Kantoliinailua kaksosten kanssa?
Kysytään täälläkin, kun on tuota monikko-palstaa paljon vilkkaampi paikka.
Eli oletteko kaksosten kanssa käyttäneet (tai nähneet jonkun muun käyttävän) kantoliinaa apuna? Ulkomaisilla sivuilla olen nähnyt ohjeita, miten kahtakin vauvaa voisi kantaa liinassa yhtä aikaa ja vähän isompanahan se varmasti onnistuu. Mutta onko olemassa toimivaa ja hyväksi havaittua ratkaisua kahden pienen yhtäaikaiseen kantamiseen? Tosin jo toisen saamisesta " säilöön" liinaan saattaisi olla kovasti apua. Meilläkin tulee olemaan elo-syyskuussa syntyvien kaksosten lisäksi kaksi isompaa, joista pienempi vasta neljävuotias, joten käsiä tarvitsisi muuhunkin kuin vauvoille.
Olisiko teillä kokeneemmilla vinkkejä siitä minkälaiset liinaviritelmät on hyviksi havaittu, vai toimiiko oikein mikään ihan käytännössä?