YH- äidit, minkäikäisen vauvan kanssa jäit yksin ja miksi?

Sitten palasin hänen luokseen, kun lapsi oli 2,5v ja sitten taas erottiin kahden vuoden päästä!

Jälkimmäinen ero oli rankempi, mutta tiesin, että selviäisin. Me erottiin minun päätöksellä, mies oli väkivaltainen, ei hyväksynyt eroa, uhkaili vielä pitkään eron jälkeen.

Kyllä säkin selviät! Ihan varmasti!!!

leikkimään kotia ja lähti omaan kämppäänsä. Nyt lapsi on jo 3,5 v ja hyvin on pärjätty.

Tietysti säkin pärjäät, älä edes epäile!

Selviät, kunhan sinulla on jonkinlainen tukiverkosto. Minäkin selvisin hyvin, mutta lapsen isä on ollut koko ajan lapselleen läsnä jotenkin - tapaamiset ovat olleet koko ajan säännöllisiä. Voimia!

Nyt olen ollut uusissa naimisissa jo kymmenen vuotta, siitäkin jo lapsia!

Ei sitä koskaan tiedä mikä onni odottaa kulman takana!

En usko!!

Odotin toista lastamme, kun mies muutti pois kotoa.

Olihan se rankkaa, sekä henkisesti, että fyysisesti. Vaikka toisaalta, eipä se äijä arjessa mukana ollut ennen lähtöäänkään. Yksin sain hoita kaiken vuoden ikäisen ja valtavan mahani kanssa.

Sen verran oli pakko antaa periksi, että mies tuli esikoisen kanssa, kun lähdin synnyttämään. Muita ei ollut, jotka olisivat voineet auttaa siinä vaiheessa.

Jouduin lähtemään sairaalasta mahd. pian, sillä en luottanut mieheen lapsen hoidossa. Hyvä kun ovea sain kiinni vastasyntyneen kanssa, kun äijä jo singahti ulos.

Sen yön itkin ja imetin. Mulla oli 1-v ja vastasyntynyt ja äijää ei kiinostanut pätkääkään... :(

Mutta hengissä ollaan, melkolailla täyspäisenä ja lapsetkin taitaa olla ihan normaaleja. :) Muistat vaan ap, että yksin sun tarvitse jaksaa. Jos sinulla on tukiverkko, ota apua vastaan. Jos tuntuu pahalta, apua saa.

Juttele neuvolassa (esim) tilanteestasi. He osaavat tarvittaessa antaa neuvoja ja apua.

Kyllä sinä pärjäät, aivan varmasti! Tsemppiä ja nauti vauvasta, kaikesta huolimatta. :)

Mies väkivaltainen ja alkoholisti. Aikana sitä katselin mutta lopullisen päätöksen tein kun sain tietää olevani raskaana. En halunnut lapseni elävän sitä elämää. Mies ei ole missään tekemisissä meidän kanssa, parempi ehkä niin. Rankkaahan tämä on, mutta elämä ei mene aina niin kuin suunnittelee. Eli kyllä me selviämme, ja varmasti selviät sinäkin. Voimia!

Tosin raskaus oli jo neljäs samalle miehelle. Isommat lapset ovat 4-7 vuotiaita ja mahassa oli 2 uutta jälkeläistä tulossa,nyt ovat jo reilun kuukauden vanhoja.

Meillä siis täysin eri tilanne kuin sinulla ja sanon suoraan että rankkaa on. Tuntuu etten jaksa yhtään yksin ja onneksi minulla onkin nyt hyvä apujoukko auttamassa ainakin kaksosten kanssa.



Ei tämä herkkua ole,mutta parempi yksin lasten kanssa kuin paskan ukon kanssa,meillä ukko löysi itselleen uuden alle kaks kymppisen.

Minkä ikäinen lapsesi on nyt?



Minä kans " jätättäydyin" yh:ksi jo raskausaikana.. Alkoholista kun tuli tärkeämpää miehelleni. No, yritettiin siinä sitten setviä asioita moneenkin otteeseen ennen lapsen syntymää, mutta aina vaan petyin uudestaan ja uudestaan.. Nyt lapseni isä ei tekemisissä lapsensa kanssa =/ Hyvin on pärjätty kaksin kyllä..! Vaikka tukiverkosto olisi tietenkin hyvä juttu..

Vierailija:

Minulla nyt 4 kk vauva ja mies lähdössä huitsin v..n.

Selviänkö?aIVAN VARMASTI SELVIÄT MUTTA OLISI HYVÄ JOS OLISI TUKIOITA

Selvisitkö sinä?

MINÄ OLEN SELVINNYT MELKO HYVIN OLOSUHTEET HUOMIOONOTTAEN

Mieheni kuoli kun olin 6. kk raskaana. Rankkaa on ollut, mutta elämä voittaa pikku hiljaa. On todella omituista käydä läpi kahta niin täysin erilaista tunnetta; suunnatonta onnea ja suurta surua samaan aikaan. Kaikesta selviää kun on pakko!

Hyvin olen selvinnyt, kiitos mahtavien tukijoukken ja miesystäväni (joka siis ollut kuvioissa siitä lähtien kun lapseni oli 8kk) korvaamattomasta tuesta.



Sinäkin selviät varmasti. Uskalla pyytää rohkeasti apua. Äläkä lannistu. Elämä ei lopu yksinhuoltajuuteen.

ja hyvin on pärjätty. Lapsi on nyt 5v ja usein olen kuullut että on hyvin kasvatettu lapsi. Jaksamistani on usein muut ihmetelleet kun olen tässä samalla opiskellut itselleni ammatin, käynyt välillä töissä ja hoitanut vielä kodin ja lauman eläimiä samalla. Olenkin sanonut kaikille että se on täysin asenteesta kiinni. Alusta saakka olen päättänyt että pärjään enkä ruikuta turhia ja hyvin on mennyt. Rahallisesti on välillä tiukkaa mutta välttelen turhuuksia ja suurimman osan vaatteista ja leluista olen ostanut kirppiksiltä. Uusia on sitten tullut lahjaksi. Isäänsä lapsi ei juuri nää ellei sattumalta olla samassa paikassa yhtä aikaa. Tietää isänsä ja puhutaan siitä usein mutta ei ole koskaan kaivannut häntä meille. Kyllä sinä pärjäät hyvin kunhan vain itse uskot niin Tsemppiä!

Ensimmäinen kesä oli rankka, mutta asioilla on tapana järjestyä.

Olimme naimisissa ennen raskautta 8vuotta ja kaiken piti olla hyvin, mies halusi lasta kuin kuuta taivaalta.

Mutta elämä ei muuttunutkaan vaaleanpunaiseksi niinkuin hän luuli :)

Ei kestänyt että olin väsynyt ja että kaikki kiva loppui (kotibileet, illanistujaiset, etelänmatkat, risteilyt).

Vaikka kaikesta oli kyllä puhuttu etukäteen.

Pyysin että odottaisi edes vuoden, niin voisi pienen jo laittaa mummolaan iltahoitoon, mutta minä olin itsekäs kuulemma kun en pystynyt olemaan erossa vauvastamme.

Todella surullista koska meillä oli rakkausavioliitto (luulin niin),

ja olimme suunnitelleet ruusuisen tulevaisuuden omakotitaloineen, kesämökkeineen, purjeveneineen ym. sillä rahasta ei ollut puutetta.

Mutta lapsi pilasi kaiken kivan hänen elämästään.

Minä jäin sitten vuokralle yksiöön vauvan kanssa ja annoin hänelle elämän ilman omaa taloa ja kesämökkiä lähiökerrostalossa.

Poika on nyt 10 vuotias ja erittäin hurmaava nuorimies.

Alku oli raskasta mutta siitä selvisin kun oli hyvä syy selvitä.

Voimia! Asioilla on tapana järjestyä :)