Epäinhimillinen kotiäitiys?
Olenko vaan rasittunut vai onko tää todellakin näin raskas työ? Hoidan 1v ja 3v lapsia kotona. Isompi käy kerhossa muutamana päivänä viikossa. Kerhopäivät on varsinkin kamalia. Ei ehditä aamulla ulos ennen lounasta, lounas pitää syödä klo 11, että ehtii kerhoon. Tuohon aikaan esikoisella ei ole nälkä, menee pelleilyksi. Sitten pitää pukea lapset (homma sinänsä) ja saada raahattua kerhoon. Kerhon aikana ehtii just olla hetken kotona. Kuopus nukkuisi hyvin omassa sängyssään, mutta nukahtaa rattaisiin kerhomatkalla ja nukkuu korkeintaan tunnin. Kotiinpaluu kerhosta on yhtä rimpuilemista (esikoinen) ja hermostumista (kuopus). Sitten onkin jo päivällisaika ja pitää houkutella vastahakoinen esikoinen sisään. Syömishösseliin tulee lasten isäkin. Iltakin on jotenkin rasittava. Huvittaisi häipyä kotoa. Olisi ihanaa, jos mies ottaisi välillä hoitovastuun, mutta ei voi jäädä töistä pois eikä halua. Mun pitäisi tehdä seuraavaksi gradu valmiiksi, joten en oikein töihinkään voi mennä. Päiväkotimaksuja ei ole varaa maksaa ellen mene töihin. Joten olen sidottu kotiäitiyteen, mistä en yhtään nauti ja pelkään pilaavani lasteni lapsuudenkin tässä, kun olen niin hermona ja ailahtelevainen. Siis mitä voin tehdä??? Hjälp!
Kommentit (11)
Mitenköhän sen sitten pitäisi mennä? Miksi yleensäkään viet lasta kerhoon jos siitä tulee enemmän vaivaa kuin iloa?
Eiköhän sun pitäisi tehdä jotain johtopäätöksiä asian tilasta eli rauhoitu elämään elämää, sellaista touhuamista se oikeasti on.
Kuten sanottu - elämä ON!
sinne ole pakko mennä ! Kerhoon ehtii vaikka vuoden päästä ihan mainiosti, otat turhaa stressiä siitä että kerhossa olisi pakko käydä.
Hän haluaisi sinne 7 päivänä viikossa. Olen ajatellut, että 3-vuotias tarvitsee ikäistään seuraa, ryhmäkokemuksen, lisää aikuiskontakteja, jotta sopeutuu yhteiskuntaan (päiväkoti, koulu ym.)
Olen totisesti miettinyt kerhon lopettamista ja jos lapsi ei yhtään viihtyisi, lopettaisin sen heti. Hän kun nimenomaan haluaa ehdottomasti käydä siellä.
Tämä kerhojuttu varmaan on osa sitä pohdintaa mikä ylipäätään liittyy vanhemmuuteen. Haluaa tarjota lapselleen virikkeitä. Mutta olisipas vaan ihana leipoa kotona, tehdä kaikenlaista rauhallista omaan tahtiin. Ehkä aluksi vähennän kerhopäiviä.. Kiitos ajatuksistanne. Ehdottakaa ihmeessa lisää.
Vierailija:
Eiköhän sun pitäisi tehdä jotain johtopäätöksiä asian tilasta eli rauhoitu elämään elämää, sellaista touhuamista se oikeasti on.
Kuten sanottu - elämä ON!
Aina ei osaa tehdä johtopäätöksiä. Siksi tänne kirjoitan. Solidaarisuutta ja empatiaa, kiitos.
Pienempi voisi perhekahvilan ajan nukkua rattaissa pihalla ja sinä saisit hengähtää kahvikupposen ääressä, kun isompi leikkii muiden lasten kanssa.
Entä jos veisit molemmat lapset päiväkotiin parina päivänä viikossa ja keskittyisit noina päivinä gradun kirjoittamiseen? Saisit muuta ajateltavaa, gradu etenisi ja päiväkoti voisi olla lapsille ihan hyväksi.
sinne voi mennä silloin kun sopii ?
Ei se lapsi oikeasti sitä kerhoa noin paljon tarvi. Olelkaa kotona.
hyviä ehdotuksia. Huomasin, että päivä sujuu paremmin, kun lapset herää aikaisemmin (seitsemältä). Olisipas tosiaan ihanaa, jos kumpikin nukkuisi päiväunet, mutta ne menetettiin esikoiselta nippa nappa 2-vuotiaana. Siksi tuo iltapäiväryhmä.
Päiväkotiin ei voi lapsia laittaa, kun menettää kotihoidontuen sitten ja opintotuki ei korvaa tulonmenetystä eikä olisi varaa maksaa asumista.
No, tässä katsellaan miten alkaa taas sujua, kun lapset ovat alkaneet herätä aikaisemmin. Olen koittanut myös olla stressaamatta kerhosta myöhästymisestä. On täällä avoin pk ja asukaspuisto. Pitääkin tutustua niiden ohjelmatarjontaan.
Onneksi lapset kasvaa koko ajan. Elo muuttuu helpommaksi.
pitää kysellä mahdollisuutta vaihtaa ryhmää. Lapsi on hyvin kiintynyt omaan ryhmäänsä, joten arveluttaa ryhmän vaihto. Hän on ekaa kertaa elämässään kodin ulkopuolisessa " hoidossa" ja tuo on hänen alonsa eka ryhmä. Jos homma ei sitten toimikaan..