Raskaana ja koko ajan pelottaa joku. Onko kohtalotovereita?

Päivä kerrallaan.

Mua pelottaa kaikki mahdollinen vauvan hyvinvoinnista rypäleraskauteen ja siihen, että vois syöpä tulla mulle. Niin ja pelottaa, että onko lääkkeillä vaikutusta vauvaan, kun olen niitä joutunut kovin popsimaan. Ja pelottaa, että miten tämä suhde kestää vauvan. Ja sit muistui kans vanhana palautumana mieleen se, että painajaiset alkavat. Ne eivät välttämättä liity mitenkään vauvaan, mutta on rankka nähdä harvasa yö jotain painajaista. Edellisessä raskaudessa oli samaten painajaisia. Molemmat vauvat kovin toivottuja.

Nuo pelot on hyvin tavallisia, ei niille mitään voi, yritä vaan järkeillä ja saada itsesi rauhoittumaan ja keksi mukavaa tekemistä. Minulla oli myös tietyissä vaiheissa raskauksia kauheita painajaisunia; liekö liittyy hormonitoimintaan... Onnea ja iloisia ajatuksia!

Odottakaapa vaan kun muksu syntyy, siitä vasta pelkotilat alkavat. Viidetoista minuutin välein tarkastamaan ettei nukkuva vauva ole kätkytkuollut, vauva ei ole syönyt tuntiin - nyt se varmaan kuivuu, vauva tipahti sängyltä - kallomurtuma. . . . Ihan totta, luulin olleeni peloissani raskaana, mutta ihan kauheaksi pelot menivät vauva-aikana.

Itse alkuraskauden vaiheessa. En ole vielä käynyt neuvolassakaan. Pelot ja epävarmuus voimakkaimmat varmaan sen takia. Pelkään esim. että tulee keskenmeno, onko kyseessä tuulimuna..Pelkään sairastunko synnytyksen jälkeiseen masennukseen, muutenkin kärsin aika ajoin siitä. Yritän välttää ko. aiheitten artikkeleiden lukemista. Pelko vie kyvyn nauttia itse odotuksesta. Toivon, että kun raskaus etenee ja sen seuranta kasvaa, pääsen eroon liiasta pelosta.

ja tiedän, että pelot helpottaa heti kun vauva on syntynyt. Meidänkin lapsessa oli vikaa heti synnyttyä vaikka muille jakaa, mutta kun itse näki, että missä kunnossa vauva on, niin se auttoi.



Ja tuolle alkuraskaudessa olevalle sanoisin, että ihan samoja juttuja mietin minäkin ja valitettavasti nyt alkaa muistua mieleen, että ei se loppuraskauskaan ollut pois pelkojen maailmasta. Silloin sitä taas pelkäsi, että jos synnytyksessä sattuu jotain tai että jos tulee raskausmyrkytys tai istukka ei jaksa enää isoa vauvaa tai ties mitä.



Mä luulen ainakin, että hormonit tekee tämän. Vastuu pienestä ihmisestä ei mua pelota, vaan joku hormoni sotkee pään. Haluaisin olla onnellisesti eikä koko ajan pelonsekaisesti raskaana, mutta alan hyväksyä, että ei tässä ole omasta positiivisesta ajattelusta kyse vaan jostain hormonimyrskystä. Yleensä kun olen ihan ällöpositiivinen ihminen.