Miten ihmeessä järkkään 1v. synttärit? ov
Asumme kerrostalossa kaksiossa (59m2) ja vieraita tulisi 25-30kpl ja tässä vain lähimmät sukulaiset perheineen ja kummit. Kerralla ei mahdu, mutta ei huvittais monessa osassakaan pitää monena päivänä. Ehdotuksia? Kokemuksia?
Kommentit (6)
Meillä laskettiin että lähimmät omat kaverit + kaupungissa asuvat sukulaiset + lähinaapurit (ei haluta pitää synttäreitä joille ei heitä kutsuta) tekee noin 20 hlö.
Jaettiin kahdelle päivälle, toisena sukulaiset, toisena kaverit. Yllättäen sitten aika moni olikin sopinut jo menoa vaikka ilmotettiin reilusti etukäteen, joten tuleekin 5-10 ihmistä! Hyvin sopivat sitten yhdelle päivälle jo. Meillä 65 neliötä tilaa ja eläimiä.
Olisko teillä mahdollista evakuoitua johonkin muualle juhlimaan?
Ristiäiset olivat kirkossa ja kahvit siinä kirkon tiloissa. Tuo kahdelle päivälle jako vois toimia.
Melko ison määrän vieraita saa kestittyä, kun kutsuu esim. lauantaina yhdeltä, kolmelta ja viideltä. Suurin osa poistuu paikalta parin tunnin päästä. Samoilla leipomuksilla voi vieraita käskeä vielä sunnuntainakin.
Näin meillä on hyvin sujunut. Yleensä riittää lauantaina kaksi aikaa ja sunnuntaina yksi. Lisäksi kun lapsen ovat kasvaneet on koulu/kerho kavereille pidetty juhlat viikolla. Onhan se tietysti melkoista hulinaa, mutta tällöin ongelmaksi ei muodostu tilanpuute. Kaikki kyllä mahtuvat, jos vaan sankari jaksaa juhlia.
Aina voi tietysti vuokrata jonkun tilan, mutta itse juhlin mieluummin kotona ja pienissä erissä tulevien vieraiden kanssa ehtii paremmin seurustella.
muutama ihminen lähetti kortin ja toi paketin (kummit) mutta muuten ei varsinaisesti juhlistettu.
onnee vaan teilleki!