Voimia arkeen...
Hei!
Tällaisena tavallisena kristittynä heitän kysymyksen ilmaan, eli millä voisin saada voimia arjen pyöritykseen? Vl-äitejä kun katselee ja kuuntelee (ja lukee heidän täälläkin kirjoittamia viestejään) niin tuntuu kovin nololle, että itse vain neljän pienen äitinä koen olevani väsähtänyt.
Mitkä ovat ne todellisten suurperheiden äitien voimavarat? Klisee on, että lapset, niistä saa voimaa. Totta tuokin toisinaan. Olen saanut kristillisen kasvatuksen, isäni on seurakunnan palveluksessa ja tänäänkin kävimme perhekirkossa. Jotenkin vaan en saa otetta tuosta uskosta...arki rullaa liian tiivistä tahtia. Olen lasten kans kotona, mies pitkiä päiviä töissä. Telkkaria ei ole eikä harrastuksia (omia ainakaan!) liikaa.
Pääsääntöisesti olen elämääni oikeinkin tyytyväinen, ihanat lapsukaiset ja tulevaisuuteen katson luottavaisin mielin. Mutta joku " sisäinen luottamus" puuttuu.
Ymmärsiköhän kukaan mitä tarkoitin. Lapsille luetaan lasten Raamattua heidän omasta halustaan ja haluaisin välittää heillekin näitä arvoja. Haaveissani on joka toinen päivä vielä lisää lapsia ja joka toinen päivä olen vakaasti sitä mieltä, että neljä kiljukaulaa on tarpeeksi. Voimakastahtoisia lapsia ovat kaikki, vaikka me vanhemmat olemme mielestämme oikeita rauhallisuuden ja tyyneyden perikuvia. Tuo rassaa siis myös. Tuntuu, etten ole osannut kasvattaa lapsistani sellaisia tasapainoisia, " normaaleja" lapsia vaan ovat hakkaamassa päitään, kiukuttelemassa, tönimässä ja karjumassa tuon tuostakin.
Vaikeaa. Tulipa kuitenkin taas vuodatettua...
Kommentit (7)
vläitinä sanon tähän et kyllä mekin ollaan väsyneitä ja uupuneita. Ei elämä aina ole sitä miltä se ulospäin näyttää. Tuskin kukaan huomaa sitä teistäkään et olette kyllästyneitä ja puhki väsyneitä.
Itse olen ainakin sellainen et en aivan vähällä sitä kellekkään tunnusta et ' ' minulla levee pää kohta' ' et en totisesti jaksa enään.
Ja vaikka me uskovaiset äidit luotetaan jumalan tahtoon niin ei mekään pelkästään sillä jakseta. Puolison tuki on erittäin tärkeä ja oma aika. Vaikka lapset antaa sitä uskoa tulevaisuuteen ja voimia, niin he myös kuluttavat niitä. Ja varmaan olette huomanneet et oma asenne vaikuttaa moneen asiaan ja uni.
Voimia ja jaksamista kaikille äideille :)
Et itse saan paljon voimaa rauhanyhdistyksen toiminnasta. Minusta on ihana käydä ja olla järjestämässä toimintaa. Ja samalla pääsee kotiympyröistä pois.
Ja tuo mainitsemasi perhekerho on kans hyvä paikka ja samalla saa lapsetkin vähän vaihtelua päiviin.
Me ulkoillaan ja retkeillään lasten kans. Ja aina ku iskä töiltään kerkee niin hän on mukana. Tosin hän on ' ' aina' ' töissä.
Ystävät ja samassa elämäntilanteessa olevat antaa tukea.
Suku on meillä voimavara. Siihen voi luottaa aina kun apua tarvii.
Ei pidä unohtaa sitä pulison kanssa olemista. Yhteinen aika ja luottamus toisiin on todella se mikä kantaa vaikeuksien yli.
Ja joskus ei muuten tarvi ku sen et pääsee YKSIN kauppaan illalla ku isäntä tulee kotiin. Ja saa salaa lapsilta syödä suklaa patukan. (heh)
Kiitos Kaaka ja Iita05! Jotenkin sitä vaan sokaistuu ja valehtelematta aina yhden vl-perheen kaikki lapset (6 pientä) käyttäytyvät uskomattoman rauhallisesti ja tyynesti, äitikin on aina hymyssä suin ja huokuu rakkautta lapsiinsa. Kyllähän minäkin, joskus ainakin.
Omia juttujani pystyn taas pikkuhiljaa lisäämään kun kuopus(1v)pärjää ilman mun maitovarastojani koko ajan paremmin. Suku auttaa kyllä kanssa. Ja parisuhde on onneksi ihan hyvällä mallilla. Mies auttaa sen minkä omilta töiltään (12h/7pv/vk) suinkin ehtii ja jaksaa. Onneks on hyviä kavereita, joiden kans treffaillaan.
Nyt täytyy mennä nukkumaan! Voimia meille kaikille huomiseen :D
1.
Päivä vain ja hetki kerrallansa,
siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen.
Niinä päivinä kun tuo asia on kirkkaampana mielessä, voimatkin ovat suuremmat. Jaksaa olla iloinen ja hymyilevä. Ei hermostu pienistä jne ... Muunlaisina päivinä ei sitten niin jaksakaan.
Olen saanut huomata, että oleellisinta ei ole se millaiselta tilanne ulkoisesti näyttää. Ovatko lapset terveitä vai sairaita, kiukkuisia vai pirteitä, onko päässyt viettämään vapaa-aikaa yms yms, vaan se miten paljon jaksaa luottaa siihen, että voimia tulee tarpeen mukaan.
Kun kuuntelee Jumalan Sanaa, tai juttelee uskon asioista ystävien kanssa, niin kaoottinenkin tilanne voi korjautua ihan hetkessä. Ja kun muistuttaa itselleen sitä, että kärsimättömyys on synti ja rukoilee Taivaan Isältä voimia taistella sitäkin syntiä vastaan.
Voimat tulevat Isältä. Silloin kun sen jaksaa muistaa ( ei lähimainkaan joka päivä) niin elämä sujuu. Silloin kun uskon voimat ovat vähempänä, tuntuu että kaaos valtaa sekä pään, että kodin.
Rukous ja virsien laulaminen arjen keskellä voi auttaa, ainakin minun kokemukseni mukaan. Isä auta, en jaksa muuten. Siinä on tarpeeksi =)
Minulla on useampi lapsi, en viitsi laittaa tarkkaa lukua =) mutta yli 5 kuitenkin. Vanhimmat ovat ala-asteella ja nuorin on vauva. Elämä on siis melkoisen helteistä. Varsinkin kun lapset sairastavat ja täytyy revetä lääkäriin ja yöllä ylös hoitamaan lapsia... Jollain on uhmaikää ja toisella esimurros-sellaista ... Toisina päivinä todella tuntuu, että tämä ei tästä enää mihinkään etene.. Sitten yhtäkkiä, ilman että mikään ulkoisesti muuttuu, tulee kuin suvantopaikka virran juoksussa. Isä antaa lepohetken lapselleen ja taas jaksaa taivaltaa.
Ja vaikka me uskovaiset äidit luotetaan jumalan tahtoon niin ei mekään pelkästään sillä jakseta.
Minulle se Jumalan tahtoon luottaminen on juuri sitä, että Hän johdattaa elämääni asioita, jotka helpottavat elämää. Eli kun täysillä laittaa luottamuksen Jumalaan, niin silloin saa kokea myös sen avun saamisen ihmeen.
Minä en ole vl ja lapsiakin vain kolme, mutta elämässä on ollut paljon muita vaikeuksia. On tullut huudettua Jumalan puoleen monessa erittäin pahassa tilanteessa.
Seurakunnassa käyminen on aivan upea asia, mutta täytyy muistaa myös ihmisen rajallisuus. Ihminen ei tule sen paremmaksi Jumalan silmissä, jos me pakotamme itsemme johonkin, mihin ei ole enää voimia. Jos perhe ja lapset syövät energiaa, niin paremmin sitä palvelee Jumalaa, kun jää kotiin ja antaa itsensä levätä. Samalla voi rukoilla Jumalalta voimia ja ohjausta elämään. Jos puoliso on uskovainen, niin voi rukoilla myös yhdessä puolison kanssa, niin siinä tulee täytettyä sekin sana, " missä kaksi tai kolme kokoontuvat minun nimeeni..."
Seurakuntayhteys on hyväksi, mutta sitä ei saa tehdä laiksi itselleen. On hyvä tavata muita seurakuntaan kuuluvia ihmisiä ja jutella mieltä vaivaavista asioista. Ei kuitenkaan ole hyväksi käydä väkisin jokaisessa tilaisuudessa, vaikka voimat vain hiipuvat.
Tätönen:
1.
Päivä vain ja hetki kerrallansa,
siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen.
*** Kiitos! Tämän bongasin heti " omaksi voimavarakseni" ja kummasti auttaakin! Kiitos muillekin hyvistä ajatuksista, mukava huomata, etten ole yksin voimattomuustunteiden kanssa.
Kevättä kohden...!
olen miettinyt ihan samaa. Meillä tosin kaksi lasta ja käydään molemmat töissä, mutta muuten mietteet on ihan samoja. Olen pohtinut paljon tätä jaksamisasiaa ja luulen myös, että kyse on sellaisesta sisäisestä luottamuksesta. Tiedäthän laulun " Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen, Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen..." Luulen, että minulta puuttuu tuollainen lapsen uskon kaltainen luottamus tulevaisuuteen ja Jumalaan. Ehkä niillä suurperheiden vl-äideillä on niin vakaa usko ja luottamus siihen, että Herra pitää huolen omistaan, että se auttaa jaksamaan arjessa. Ainakin itse huomaan, että se mikä tässä elämässä antaa voimia, kun on vaikeaa, on usko ja Raamatun lohduttavat sanat.
Voimia arkeen ja siunausta!
kaaka