Yksinhuoltaja ja seurustelusuhde

ei voi yleistää. Kai sellainenkin suhde voisi toimia, että mies tapaa pelkästään sinua. Vai onko avioliitto ainoa tavoitteesi?

jotka haluavat elää perhe-elämää ja kantaa vastuuta lapsista, vaikka eivät omia olisikaan. Tsemppiä!

Ainakin minulla oli.



Se teki seurustelusta mahdottoman. Ellei olisi tavannut miestä lasten kanssa, treffaillut lasten kanssa jne...

Pitäisihän siinä saada olla kahdestaan hyvä tovi. Ei kai aina voi hankkia lapsenvahtia, kun tapaa uuden miehen? Toisaalta puolituttuja tuskin haluaa lastenkaan eteen heti tuoda.



Käytännön neuvoja?

Olenkin ajatellut, että keskityn nyt vain äitinä olemiseen. Mutta surettaa, että eikö mun elämään sitten koskaan tule mitään happy endiä, suurta rakkautta...



t ap, ikuinen romantikko

Vierailija:

Pitäisihän siinä saada olla kahdestaan hyvä tovi. Ei kai aina voi hankkia lapsenvahtia, kun tapaa uuden miehen? Toisaalta puolituttuja tuskin haluaa lastenkaan eteen heti tuoda.

Käytännön neuvoja?

Meillä oli mukavaa yhdessä ja seksikin sujui. Mutta tuntui vain turhanpäiväiseltä satsata tähän suhteeseen, kun yhteinen tulevaisuus näytti epätodennäköiseltä. Ja avioerostani oli niin vähän aikaa, etten osannut oikein rakastua. Kai harvat tapaamisetkin vaikuttivat.



Oletteko sitä mieltä, että elämä lasten kanssa ilman miestä voi olla täyttä ja onnellista?



ap

T:7

Ja just semmonen pettymys elämään, että tämmöstäkö tämä sit oli, ei tullu sitä prinssiä...



Tiedän olevani liian romanttinen - ja kai epärealistinen - tässä asiassa. Mutta en minä siltä mieheltä mitään ihmeitä odottaisi lasteni suhteen. vain sitä, että mies ottaisi huomioon että kanssani samaan pakettiin kuuluvat nämä lapset. Isäksi ei tarvitsisi ryhtyä.

" Omaa aikaa" (yäk, olen aina inhonnut tuota, KAIKKI AIKA ON OMAA, vietän sen vaan eri ihmisten kanssa) kun ei ole yhtään, eikä hoitajia.

Luota vaan siihen, että se oikea tulee elämääsi, kun on sen aika. Löytäähän ihmiset toisensa niin epätodennäköisistä paikoista.

T: 7 Yh kotiäiti, jota ei olla vieläkään tultu hakemaan kurpitsavaunuilla hiekkalaatikolta :)

Kyllä meillekin päivä vielä paistaa. On elämä ihan hyvää näinkin.

Eikä kenenkään elämä liene täydellistä kuitenkaan.

ap

Minä olen ollut yh alusta saakka, minulla on yksi lapsi. Silloin kun lapsi oli noin vuoden vanha, aloin pikku hiljaa kaipailla jotain muutakin elämään kuin lapsenhoitoa.



Laitoin ilmoituksen deittipalstalle vuonna 2003 ja kävin ko. vuonna noin 3 kertaa treffeillä. Hankin lapsenhoitajan jokaiseksi kolmeksi kerraksi.



Seuraavana vuonna, 2004, kävin yhden miehen kanssa treffeillä yhteensä noin NELJÄ kertaa. Hankin lapsenhoitajan neljäksi kerraksi.



Vuonna 2005 en käynyt treffeillä.



Vuonna 2006 kävin treffeillä kerran, kaksi, monta... SAMAN miehen kanssa. Hankin lapsenhoitajan jokaiseksi kerraksi. Tällä hetkellä suhteemme ei enää " vaadi" lapsenhoitajaa mahdollistamaan tapaamisia, mutta ihan oikeasti - jos ihmissuhteeseen yhtää haluaa panostaa, niin kahdenkeskiselläkin ajalla ON merkitystä.



Ei niin, ettei mies olisi KESTÄNYT lasta, vaan kaikki juttelu yms seksi on helpompaa, kun voi aivan rauhassa tutustua. Uuteen suhteeseen ei kannata ryhtyä sillä mielellä, että " jos pitää YHTÄÄN joustaa, niin sit en ainakaan" . Uusperhe on rakennettava vielä vankemmaksi kuin ydinperhe, eivätkä kaikki asiat ole itsestäänselviä. Kuinka helppoa on langeta siihen ajatukseen, että toisen olisi " heti" rakastuttava lapsiin ja kaiken pitäisi sujua kuin rasvattu - tai muuten on jotain PAHASTI vialla...

ja vielä toinen juttu: kyllä musta pitää olla rakastunut, että kannattaa suhteeseen panostaa. Muuten se on sellaista väkisin vääntämistä. Oli väkinäisyyden syy mikä tahansa, niin jos siltä tuntuu, kannattaa himmata.

ja mähän JÄRJESTIN kahdenkeskistä aikaa ja hommasin lapsenvahdin. Mutta en mä ekan vuoden jälkeen jaksanut sitä, että voidaan olla pelkästään kahdestaan (jos ei nukkuvaa nuorimmaista lasketa).



Ehkä olis pitänyt. En oikeesti tiedä, onko onnahteleva suhde parempi kuin ei suhdetta lainkaan. Huokaus.

Mä kommentoinkin tossa jollekin, joka kysyi, että kannattaako ylipäätään miehen takia ottaa lapsenhoitajaa.



Mutta mitä suhun ap tulee, niin jos ei liekki leimua, niin ei se alakaan. Aika kauan olet jaksanut tahkota, kunnioitettavaa sinänsä! Hyvä toisaalta, että jos et ole tykästynyt, ei hän ole elämääsi ton enempää astunut. Ei ainakaan tarvi murehtia sitä, että lapset olisivat kiintyneet.



Kyllä se " tosi mies" hyväksyy lapsetkin, eikä heitä vieroksu.

Niin se varmaan on. Mutta mä ajattelin, että jos se rakastuminen ottaa vain enemmän aikaa, kun erosta on vasta vähän aikaa. Ja tätä nuorimmaiseni isää tosiaan rakastin, vaan pieleen meni silti. Tämän uuden miesystävän kanssa meillä oli kyllä paljon yhteistä, samoja kiinnostuksen kohteita ja hän oli oikeasti tosi kunnollinen, asiat järjestyksessä.



Kiitos vastanneille, tämä auttoi selvittämään ajatuksia. Nyt on pakko mennä nukkumaan, aamulla on aikainen herätys.

t ap

Se ei kuitenkaan pidemmän päälle pidä ihmissuhdetta kovin tiukasti kasassa :/ Tietysti voi olla, että vielä on eron jälkeen liian nopeaa viritellä mitään, mutta ainahan voi itseään vähän kuulostella. Jos toiseen oikeasti rakastuu, voi niitä epävarmuuden tunteita olla tietty silloinkin, mutta tunne on sen verran vahva, että se senkin kestää. (Näin itselläni).



Joskus yritin suhdetta mieheen, joka oli kunnollinen ja kiva. Paha vaan, ettei muuten sitten synkannut yhtään. Pari vuotta kun aikaa kului lisää, kolahtikin ja lujaa! Se olikin hämmästyttävää, niin monen vuoden jälkeen.



- se kommentoinut -

seurustelusuhteita, mutta etenkin siis niitä.



En ole eron jälkeen seurustellut kertaakaan. Muutamia olen tapaillut kerran, pari mutta koska ei yhteistä säveltä löytynyt niin en jatkanut tapailua kun ei sellaiseen yksinkertaisesti yh:na ole aikaa kautta haluja.



Mielummin odottelen " sitä oikeaa" . Olen varma että sitten kun kolahtaa niin se ihminen on myös valmis kohtaamaan lapsenikin ja asiat etenevät nopeastikin. Pakkohan sitä sitten on tapailla lastenkin aikana, koska sitä muuten tapaisi? Ja ketä sitä oikein huijaa jos loputtomiin yritetään tapailla ilman lapsia? Kun kuitenkin ollaan jo perheellisiä ja lapset kuuluu elämään olennaisena osana, ei sitä pääse karkuun. Kaikki me kuitenkin ensikädessä kaivataan rinnalle omaa rakasta, aikuista ihmistä jakamaan sitä arkea.



Ei yh:na ole mahdollisuutta samanlaiseen seukkailuun kuin nuorena, ennen lapsia. Näin se vaan on todettava..

Vierailija:

Ja ketä sitä oikein huijaa jos loputtomiin yritetään tapailla ilman lapsia? Kun kuitenkin ollaan jo perheellisiä ja lapset kuuluu elämään olennaisena osana, ei sitä pääse karkuun. Kaikki me kuitenkin ensikädessä kaivataan rinnalle omaa rakasta, aikuista ihmistä jakamaan sitä arkea. .

joihin ajan myötä kenties kiintyy, mutta jotka nyt eivät ehkä kuitenkaan sitä parisuhteen muodostumista edistä...

t. yh itsekin (seurusteleva)