Mikä paras ikä lapsen aloittaa laskettelu? Kuinka pieniä monoja löytyy?
Kommentit (3)
sen ikäinen alkaa osata kuunnella ohjeita, hahmottaa kroppansa jo vähän paremmin ja pitkäjänteisyyttä alkaa olla harrastukseen. Lisäksi lihakset ovat jo paljon paremmat. Varsinkin jos lapsi on lyhyt, kaikki on raskaampaa.
Tottakai nuoremmankin voi viedä rinteeseen, mutta mielestäni tuollainen kouluikää lähempänä oppii nopeasti sen, mitä taapero hallitsee muutaman kerran kokemuksellaan.
Ystävättäreni tyttäret harrastavat nyt laskettelua jo todella pitkäjänteisesti (syntyneet -97 ja -99), vanhempi käy 3 kertaa viikossa treeneissä koko talven ajan.
Niin ja molemmat tyttäret kilpailevat. Mutta nyt siis puhun jo harrastuksesta, ovat tytöt noin 3-4v olleet ensimmäisiä kertoja kokeilemassa, muutaman kerran talvessa.
Monot ostettiin käytettynä ja tytöllä oli silloin kengän koko 23, eli aika pienet taisivat olla. Ei kai sitä vielä lasketteluksi voinut sanoa, mutta hyvin laskivat auraa vanhempien jalkojen välissä.
Olen kysynyt asiaa kokeneelta lapsia opettaneelta hiihdonopettajalta ja hän sanoi että enemmän on kiinni lapsen motorisesta kehityksestä ja innostuksesta. Eli ei saa koskaan viedä lasta väkisin rinteeseen vaan täytyy itse haluta. Meillä nuorempi on ollut paljon motorisesti lahjakkaampi ja laskeminenkin sujui paremmin kuin vanhemmalta (vaikka siis samaan aikaan 1. kerran rinteessä).
Olemme käyneet vuosia Alpeilla laskemassa ja siellä kyllä näkee hiihtokouluissa paljonkin 3-vuotiaita. Liukumatolla menevät loivaa rinnettä ylös ja open kanssa alas. Hyvin sujuu!