mitä mieltä olette itsestänne, kolmekymppiset? Herättelen tässä omaa kriisiäni ja kaipaisin neuvoja..

Mitäpä tuohon muuta sanoa ;-(



Se on juolahtanut mieleen, että jos tässä elämässä on jotain juttuja ojoita on ajatellut " sitten aikuisena" tehdä niin se aika taitaa olla nyt käsillä.



Olen vielä sen verran kieltovaiheessa, että pidän itseäni ikäistäni nuorempana ja riemuitsen jos näen itseäni nuorempia joilla on enemmän tai edes saman verran ryppyjä kuin minulla.



Yritän lukea enemmän uutisia ja yleissivistää itseäni, kovin kauaa ei enää voi esiintyä huolettomana hupakkona vaan täytyisi olla jotain sanottavaakin, tässä iässä...

Olen ylipainoinen, tiedän sen, enkä mahdu muodikkaisiin vaatteisiin, mutta en enää ota siitä murhetta. Laihdutuspainekin on jäänyt taka-alalle, kun olen alkanut muuten hoitaa terveyttäni. Liikun paljon ja syön suht terveellisesti, ihan oman itseni takia. Huomaan, että jaksan enemmän kun olen hyväkuntoinen ja sen eteen viitsin tehdä jotain.. Ennen oli tärkeämpää se herkuttelu ja löhöily. Olen nyt tyytyväinen itseeni ja kannan vartaloni kaikkineen pystypäin.



Olen kaikenkaikkiaan elämääni tyytyväinen, tosi vähillä eväillä lähdin kotoa 17-vuotiaana, ei tullut rahaa eikä apuja, mutta kummasti tässä ollaan kiivetty ns. huipulle.. tai no, miten se nyt olosuhteisiin nähden on mahdollista. Mulla on itse hankittu hyvä työpaikka, ihana mies ja 2 lasta, oma (pankin) talo.. Asioita, joiden en kuvitellut olevan mun ulottuvilla ikinä. Tai no, mies on ollut sama 15-vuotiaasta asti..=0)



Kavereita ei kauhean paljon ole, mutta kelkassa pysyneet muutamat ystävät on sitäkin kalliimpia. Ystävyyssuhteet on todella vankalla pohjalla, testattu nuoruudessa eri tavoilla puolin ja toisin. Jos olen saanut pidettyä nämä tärkeät ihmiset lähelläni, olen onnistunut.



Kyllä, kolmekymppinen minä on ihan hyvä tyyppi!