Onko muita, jotka ei millään haluaisi olla jouluaattoa pelkästään oman perheen kesken?
Me ollaan jouduttu olemaan pari joulua keskenämme ja kyllä oli tylsää. Ei tullut sellaista joulufiilistä kuin normaalisti. Me kaipaamme paljon sukua, pitkän ruokapöydän ja illallisen pitkän kaavan mukaan. Sitten vasta joulu tuntuu joululta.
Kommentit (14)
änkeytyä heille joulun viettoon joka vuosi. Ja tervetulleita vieraita ollaankin, nyt jo äitini on kysellyt monta kertaa, että kummassa mummilassa ajattelimme viettää aaton.
Muutenkin meidän suvussa on tapana tavata kaikkina mahdollisina kissanristiäisinä, niin tuntuisi oudolta lukittautua juhlapäivänä kotiin... Toisaalta voisi sellaistakin ehkä joskus kokeilla, menisi vaikka lappiin jouluksi keskelle erämaata.
kaipaan sen perinteisen joulutunnelman ympärilleni jotta joulusta tulee nautinnollinen ja tunnelmallinen. Vanhempieni luona on myös veljeni viettämässä joulua ja siellä on kaikki jouluruoat itsetehtyinä ja ihana kuusi, oi oi!
Olisipa jo joulu!
Nyt kun on lapsi, niin on kutsuttu meille sukulaisia joulunviettoon tai menty itse sukuloimaan.
oltu joulut minun vanhempieni luona. Yleensä on aina tätini ja serkkujani sekä heidän lapsiaan viettämässä joulua siellä. Viime jouluna äitini oli töissä ja oltiin joulu isän, siskon ja mieheni kesken. Voi taivas että oli tylsää. Sama kuin olisi ollut joku tavallinen arkipäivä ja vähän parempaa ruokaa. Ei ollut kyllä oikein mitään fiilistä.
Lapsena jo huomasin, että jos oltiin vaikka uusi vuosi tai juhannus ihan vain perheen kesken, niin ei sitä kyllä tavallisesta viikonlopun päivästä erottanut kuin se, että oli suolatikkuja ja sipsejä saatavilla tavallista enemmän. Tein kyllä jo silloin selväksi, ettei tällaista enää. Viime joulu nyt meni miten meni, kun äitini joutui vuorotyöhön syksyllä eikä voinut oikein valita... Jouluaaton sai pitää vapaana ne, joilla oli pieniä lapsia.
Sitten kun meillä on lapsi(a), aion kyllä aina ängetä jonnekin kylään tai kutsua muita meille. Mieheni ei ole oikein juhlaihminen, joten perheenkeskinen joulu ei olisi kyllä paljon mitään.
täytyy olla ihmisiä!
Pari vuotta sitten jouduttiin olemaan joulupäivänä miehen ja vauvan kanssa kotona keskenämme kun anoppilassa oli kaikki niin kipeinä ettei sinne voinut mennä ja omat vanhempani olivat siskoni anopilla syömässä. (Sinne tietysti olisimme varmaan voineet tunkea...)
Oli kyllä orpoa syödä aaton rääppeitä ihan " yksikseen" !
Joulun haluan viettää anoppilassa tai omien vanhempieni luona. Palaa mieleen " lapsuuden joulut" .
Olemme aina olleet aattona anoppilassa ja kotonani. Se on niin mukava nähdä lasten ilo ja jännitys pukkia odotellessa. Lapsemme ovat sukumme nuorimpia ja kaikki aina heitä odottavat.
On kiva mennä vanhemmille tai anoppilaan valmiiseen pöytään. Tulee halvemmaksi ja ei tarvitse itse tehdä mitään. Kunhan istuu pöytään vain ja nauttii.
Kotona ei tarvitse siivota, eikä vääntää laatikkoja. Saa mummit yömyöhään vääntää torttuja ja laatikoita ja siivota. Me vaan nautitaan.
Jos olemme kotona 3-henkisen perheemme kesken, niin on aika vaikea ylläpitää juhlafiilistä, siitä tulee helposti tavallinen koti-ilta muiden joukossa. Mies taas haluaisi aina viettää joulun näin ihan vaan oman perheen kesken, joten joka vuosi joudutaan vähän vääntämään siitä miten toimitaan. Joskus miehen ehdoilla, joskus mun, näin se meillä menee.
Vierailija:
Jos olemme kotona 3-henkisen perheemme kesken, niin on aika vaikea ylläpitää juhlafiilistä, siitä tulee helposti tavallinen koti-ilta muiden joukossa. Mies taas haluaisi aina viettää joulun näin ihan vaan oman perheen kesken, joten joka vuosi joudutaan vähän vääntämään siitä miten toimitaan. Joskus miehen ehdoilla, joskus mun, näin se meillä menee.
Me taas ollaan haluttu olla kaksinkin, miehen suku kaukana, siellä ei olla jouluna, mun suku taas on aika hankalaa ja koko sakin ollessa koolla menee hermot siihen hulinaan ja kellon tarkkaan aikatauluun milloin tehdään mitäkin. Koko ikä ollut se sama kaava ja perhejoulu, tarkotuksella ollaan luotu omiakin tapoja viettää joulua. Tänä jouluna on talossa pieni vauva ja vietellään joulu kolmistaan, jos suku haluaa nähdä niin saavat tulla
meillä käymään. Mä olen nauttinut näistä omista jouluista kun ei ole pakko raataa niskalimassa ja tehdä aina samalla lailla.
Kyllähän joulun tunnelman saa aikaiseksi pienemmässäkin piirissä, jos haluaa.
En voisi kuvitellakaan, että viettäisimme joulun kotona vain oman perheen kanssa.