Kuinka monta kolaria olet ajanut?
Tai kuinka monta kertaa olet ruttaillut autoasi tavalla tai toisella? Entäs puolisosi? Kuinka kauan sinulla on ollut kortti?
Itse kortti yli 10 v, eikä (vielä) ainuttakaan ruttausta. Välissä on toki ollut vuosienkin pätkiä ilman autoa.
Kommentit (7)
yksi kolari, mopo-poika ajoi katsomatta eteeni, mopoilija oli syyllinen kolariin. Onneksi autossa oli hyvät jarrut ja pojalle ei käynyt pahasti
Yksi huomautus ylinopeudesta, en saanut sakkoja.
Nämä sattuivat viiden ensimmäisen ajovuoden aikana. Kortti on ollut 28 vuotta.
Yhtään kolaria en ole itse aiheuttanut. Kolme kertaa on tullut henkilöauto päälle ja kuorma-auto kerran perään.
Mielestäni aika hyvin, kun olen kuitenkin n. 60h/vko tienpäällä. Eli riski tapahtua jotain on suurempi kuin keskiverto ratinpyörittäjällä.
ekana vuonna kolhasin parkkipaikalla toista autoa ja tulin kolmion takaa toisen eteen, joka väistäessään ajo ojaan, sen jälkeen onkin mennyt puhtaasti ja ajelen aika usein autoa.
Mieheni ajaa taas ammatikseen ja yhden kuolonkolarin ajanut joka ei ollut hänen syy ja viisi muuta pientä ruttausta, paljon kun ajaa, niin harvoin välttyy täysin ruttauksilta.
aikaansaanut. Peruutin parkista ja kolhasin etukulman viereiseen autoon niin, että omasta hajos etuvalonlasi. peruutin parkkiin ja takakulma kiviaitaan(tämä kahtena iltana peräkkäin), kerran peruutin mökillä korkeassa heinikossa törmäten pohjaanottavaan kiveen, tästä pikakorjaus ja perä pihavaloon, josta tippui lasikuuppa kontin päälle. Eka tapahtu nelisen vuotta sitten, muut samana kesänä kun sain kortin. kortti ollut 7vuotta.
En ollut tähän kolariin syyllinen. Toisessa kolarissa olin syyllinen, ajoin liikenteen jakajaan.