsia. Jos oikeasti pääsisin viikoksi heistä eroon niin voisi kyllä ikävä tulla.

Ehkä se johtuu siitä että olen raskaana ja jo 3 ja 1 vuotiaiden lasten äiti. Omaa elämää ei ole ollut siis hyvään aikaan. Joskus leikittelen ajatuksella, mitä tekisin jos lapsia (eikä miestä) olisi. Mutta kun katsoo omaa lasta, niin ei sitä voi katua.

Ihanasti ajateltu ja niiiiin totta!!!! :´)

Ja olen vilpittömän onnellinen kahdesta bonuslapsestani, jotka tulivat nykyisen mieheni myötä. Olin aina haaveillut suurperheestä ja nyt minulla on se, ja tarvitsin olla vain kaksi kertaa raskaana ja synnyttää (nämä siis ikävimmät puolet lastensaannissa):)



Olin jo 28 kun sain esikoiseni. Joten tiedän kyllä millaista minun elämäni ilman lapsia on. Huolettomampaa, ilottomampaa ja tylsempää. Jollain toisella voi olla toisin.

Ja lisää lapsia haluan. Lapsettomia en kadehdi vaan olen onnellinen omasta kiukkupussistani.

mihin on maailma oikeesti mennyt??

Sanoit asian suoraan. Eli en kadu, miksi katuisin elämääni?

Ja tässä ketjussahan sinulle on monta vastausta. Lue ne.



Ja pakko korjata yksi lauseesi: " kuinka voi joku KATUA omia lapsiaan"

esim. hankkimani koulutus kaduttaa. oikein kovan kadutuskohtauksen iskiessä lohduttaudun ajattelemalla että kaikki mun valinnat on kuitenkin johtaneet siihen että tapasin juuri tuon oman mieheni ja tein juuri nämä lapset hänen kanssaan. heti tulee parempi mieli, ja lupaan itselleni täydentää sitä hyödytöntä tutkintoani kunhan kuopus vähän kasvaa.

tuskin tämä olikaan oikeinkirjoitus kilpailu, vai oliko?



pointtina se että en ikinä voisi ymmärtää tuota, että omia lapsia katuisi.



rakastan heitä 24/7.

Yleensähän asioille pyritään etsimään selitystä siksi, että voisi edes yrittää ymmärtää.



Mutta, ole onnellinen, ettet ole koskaan katunut lapsiasi, kukaan ei varmasti vapaaehtoisesti halua sellaista tuntea!

minäkin rakastan omia lapsiani aina ja ikuisesti. Mutta jos olisin tässä tietoisuudessa, kuitenkin yhä lapsetonna, en hankkisi omia lapsia.



On paljon asioita, mitä äiti ei voi tehdä. Tai siis tietenkin voi, mutta lapsiaan ajatellen niistä kieltäytyy. Ajatellaan vaikka korkeakoulussa vaihtarivuotta. Hirvittävän vaikea järjestää näin äitinä ollessa, kun taas lapseton sen kuin ottaa ja menee.



Eli siis, jos päätös olisi tehtävä tänään tällä järjellä, en lapsia haluaisi.

Olen kolmen äiti ja kaikki olivat suunniteltuja ja toivottuja mieheni kanssa.

Onneksi minulla on ihana mies, joka tykkään olla lasten kanssa paljon. Jos minut olisi jumitettu kotiin, niin voisin vaikka katuakin.



Lapsettomana vapautta ja omaa aikaa ei todellakaan osannut arvostaa. Joten ilman lapsia ei olisi edes ihanaa omaa aikaa. Lapsien kanssakin on jo onneksi helppo tehdä kaikkea, lapset 1,5 ja 2,5.

vasta " pieniä" murheita. Odottakaa kun ne lapset ovat 13v - loppuelämä...

kadun ihan kympillä varsinkin kun on tuollainen isukki, joka ei tykkää yhtään olla tai tehdä lasten kanssa mitään. eikä vapaaehtoisesti tee mitään kotitöitä

Mulle lapsettomuus olis ollut painajainen

Mun mielestä kannattaa todellakin miettiä, kenen kaa lapsia tekee. Avioliiton voi purkaa mutta lasten isää ei voi myöhemmin kai vaihtaa..;)