Miten ala-aste sinua nujersi?

jos en käyttänyt samanlaisia vaatteita kuin muut, sain kuulla siitä. vaatteista jäi minulle trauma joka edelleen kiusaa minua. lisäksi äitini teki paljon omin käsin vaatteita, jotka sitten haukuttiin tietysti pystyyn välitunnilla. itse olin ylpeä äidin aikaansaannoksista, mutta pikku hiljaa aloin inhota myös käsitöitä. nyt olen senkin ilon löytänyt uudelleen.



laulaminen oli aina kamalaa, vaikka olen musikaalinen ja olen hyvä laulaja. inhosin luokan edessä esiintymistä ja kammo seurasi minua aina lukioaikoihin saakka. nykyisin esiinnyn ammatikseni, mutta heikoimmat hetkeni koen silloin kun olo on jostain syystä epävarma.



minua kiusattiin koska soitin viulua. sopetin sen koska välillä minun piti viedä soittimeni kouluun ja siitäkös se riemu vasta alkoikin: sanottiin että minulla on aina mukanani konekivääri.

mä en ollut koskaan hiihtänyt (mun äiti on liikuntavammainen ja isä oli aina töissä eikä todellakaan harrastanut meidän kanssa mitään) enkä osannut hiihtää. en siis alkuukaan tajunnut sitä logiikkaa hiihtämisessä, seisoin epätoivoisena suksien päällä jalat tikkuina ja yritin työntää sauvoilla vauhtia tasatahtia. voimat loppui tietty heti alkuun ja olin vika.



mun mies ehdotti mulle yhteistä hiihtoretkeä pari talvea sitten, ja purskahdin täysin odottamatta itkuun. kauheet traumat jostain hiihdosta..



ehkä mä olen nyt sitten aikuistunut, kävin tänä talvena hiihtämässä jopa kymmenen kilsan lenkin ihan yksin ja nautin siitä. oon nyt 25-vuotias, viimeksi olin hiihtänyt kasiluokalla, ennen kun sain vapautuksen liikunnasta.