Onko se, etta ponnistutetaan nelja tuntia vaikka lapsi vaarassa asennossa hoitovirhe? Jos siita jaa lapselle kosmeettinen haitta?
Vastasin tuohon galluppiin ja luin kohtelusta synnärillä ja ajattelin sitten kysäistä, kun täällä kätilöitäkin on. Pojalle jäi tosiaan otsaan selvät jäljet (joo, joo, minkä kuva, ei jaksa naurattaa) kun ponnistelin häntä yli neljä tuntia ulos otsansa edellä. Otsa hieman pullistunut siitä kohtaa ja punaiset viirut vähän samalla värillä kuin Gorbatshovilla aikoinaan. Kun olen kysynyt asiasta neuvolassa,on sanottu että häipyvät iän kanssa. Poika nyt 3 vuotta.
ja juu, ennenkuin paras vitsiniekka ehtii, sanon itse, että poika parka elää äiteen pillunkuva otsassaan. Arvaa kerronko kun kysyy mitkä jäljet on. Joo joo, muistaispahan äitinsä kun katsoo peiliin jne.
Toivoisin asiallisia vastauksia, jos av:lla mahdollista?
Kommentit (2)
Omat on syntyneet parilla ponnistuksella ja aikaa tuohon tuhrautui minuutti. Tämä aika on siis kirjattu synnytyskertomukseen.
Epäinhimillistä toimintaa ja tekisin valituksen jos omalle kohdalle osuisi.
ei ole mitään sektion rajaa ponnistusajoissa. katsotaan yksilöllisesti jokainen tilanne erikseen.