Lue keskustelun säännöt.
Saan takuuvarmat itkut väitöskirjojen kiitoksista
07.12.2006 |
Olen lukenut viime päivien aikana useampia väikkäreitä. Mua alkaa aina kauheasti itkettää ne Aluksi- tms. kappaleiden kiitokset. " Haluan kiittää miestäni Pekkaa, vanhempiani Anjaa ja Erkkiä sekä lapsiani suunnattomasta tuesta, pitkästä pinnasta ja suuresta rakkaudesta. Ilman teitä tämä tutkimus ei olisi koskaan valmistunut." Ja taas mä pillitän.
Taidan olla vähän herkkis.
Kommentit (8)
pillittää. Tosiasia on kumminkin se, että perhe siinä on väkisinkin joutunut kärsimään, kun äippä/isukki on väkertänyt sitä väitöskirjaa. Ei se tekemättä valmistu, ja aika paljon siihen työtä saa tehdäkin. Ehkä sitä kannattaa sitten itkeä, menetettyä perheen aikaa, jos jotakin itkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kai väittelijät juuri viittaavat : ilman perheen tukea ja ymmärrystä harva työ valmistuisi
ja monet on ihan totta kirjoitettu niin persoonallisesti, että ne kolahtaa. Ei siis vaan nimiluetteloja.
Ja pikkuisen itketti siskon väikkärin tekstejä lukiessa. Kun olin itse siellä :) ja myös edesmennyt mummini, joka ei ollut valmistumista enää näkemässä...
kun olitte poissa jaloistani, niin tämä tutkimus valmistui.
Noin niin kuin raa' asti sanottuna.
Karl Fazerille, jota ilman kuulemma väitöskirja ei olisi ikinä valmistunut ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se nyt mitään munkinkammioon eristäytymistä vaadi. Onhan muillakin ihmisillä vaativia työtehtäviä ja ilta-aikojakin vieviä harrastuksia.
nim. kokemusta on...