Lue keskustelun säännöt.
Mikä on pitkässä parisuhteessa tärkeää?
12.07.2007 |
Mieheni on loistava isä. Loistava aviomies. Tekee kaikkensa perheemme eteen. En kuitenkaan enää tiedä, onko hän minulle " se oikea" . Kysymyksessä on ns. nuoruuden suhde, menimme yhteen kun olin 15.
Minulla itselläni on taustalla sekavaa elämää lapsuudenperheessäni ja tarvitsin turvallisuutta, rakkautta ja lämpöä. Mieheni ei kaikin puolin tuntunut täysin oikealta alussakaan, olemme monessa suhteessa hyvin erilaiset. Toisaalta arvomme ovat samat, ja olen häneltä aina saanut rakkautta, huolenpitoa ja turvallisuutta. Koen myös häntä kohtaan kiintymystä, ystävyyttä ja lämpöä, rakkauttakin. Suhde on nyt kestänyt 12 vuotta, ja meillä on kaksi lasta. Seksi sujuu.
Kuinka saisin varmuuden, että tämä on nyt tässä, että tämä riittää. Siskoni on nyt aloittamassa yhteiselämää täysin erilaisen , jännittävän ja mielenkiintoisen ihmisen kanssa, ja oma elämä tuntuu neljän kotivuoden jälkeen jotenkin väljähtäneeltä. Olen myös ollut koko elämäni enemmän tai vähemmän masentunut ja ahdistunut, ja nämä olot nyt ovat kärjistyneet. Tuntuu, etten selviä. En pysty olemaan näiden epävarmuuden tunteideni kanssa ollenkaan mieheni kanssa, koko tilanne vain itkettää, kun koen syyllisyyttä ja ahdistusta omista tunteistani ja olostani. Tiedän, että minulla olisi kaikki syyt olla onnellinen, kun vain saisin tämän epävarmuuden pois mielestäni.
En tiedä, mitä haluan. Onko tässä ainekset eroon, voinko vaatia enempää. Mistä pitkissä parisuhteissa on kysymys.
Kommentit (14)
yleensä kun ihminen ahdistuu, hän haluaa muuttaa jotain. Usein syyksi katsotaan puolison viallisuus. Logiikka on sitten sellainen, että jos on paha olo, niin pahan olon tuottaja poistetaan. Usein puolison lemppaaminen kuitenkin auttaa näkemään sen, ettei se olo siitä parane. Erokriisi tosin hetkeksi voi parantaa omatuntoa, kun ei ainakaan tarvitse sitä miettiä, että " miks musta tuntuu pahalta, kun kaikki on hyvin" . Vasta eronneen kuuluu anyways tuntea olonsa perseeksi.
Teidän suhteessanne punnitaan se, pystytkö kääntymään ongelmissasi puolisosi puoleen, vai haluatko tuoda ongelmat teidän välillenne. Joskus kasvu voi tapahtua suhdetta kohtikin. Tosin taustasi huomioonottaen on ymmärrettävää, jos sinusta tuntuu juuri siltä, että haluat esim. " itsenäistyä."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten vuoksi haluaisin vain itsenäistyä tässä suhteessa, tilaa on kyllä olla mitä haluan. Tiedän, että perusrakenteet olisivat ihan ok, mutta haluan löytää oman ääneni.
Onko tämä mahdollista.
ap
sitä että pistät kaiken läskiksi (petät, dokaat, etc)
naimisissa 13 vuotta.
itsenäistymisen kaipuu on vahva.
mieheni vain sanoo että minä tämän perheen rikon.
ollaan uskossa ja minä haluaisin pois siitä, en jaksa joka sunnuntai kirkkoa jne
mies is myonnä sitä, mutta on dominoiva ja vaikea kestää.
seksi ei suju
en tiedä miten selittäisin tämän kaiken hänelle.
Hän on kuitenkin hyvä mies ja minä hänen sydämen rikon.
eilen tuntui siltä että koko päivä olisi yllättävästi mennyt hyvin. tuli riitaa siitä kun hän haluaisi että annettaisiin krikolle enemmän rahaa kuin mitä minun mielestä meillä on varaa.
Lapset 3,5 ja 1v. ja 4kk.
Niinpä, nyt tuntuu että miehen tyydytettäväksi jää kaikki sosiaaliset tarpeet, ei kai kukaan siihen riitä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
projisoit mieheesi turhautumisen tunteita, jotka liittyvät elämääsi yleensä. Lapsesi ovat aika pieniä, mutta heti kun sinusta tuntuu siltä, että lapsesi ovat valmiit hoitoon, hanki itsellesi töitä tai opiskelupaikka. Kun sinulla on oma elämä, muutkin tunteet asettuvat. Ainakin minulla näin on ollut. Ja suhteenne kuulostaa ihan kunnolliselta, ei ne kenelläkään tunteet pitkässä suhteessa jatkuvasti sen kummemmat ole.
joka ei välttämättä liity mitenkään teidän avioliittonne tilaan, vaan ihan sinun omaan itseesi. Teillä on kuitenkin lapsia, olette perustaneet yhteisen perheen ja olette kokonaisuutena juuri TEIDÄN PERHE. Miksi haluaisit hajottaa lastesi koko maailman vain sen takia että itse kipuilet ja epäilet asioiden laitaa? Pitkän suhteen salaisuus on siinä, että ei odota liikoja, yrittää parhaansa niillä eväillä joita on annettu ja pitää huolen siitä että lapsilla on hyvä koti. Ja luottaa siihen, että asiat muuttuvat ajan mittaan parempaan suuntaan, kun olet päässyt pahimman kriisivaiheen ohi, joko omin nokkinesi asioita pohdittuasi tai sitten esim. terapian avullla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä voi olla joskus vaikka tasaistakin, mutta nautittavaa.
Niin nimenomaan en haluakaan hajottaa lasteni kotia ja elämää.
Siskoni on tosi dominoiva ja elämyshakuinen, eikä ole koskaan tullut mieheni kanssa toimeen. Hänen mielipiteensä on minulle tärkeä, ja olen aina kokenut alemmuutta suhteessa häneen. Hän on räiskyvä ja valovoimainen, minä taas vetäytyvämpi ja rauhallisempi. Tunnen itseni tylsäksi hänen rinnallaan. Siskoni kyseenalaisti puoli vuotta sitten puolisovalintani aika rankasti, hän näkee aina miehestäni pelkästään vetäytyvän ja ärtyisän puolen, koska mieheni, joka myös on aika dominoiva, ei koe tulevansa kuulluksi tai huomatuksi hänen vierailujensa aikana. Tämä on yksi keskeinen kriisin käynnistäneistä tekijöistä, sitä ennen meillä meni mielestäni tosi hyvin.
Olen paennut mieheni syliin lapsuudenperheeni asioita, jotka minun olisi pitänyt selvittää jo ajat sitten. Pariskuntana olemme eläneet aika eristyksissä, kun miehelläni ei ole tarvetta jakaa kovin paljoa asioitaan ystävien kanssa; minä kuulemma riitän. Itse taas olen ollut niin ahdistunut ja masentunut, etten ole kyennyt hakemaan itseni kaltaista seuraa, vaikka olenkin yhdessäoloaikanamme suorittanut yliopistotutkinnon yms.
Nyt olen sitten tienhaarassa, jossa pitäisi selvittää, kuka itse olen ja mitä haluan elämältä. Ensiarvoisen tärkeää minulle on lasteni hyvinvointi. Mutta tunnustan myös sen, että jos itse olen kovin tylsistynyt ja ahdistunut, en voi olla kovin hyvä äiti, vaikka kuinka yritän. Oman elämän hankkiminen varmasti auttaa, se on hyvä neuvo. Haluan kyetä sitoutumaan tähän ihmiseen ja elämään täydestä sydämestäni, koen etten ole sitä vielä rehellisesti tehnyt. Kasvun paikka, siis.
Koen olevani myös aika yksin, äitituttaviini ei tällä hetkellä kuulu kovin oman tuntuista päivittäistä seuraa. Tämä varmasti on myös yksi osatekijä turhautumisessani.
Mieheni on valmis tekemään ihan mitä hyvänsä suhteemme jatkumisen eteen, olen hänen koko elämänsä kuulemma ja hän rakastaa minua koko sielullaan ja sydämellään niin, että rintaan koskee. Hyvän miehen rakkaus, onko se niin vähän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun tarvii vain miettiä mitä sulta nyt puuttuu ja pyytää sitä mieheltäsi. Ongelma on sinussa, ei teissä tai hänessä.
Ja nämä tunteet nousevat varmasti jokaiselle pitkässä suhteessa olevalle aika ajoin. Nyt kun selviät niistä kerran, niin sulla on keinot selvitä niistä toisellakin kerralla. Jotain pientä kriisin poikasta tulee pitkissä suhteissa vähintään 10 vuoden välein :)
Sinun elämäsi kuulostaa hyvältä, miehesi on rakastava ja hyvä mies, ja sinulla on lapsia. Sinulla on paljon, niin paljon.
A bit of excitement is not all that exciting after a while.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että pitää miettiä, mitä puuttuu. Mutta minusta minun täytyy löytää ja järjestää se itse, ei pyytää mieheltäni. Muuta kuin ehkä tilaa itseni toteuttamiselle :)
Voisin ehkä aloittaa vaikka autolla ajamisesta. Varmasti antaisi omaa tilaa, jos ei tarvitsisi olla toisen kyytien varassa. Kortti on, mutta uskallus on puuttunut tähän asti.
ap
Eli alkuaikoina he pohtivat juuri samaa, että tässäkö se nyt on. He antoivat toisilleen vapauden tapailla muita, vaikka olivatkin naimisissa. Jos ymmärsin oikein toisella heistä olikin lyhyt suhde, mutta siihen se sitten jäi. Kai se ajatus vapaudesta kuitenkin riitti pysymään yhdessä.
on- tulee hyväksytyksi omanan itsenään, myös niinä heikkoina hetkinä. Muuten kyseessä on kulissi- ja oman elämänsä halventaminen ja uhraaminen sille kulissille. Jonka tosin varsin monet valitsevat. Mitä komeempi talo ja auto, sen varmemmin nainen valitsee ne kuin sen, että tulisi rakastetuksi, arvostetuksi ja kunnioitetuksi. Ja oppisi samalla kohtelemaan miestään samoin.