Te, joiden mies ei osallistu arkeen muuten kuin rahaa tuomalla!

Meillä on samanlainen tilanne: mies yrittäjä, lapset 3 v ja 1 v.

Vein esikoisen päiväkotiin 3 päiväksi viikossa 5 tuntia kerrallaan, se jo helpotti elämää aika lailla. Joo joo, valittakaa vaan av-mammat miten teidän lapsiltanne nyt jää hoitopaikka saamatta minun takiani ;) Myös vanhemmiltani saan jonkin verran apua, ovat esimerkiksi muutaman tunnin lasten kanssa jossain että saan rauhassa edes siivota ja käydä suihkussa.

Olen palaamassa työelämään ensi syksynä. Silloin olen aikeissa palkata siivoojan, ettei tarvitse ihan yksin hoitaa kotia työpäivän jälkeen, ja ruuanhan lapset saa sitten päiväkodista, eli arkisin tarvitsee tehdä vain väli- ja iltapalaa. Viikonloppuisin syömme jo nyt ulkona, tai tilaamme ruokaa kotiin. Kotikin pysyy siistimpänä kun siellä ei olla koko ajan :)

Taloudellista pakkoa ei meilläkään ole, haluan töihin ihan muista syistä. En raaski heittää hankkimaani koulutusta hukkaankaan.

mutta eräällä ystävälläni on just kanssa tuollainen tilanne, vapaa-ajat sen mies on sitten harrastuksissa!

Käytännössä lasten ja vaimonsa kanssa ei vietä aikaa ikinä!!

Rahaa mies tuo taloon sen verran että käy joskus kaupassa työmatkalla ja maksaa vuokran jos hänellä siihen sattuu jäämään rahaa harrastuskulujen jälkeen. Eli ehkä joka toinen kuukausi hyvällä tuurilla. Minä olen kotiäitinä olosuhteiden pakosta, lasta ei sairauden takia voi viedä hoitoon päiväkotiin tai pph:lle ja hoitaja kotiin tulisi liian kalliiksi, enkä kerkeäisi töissä ollakaan koska olisin koko ajan poissa töistä laspen sairaalassaolon ja sairastamisen takia, työpäiviä tulisi kuukaudessa ehkä kolme tai neljä.

Töihin menen sitten kun lapsi menee kouluun ja toivon että koulussa ei infektiot pyöri samalla tavalla kuin päiväkodissa, isommat lapset kun eivät nyhjää räkäisinä toistensa kimpussa samalla tavalla kuin pienet. Tulen silloinkin tekemään kaiken yksin, tuskin mies tuosta muuttuu mihinkään.

Vierailija:

Olkoonpa syy mikä tahansa, niin miten pärjäätte, jaksatte tehdä kaiken yksin, etenkin jos käytte töissä itsekin? Vai olenko minä ainoa muinaisjäännös nyky-yhteiskunnassa, joka elää näin epätasa-arvoisessa suhteessa..

Mies on siis yrittäjä ja töissä kuutena päivänä viikossa. Arkena 12-13h ja lauantaisin noin 10h, sunnuntaisin pari tuntia. Meillä on kaksi pientä lasta 3v ja 1v. Toistaiseksi olen ollut kotona lasten kanssa, koska tuntuu, että en jaksaisi enää käydä töissä, tekemistä on muutenkin niin, että pursuaa. Mutta ennenpitkää tulee ajankohtaiseksi sekin, että minä palaan töihin, vaikka taloudellista pakkoa kyllä ei ole, onneksi.

Mutta siis: hoitaisin joka ikinen päivä herättelyt, hoitoonviemiset yksin, samoin illalla hakemiset, ruuanlaitot, siivoukset, siis KAIKEN tekisin yksin, aivan kuten nytkin. Ja minua mietityttää, että miten jaksan??

Elämä sujuu kyllä hyvin näinkin, meillä on rahaa, parisuhde toimii. Olenko hullu, jos lähden havittelemaan uraa tämmöisessä tilanteessa ja onnistuuko se ylipäätään? Miestä en syytä, yrittäjä on yrittäjä :-).

joten voin samaistua suhun helposti!



Kun on omissa töissä niin työajat 07-20 ja kolmen päivän putken jälkeen vielä 8h tai 12h yövuoro. Seuraava päivä menee levätessä ja seuraavat 2 vapaata toisessa työssä.



Mä hoidan meillä kaiken muun, paitsi laskujen maksun. Meillä lapset kohta 2v ja toinen 1v, eli aika pieniä. Välillä väsyttää enemmän, joskus vielä enemmän. Pääsääntöisesti väsyttää aina mutta ihan hyvin jaksettu. Silloin kun en jaksa tehdä kotitöitä niin en tee, vaan teen seuraavana, tai sitä seuraavana päivänä.



Musta on itsestään selvyys että kun toinen käy töissä noin ahkerasti niin hoidan kotona lapset, kotityöt, hänelle ruoan ja puhtaan vaattet enkä edes oleta että hän osallistuisi kotitöihin, paitsi että siivoaa omat jälkensä (takki naulakkoon, vaatteet likapyykkikoriin, omat lautaset tiskikoneeseen ym.) eli täysihoitoa en pidä.



Tosin lapset kasvaa ja alkaa ikävöimään... Meidän vanhempi aamuisin kyselee missä isi ja kun sanon että töissä niin synkällä ilmeellä toteaa että " niin..." . Sitten kun isi tulee töistä kotiin niin kiukutellaan isille, ei mennä syliin, ei halata, ei mitään kontaktia. Äiti vaan kelpaa. Eli on isillekin raskasta.



Tämän takia mieheni vaihtaakin työpaikkaa niin että alkaa tekemään normaalia työaikaa 8-16 ma-pe, itse olen vielä 6kk kotona ja menen sitten osa-aika työhön jossa voin suunnitella päivät itse ja SAAMME hoitaa lapset kotona.



Voimia, on meitä muitakin :)

vessanpöntöstä eivätkä arvosta itseään rahtuakaan? Miksi sinä olet sen miehen kanssa? Etkö todellakaan näe tulevaisuudessa mitään muutosta tai elämääsi muutoksen arvoisena? Kun kerran on olemassa sellaisiakin miehiä, jotka rakastavat ja ihailevat vaimojaan, kannustavat heitä heidän hankkeissaan ja urillaan, tekevät kotitöitä ja hoitavat lapsia tasapuoleisesti ja tienaavat oman osuutensa perheen yhteisistä menoista, niin miksi ajattelet että juuri sinun kohtalosi on olla tuollaisen niljakkeen kanssa? Etkö koskaan mieti, millaista elämä voisi olla hyvässä parisuhteessa ja toimivassa perheympäristössä? Minäpä kerron: se on ihanaa. Etkö haluaisi oikeasti joku päivä vaihtaa nykyistä elämääsi ihanaan...Harkitse asiaa!

Mies ei pahakseen laittaisi, vaikka töihin menisinkin mutta hän tietää ja minä tiedän, että hänen aikansa yksinkertaisesti ei riitä enää kotitöihin. Mieheni on komea, ahkera, hellä, älykäs, hyvin ansaitseva, lapset jumaloivat häntä. Hän hoitaa lapsia, jos ehtii mutta usein ei ehdi.



Siis homma TOIMII näinkin MUTTA myös minulla on aivot ja haluaisin käyttää niitä! Sen ei tietysti välttämättä tarvitsisi olla työ, josta maksetaan. Mutta jotain. Mitä?



Minäkin olen mielestäni sisäistänyt naisen roolin. Eikä se tarkoita olemista nyrkin ja hellan välissä. Yritys on osa meitä.

töiden yhteenliittämistä!



Kun olet itse töissä ja lapset päiväkodissa, sinä aikana kotona ei ole kukaan sotkemassa, ruokaakaan ei tarvitse laittaa. Pienen siivouksen ehtii viikonloppuisin.

vana (yksi lämmin ateria vähemmän kokattavana) ja puettavana. Kotikin pysyy siistinä kun ei sitä kukaan ole sotkemassa. Viikkosiivoukset voi sitten hoitaa lauantaisin. Tekeehän yksinhuoltajatkin sekä töitä että kotihommat. Kiireisiä ne illat tuppaavat olemaan, mutta ei kai kukaan nyt työelämästä oikeasti jää pois pelkästään KOTITÖIDEN takia? Siis miten muka voi olla niin paljon hommia kotona, ettet voisi mennä töihin jos sitä nimenomaan haluat?

Terv: opiskeleva + työssäkäydä yh, jolla koti lähes aina siisti ja arkihommat kunnossa

Ei niinkään naisten kannalta vaan lasten. Eivät opi isäänsäkään tuntemaan;(((.

Meillä on samatilanne ja samat mietteet, sillä erotuksella että mä olen palannut jo työelämään ja lapset on meillä jo isompia. Kuopuskin on jo kuusivuotias.



Me ollaan onnellisia ja tyytyväisiä. Välillä tietty vähän väsyttää mutta sitten otan vaan rennosti, en stressaa kotitöistä.

Lapset on terveitä, parisuhteessa menee hyvin, taloudellisia huolia ei ole, joten mä en näe mitään syytä valittaa tai ruveta etsimään ihan tarkoituksella valittamisen aiheita.

olemiseen.

muuten olisi ero kyllä ollut lähellä. Oltiin just ap:n tilanteessa ja vapaa-ajallaan mies sitten harrasti. Eli eipä tuota paljon kotona näkynyt.

Kaikkeen tottuu jonkin verran, mutta ei tuo kyllä ihan oikeesti ole perhe-elämää. Musta ainakin ihan oikeesti rupes tuntumaan et mieluummin sit oon yh ihan oikeesti ja mies saa mennä ja tulla ihan vapaasti omassa luukussaan.

Meillä mies ei tajunnut lasten 2v6kk ja 1v5kk elämästä yhtikäs mitään, ei osannut heitä hoitaa, jos en ollut paikalla. Muksut näkivät isäänsä tosi harvoin ja silloin sitten iskällä hermot kireellä joten hiljaa ja näkymättömiä olisi lasten täytynyt olla. Kotitöitä nyt ei tehnyt alkuunkaan.

Kyllä tuo syö ihmistä. Lopulta ei puhuttu, oltiin kämppiksiä, itkin itsekseni jatkuvasti jne..

Kriisin kautta terapiaan ja nyt on mies muuttumassa parempaan. Lapset nauttii isänsä seurasta todella. Yleinen ilmapiiri on parempi.

Eli ap:n tilanteessa minä en jaksanut vaikka kotona olinkin. Saati sitten jos olisin ollut töissä. Tai kyllähän siihen työhön+ kaiken tekemiseen tietyllä tavalla tottuu. Mutta kauanko sitä sitten oikeesti jaksaa.

paperitöihin kuluu iso osa ajastani, etteivät ne jäisi kaikki sille ainoalle päivälle, jolloin olisi perheen yhteistä aikaa eli sunnuntaille. Nuo yhdistettynä kotitöihin = ei ole vapaa-ajan ongelmia. Sunnuntaina noita varmaan siinä tapauksessa tehtäisiin, jos minäkin kodin ulkopuolella töissä olisin.



Ihan fiksuja kommentteja on tullut! Teille nostan kyllä hattua, yksinhuoltajat, ei varmaan ole helppoa! Jollain tavalla samaistankin itseni teihin, paitsi että minulla on yksi huollettava enemmän eli mies. No, karrikoidusti, sillä tuohan tuo yksi " huollettava" sen rahan.



Pitänee miettiä, onko sittenkin järkevää olla vielä joku vuosi kotona. Homma helpottunee lasten kasvaessa.



t: ap

Vierailija:

Ei niinkään naisten kannalta vaan lasten. Eivät opi isäänsäkään tuntemaan;(((.

Mun mies vie nuorimman aamulla päiväkotiin, ja laittaa esikoisen kouluun. Mä lähden jo niin aikaisin töihin, että ollaan katsottu parhaimmaksi toimia niin, että mies lähtee myöhemmin ja tulee myöhemmin. Ovat siis aamulla tekemisissä. Illalla näkevät myös. Ei se mies nyt niin myöhään tule. Lauantaisin meillä on kolmesta lähtien mies kotona. Ja sunnuntaina ei tee töitä, mitä nyt joskus paperitöitä, mutta niitäkin vasta illemmalla.

Joskus lapset tai lapsi saattaa päästä isän kanssa töihin, harvemmin kuitenkaan. Vaikka mies on yrittäjä ja tekee pitkää päivää, niin ei voi sanoa että hän olisi meille tuntematon.

Meillä vähän sama tilanne. Mies töissä 12+ tuntia ja minä siis pyöritän huushollia ja huolehdin 1-vuotiaasta. Miehellä joskus myös yön yli työmatkoja ja viikonloppureissuja tai töitä. Aika paljon on tekemistä kun talossakin on paljon neliöitä. Mies kyllä osallistuu kotitöihin viikonloppuisin ja iltaisin jos tulee aiemmin kotiin, mutta 98% kaikki on mun tehtävissä. Enkä kyllä toisaalta halua miehellä mitään teettääkkään koska mieluumin vietän hänen kanssaa kaksin tai koko perhe yhdessä LAATUAIKAA silloin kun hän on kotona :).



Me ollaan palkattu lastenhoitaja meille kerran viikossa (arkena, päiväsaikaan) jotta mä saan pitää " kahvitauot" ja " viikkovapaat" ja pää pysyy kasassa ;). Sama tyttö tulee sitten tarvittaessa viikonloppuisin lasta hoitamaan, jotta päästään miehen kanssa vaikkapa ulos syömään.



Joku surkutteli kun lapsi ei nää isäänsä jne. Ikävää se toki on kun isä ei tule joka päivä kotiin klo 16, mutta toisaalta mun mies kyllä vastaavasti viettää lähes kaiken kotonaoloajan lapsen kanssa :). Nuo klo 16 isät, ainakin meidän tuttavapiirissä tuppaa sitten harrastamaan paljon ja kaikkea ja jos ei muuta, niin istuvat tietokoneella pelaamassa tms. kun kotona ovat. Äkkiä mun mies enemmän lapsen kanssa on kuin moni muu isä.