Ihmiset luulee, että mä puhun itsekseni!
Mulla on tosi hyvin puhuva, mutta pienikokoinen kaksivee, jonka kanssa jutellaan kaikenlaista, myös ihmisten ilmoilla. Pari kertaa olen huomannut, että vieressä oleva ihminen on luullut mun puhuvan hänelle, ja alkaa nolona kommentoimaan mun hassuja juttuja! Kai tuo lapsi on niin vauvan näköinen, eikä tietenkään aukaise suutaan, jos vieras ihminen puhuu vieressä. Jotenkin noloa, kun luullaan joksikin ihme hörhöksi, joka alkaa tosi tuttavallisesti höpöttämään kaikille liikennevaloissa tms... :) huoh...
Kommentit (7)
Esim. linja-autossa istuessa näin käy usein ja kyllä, olen saanut oudoksuvia katseita.
Eli siis minäkin puhun itsekseni kulkiessani kaupungilla. Useimmiten tekisi mieli joskus toistella laulunsanoja tai mieleen painuneita leffarepliikkejä englanniksi. Puhun (tai laulan) siis huonoa englantia yksin kuljeskellessani. Useimmiten onneksi iltaisin, jolloin ei juuri ole muita kuuloetäisyydellä.
Mulla vaan on sellainen tapa ajatella. Eli jos pohdin jotakin asiaa, mietin sitä mielessäni monologina, jota selitän pääni sisällä jollekulle (?), ja usein sitten jos pähkäilen jotain, niin pääni sisällä sitten väittelen asiaa dialogina. En nyt jatkuvasti ääneen höpötä, mutta aina joskus vahingossa möläyttelen jotain, kun oon oikein ajatuksissani.
4
Mutta ehkä mä juttelen sille nykyään " liian fiksuja" , koska aiemmin vieraat ei ole alkaneet kommentoida mun juttujani niin kuin mä puhuisin niille! Kuitenkin juttelen lapsen kanssa ihan niin, että lapsi vastaa ja ymmärtää, eli en mitään päivän politiikkaa pui. :)
Vauva-aikoina oli kyllä itselläkin sellainen olo, että puhun itsekseni, ja välillä piti tarkistaa, että lapsi on mukana, eikä isänsä kanssa kotona tms. XD
Ap.
ihan sama mitä muut ajattelee...