Tuntuu niin surulliselta jos tämä vauva

maksimissaan 2 lasta ja ne on nyt tehty. Raskaus ei ollut herkkua issiaskipujen kanssa, imetys yhtä helvettiä. Olen iloinen kun ne lapset hieman kasvavat edes niin että jonninlaista rytmiä tulee.

Yhtään lisää en tee, menisin vaikka sterilisaatioon mutta olen liian nuori.

Muut lapset ovat 10- ja 8-vuotiaita. Ja vauvakuume nostelee päätään vaikka " lapsiluku onkin jo täynnä" . Saa nähdä saanko sen tukahdutettua... Toisaalta olisi kyllä kiva vielä kerran kokea odotus- ja vauva-aika, vaikka varsinkin raskaana oleminen on ollut kaikkien kanssa aikalailla tuskaista. Perheessämme kyllä olisi tilaa ainakin yhdelle lapselle vielä.

Silti minusta on ihan surkeaa, etten saa enää olla raskaana (synnyttämisen voisin jättää välistä ;-) Olla kotona lasten kanssa. Nähdä vielä yhden persoonan kasvavan.



Vaikeinta oli siinä vaiheessa kun kuopus oli n. 5kk. Nyt on alkanut helpottamaan. Järki sanoo, että näin on ihan hyvä. Kai minä tässä vuoden aikana olen surutyöni tehnyt. Miehelle olen sanonut, että mikäli hän muuttaa mieltään lasten lukumäärästä, minulle riittää pelkkä ilmoitus ja olen valmis yrittämään vielä yhtä (tai kahta). Mutta näin tuskin käy.



Olen päättänyt olla onnellinen tällaisesta elämästä.

kiitos kommentista, eiköhän se niin ole että nauttia pitää siitä mitä on saanut:)



ap

en saa tarpeekseni vauvan tuijottamisesta ;-)

Minäkin olen päättänyt olla onnellinen tästä nykyisestä elämästäni ja on paljon asioita joita minun pitäisi tehdä nyt kun lapset ovat vähän isompia, kuten esim. hankkia ammatti siltä alalta mihin olen ajautunut töihin. Mutta... On ihan kuin toisella olkapäälläni istuisi järki ja toisella tunne, ja ne kiistelevät keskenään ja itse ole siinä keskellä ristitulessa. Toisinaan toinen on voitolla ja toisinaan toinen. Ei tarvitsisi miehen kyllä paljon taivutella kun jo suostuisin neljännen yrittämiseen.