Ajattelin alkaa 10v. sitten jättämäni miehen kanssa uudestaan...
Oltiin silloin aikoinaan useampi vuosi yhdessä..Mies lähti sitten vuosiksi ulkomaille töihin ja suhde kaatui pääasiassa siihen..en jaksanut odottaa vuosikausia.
Oma koulutukseni oli silloin pahasti kesken, muuten olisin saattanut lähteä mukaankin, mutta ajattelin, että on järkevintä hoitaa koulu ensin loppuun.
Ollaan oltu paljon yhteyksissä, tavattukin pari kertaa..harvoin tosin, sillä mies on taas työkeikalla ulkomailla. Molemmat ollaan muututtu, kasvettu tämän 10v. aikana. Turhat riitelyt ym. lapsellisuudet tuntuvat mitättömiltä asioilta. Enää ei sellaista turhaa edes viitsisi aloittaa, tunnetaan ja tiedetään toisemme ja tapamme.
Molemmista tuntuu, että nyt olisi aika aloittaa kaikki alusta. Olemme ajatelleet toisiamme kaikki nämä vuodet ja miettineet, jospa vielä joskus..
MUTTA.
Onko tässä sittenkään järkeä... Olen naimisissa ja kahden pienen lapsen äiti. En ole onnellinen suhteessamme, mutta tunnen tavallaan olevani vastuussa perheestäni..siitä, että pitää jaksaa yrittää..lapset ovat vielä pieniä, ehkä se vaikuttaa parisuhteeseenkin " ei niin jännittävällä tavalla" .
Silti tunnen etten ansaitse tällaista elämää, mies on puhumaton (joka taas ahdistaa minua), tuntuu ettei muuta yhteistä olekaan kuin lapset. Muuten on aivan mahtava isä, hoitaa lapset ja on aina apuna kaikessa.
MITÄ TEEN?
Ent. miestäni lapset eivät haittaa, itse hän on lapseton. Aikoi muuttaa suomeen kesän lopulla ja toivoi (toivon kai minäkin..), että yritettäisiin uudestaan...
Kommentit (4)
Niitä ei miksikään bileiksi todellakaan voi kutsua, vain perheemme ja lähimmät ystävät olivat paikalla.
Miten pitkään sitten on " oikein" odottaa, että elämä muuttuu paremmaksi? Pitäisikö huonoon parisuhteeseen jäädä loppuelämäksi, jos se ei anna mitään?
Mielestäni paras unohtaa vanha rakkaus ja panostat kunnolla nykyiseen ja kokeilet toimiiko vielä ja meneeköö teillä hyvin. Olishan se mukavaa kun äiti ja isä pysyisivät yhdessä perheenä lasten kanssa. Jos näyttää, että ei mitkään konstit tuo miehesi kanssa iloa yhdessä oloon niin mieti stten uudelleen. ehkää yhdessä kaikkea, matkoja, romanttisia iltoja yms...
Inhottaa tuollaiset keskenkasvuiset jotka menee naimisiin kun se nyt vaan on kiva pitää hienot bileet. Eihän se sitoutuminen mitään merkkaa. Siitä vaan uutta kehiin kun alkaa kyllästyttää, tai tulee vastaan joku joka " vie jalat alta" ...