Lue keskustelun säännöt.
Surullisin, mutta samalla kaunein sävellys, jonka tiedät?
12.10.2006 |
Monestihan kaunis on myös jollain tavalla surullista ja päinvastoin.
Kommentit (24)
En tiedä miksi kyyneleet tulee silmiin kun sen kuulen.
Muita kauniita on hautajaisissa usein kuultu Adagio (?), Yön Joutsenlaulu, Frankie goes to Hollywoodin Power of love jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein hautajaisissa soitettu. Mahdottoman kaunis ja haikea.
Sori, en ole ihan varma osasinko kirjoittaa oikein. Mutta, toivottavasti tajuatte mitä tarkoitan. Voi kyllä vaikuttaa sekin että, tuo erittäin vahvasti mieleen yhden vaiheen elämästäni-aina pysäyttää kun kuulen kyseisen laulun.
niin korkea taivas
soi lintujen laulussa
kukkiva kunnas
ja varjoisat veet
niin varjoisat veet
Etenkin kun tietää laulun taustatarinan, tulee aina itku kun sen kuulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
molemmat assosioituu minulla hautajaisiin joihin sopivat todella hienosti.
ja ope sävelsi ton biisin ja luokka esitti sen hautajaisissa. Oikaskaa jos olen väärässä.
Itselläni on se jokin vanha kappale missä lauletaan että: . . . sitä miestä rakastin niin, hänen katsettaan, hänen. . . jotain että rakkaani on kuollut. Kamala ja surullinen biisi jossa voi aistia ko. tuskan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kuljen yksinäin, on kuollut rakastettuni.
On kuollut koko kaupunki, on linnut vaienneet.
Tuota miestä rakastin niin,
hänen suutaan, hänen silmiään,
hänen käsiään, hänen sydäntään.
On suru jäänyt vain, on suru jäänyt vain.
Tutuilla kaduilla on autiota, pimeää.
Ei varjot enää yhteen jää, ei helise soittimet.
Noita katuja rakastin niin
ja taloja niiden reunoilla
ja puita niiden varsilla,
kun kuljin kanssasi, kun kuljin kanssasi.
Sinun unesi pitkä on, on sakea viini unien
ja pimeys unen metsien. Et toista reunaa näe.
Sinne minua houkutat yhä lähemmäksi luoksesi,
yhä syvemmälle luoksesi sen metsän uumeniin,
sen metsän uumeniin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kuljen yksinäin,
on kuollut rakastettuni.
On kuollut koko kaupunki,
on linnut vaienneet.
Tuota miestä rakastin niin,
hänen suutaan, hänen silmiään,
hänen käsiään, hänen sydäntään.
On suru jäänyt vain,
on suru jäänyt vain.
Tutuilla kaduilla
on autiota, pimeää.
Ei varjot enää yhteen jää,
ei helise soittimet.
Noita katuja rakastin niin
ja taloja niiden reunoilla
ja puita niiden varsilla,
kun kuljin kanssasi,
kun kuljin kanssasi.
Sinun unesi pitkä on,
on sakea viini unien
ja pimeys unen metsien.
Et toista reunaa näe.
Sinne minua houkutat
yhä lähemmäksi luoksesi,
yhä syvemmälle luoksesi
sen metsän uumeniin,
sen metsän uumeniin.
" Kotimatka pitkä niin, ei vastaantulijaa,
illat sammuvat kylmään hämäryyteen.
Jo tule lohduttamaan, synkkä mieli pujahtaa
syksyiltani yksinäisyyteen.
Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan,
mitä muuten ei muistaisi lainkaan.
Nyt muistan miten paljon tehdä tahdoinkaan,
miten vähän siitä aikaan sainkaan.
Kiirehdi rakkain, jos rakkaus kutsuu
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu
pois kesän kukkaset syksy vie.
Etsin jotain mikä meiltä unohtunut on,
minkä löytää mä avullasi voisin.
On kesä lyhyt niinkuin haave saavuttamaton
siitä mikä ois voinut olla toisin.
Kai tulet pian ennenkuin pimeään mä jään,
eihän kaikki kai ole mennyt hukkaan.
Jos löytäisimme toisemme silloin ehkä nään
keinon, jolla vielä kaiken saamme kukkaan.
Kiirehdi rakkain, jos rakkaus kutsuu
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu
pois kesän kukkaset syksy vie.
Syksyn tuuli mukanaan vie kesän muistotkin,
nyt jo turhaan sä kysyt minne vie tää.
Nyt rakastan kai vähemmän kuin ennen rakastin,
mutta enemmän kuin koskaan saat tietää.
Nyt majakat me näämme, kun myrsky raivoaa,
tuuli vaahtopäiden äänet tänne kantaa.
Ja tärkeintä on sydämemme ääntä noudattaa
ja kaikkemme toisillemme antaa.
Kiirehdi rakkain, jos rakkaus kutsuu
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu
pois kesän kukkaset syksy vie."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka laulan suomeksi, ajattelen aina alkuperäistekstiä...
Muistaako kukaan sitä laulua, mitä ainakin Susanna Haavisto on esittänyt? Siinä kerrotaan miehen ja naisen tapaamisesta hotellissa Pariisissa ja kuinka he kumpikin olivat varattuja tms. Tosi kaunis ja koskettava on sekin.
kun en luule että Edelfelt olisi mitään säveltänyt.....
Oi, se on niin kaunis! Biisi on Odotusta Pariisissa.
Toinen aivan suunnattoman surullinen ja kaunis laulelma on Anna-Mari Kähärän Oot kaikki mulle...
Mulla tulee monesti itku ja herkkä olo, kun soitan sitä.. :)