Kerro HYVIÄ kokemuksia eroista ja uusioperheistä

Minulla on erittäin hyvä mies. Erinomainen isä. Yhdessä olemme olleet 15 vuotta. Mutta minä en ole rakastanut miestäni enää ainakaan 3 vuoteen. Tosiasia, jota en myöntänyt pitkään edes itselleni. Olen kyllä yrittänyt, mutta kun niitä tunteita ei ole eikä tule. Välitän toki ja tunnen kiintymystä, mutta halua ja rakasta en. Ja kyllä se aiheuttaa tappeluita ym. ongelmia, vaikka kuinka olisi yrittänyt päättää lasten takia jaksaa ja esittää, näytellä, että rakastaa. Vähintään silloin, kun on muutenkin väsynyt ym. se nousee pintaan. Miten paljon voi itsestään uhrata lasten vuoksi? Hyödyttääkö se loppujen lopuksi ketään? Nyt olen kaiken lisäksi löytänyt ihmisen, jota voisin kuvitella rakastavani paljon. Mutta ehkä kuitenkin luovun mahdollisesta onnestani, että lapsilla on ehjä perhe, omakotitalo ym. Mutta pelkään joskus kuitenkin katkeroituvani kovasti. Tässäkö tämä elämä nyt sitten oli?

Oletko jo tutustunut suomen uusperheellisten liiton kotisivuihin ja keskustelupalstaan?

niin älä missään nimessä vaihda sitä raastavaan ja ennen kaikkea lapset hajottavaan ees taas vatvomiseen ja arpomiseen. Lapsia revitään kahteen suuntaan ja jos eivät aikuiset revi, niin lapset itse haluisivat olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Lapset haluavat kokonaisen perheen. Eivät olla äidin ja jonkun miehen kanssa ja sitten erikseen isän ja jonkun naisen kanssa.

Huomaa kyllä, ettet yhtään tajua, mihin olet ryhtymässä. Olet TODELLA onnekas, kun sulla on kokonainen perusperhe, ilman mitään etkstrakuvioita.

T: Äiti ja äitipuoli, joka sattui sinkkuna retkahtamaan käytettyyn mieheen. Ja jonka perheen elämää tulee vielä monta vuotta sekoittamaan miehen ex. Onneksi meillä ei ole vielä munkin ex tässä, muuten olisi jo todella sumplimista aikatauluissa yms.