Ahdistaa...

Oletko aikaisemmissa suhteissa koskaan pettänyt?

Lapset on kohta 3v ja 1v, niiden takia en tahtois erota mut kun oon niin onneton...Ja en oo koskaan ennen pettänyt ketään, mies on kyllä pettänyt mua ihan meiän seurustelun alussa mut tää ei oo mikään kosto sille koska siitä on kuitenkin vuosia. Tykkään miehestäni vaan enää ihan kaverina.

Hakeutukaa parisuhdeterapiaan ja opettele rakastamaan uudelleen. Ei rakkaus ole tunteiden paloa koko iän.



Eräältä yli 90-vuotiaalta pariskunnalta kysyttiin heidän kestävän liittonsa salaisuutta. Molemmat vastasivat, että heillä rakkaus on aina hiipunut eri aikaan.

Unohda omat haaveesi uudesta miehestä NYT! On aika ajatella lapsiasi.



Olet lapsillesi sen verran velkaa, että et saa hylätä heidän isäänsä liina heikoin perustein! Tekisit elämänne vain vaikeammaksi niin.



Ihan ensimmäiseksi hakeudutte parisuhdeterapiaan/viikonlopputapaamisiin ja selvitätte perinpohjin, voiko liittonne syttyä uudelleen. Heität haaveet muista miehistä ja yrität ihan kympillä ...sanotaankos nyt vaikka 6 kk ...löytää suhteestanne se kipinä, YRITÄT TOSISSAAN! Jos sen jälkeenkin vielä tuntuu, että et mitenkään voi olla miehen kanssa, mieti eroa sitten.



Onko sinun vanhempasi eronneet?



t.2

Lilli ( ent. Suomalainen )sanoi hyvin jossain tv-haastattelussa: pienten lasten vanhempien ei pitäisi erota silloin kun lapset ovat pieniä. Syy siksi, ettei suhde ole silloin normaali vanhempien välillä. Yhdyn tähän samaan, eihän se olekaan. Täytyy odottaa että se aika menee ohi. Kun lapset kasvavat ja aikaa jää muuhunkin, voi sen ajan käyttää parisuhteen henkiinherättämiseen. Uskon, että useimmilla se herääkin. Meilläkin oli vaikeinta silloin kun lapset olivat 1-3 vuotiaita. Silloin teki mieli luovuttaa. Mutta mitä sekin olisi auttanut?.....

Nyt helpottaa ( vaikka aikaa ei ole mennyt kuin vuosi eteenpäin ), lapset 2- ja 4 vuotiaat ja osaavat jo leikkiä keskenäänkin ja me vanhemmatkin saamme aikaa itsellemme ja uutta syvyyttä suhteeseen ja kumppanuuteen on löytynyt. Se ei ole intohimoa vaan jotakin kestävämpää.....

Ja mä luulin ettei mulle koskaan kävis näin, että alkaisin haaveilemaan muista kun mies on ollut mulle kuitenkin se suuri rakkaus joskus. Näin vaan kävi, ja kauheinta tässä on ettei mulla ole" oikeessa elämässä" kenelle tästä puhua, siis muulle kun miehelle. Ja mies oikeesti ei ota vakavissaan mun juttuja, ihmettelee mitä mä höpötän, onko se aika kuukaudesta jne... Jos mä lupaan vielä puoli vuotta yrittää ja voin kokeilla sitä terapiaakin jos mies sinne suostuu lähtemään. mut sitä kauemmin en suostu olemaan onneton, tätä ahdistusta ja haaveilua on kuitenkin kestänyt jo muutama kuukausi.

Ja itsesikin takia. Jos saatte suhteenne kuntoon, tuo puoli vuotta (tai parikin vuotta!) on lyhyt aika siitä hyvästä.

Älä heitä sitä hukkaan noin kevyin perustein. Ei kukaan elä parisuhteessa onnensa kukkuloilla koko ikäänsä. Se on se niin myötä kuin vastoinkäymisissä.

Oikeesti, mitä sitten jos onkin joskus vuosi tai kaksikin vähän tylsempää. Se on pieni aika ihmiselämässä. Ja se ruoho aidan takana on vihreämpää vain hetken. Arki tulee vastaan ja se arki voi olla vielä tylsempää kuin nyt.

Vierailija:

Ja itsesikin takia. Jos saatte suhteenne kuntoon, tuo puoli vuotta (tai parikin vuotta!) on lyhyt aika siitä hyvästä.

Ymmärrän sinua. Meilläkin oli todella laimeaa kun lapset olivat 1- ja 3-vuotiaat. Kuin olisi veljensä kanssa asunut samassa asunnossa. Jopa vihasinkin miestäni välillä. Kuten toisellakin vastajalla, meidän lapset ovat nyt 2-ja 4-vuotiaat ja elämä kirkastuu. Tunne rakastuvani mieheeni uudestaan.



Kysin, obatko vanhempasi eronneet, jotta voisin arvioida, että ymmärrätkö minkälaista elämä eron jälkeen olisi sinun ja lasten kannalta.

Kerron meidä tilanteesta: sekä minun että miehen vanhemmat ovat eronneet. Meillä EI KOSKAAN ole mukavia perhejuhlia. Joulut, synttärit, ristiäiset, kaikki on vaivautuneita, epämukavia tilaisuuksia, koska aina joukosta puuttuu joku isovanhempi tai kummankin puolelta toinen isovanhemmista. Vaikka olen aikuinen, tunne surua siitä, että vanhempani eivät ole yhdessä. Se on lapsille tärkeä asia!



" vanhempien hyvä suhde on lasten paras koti"

Eli, se, että sinä ja miehesi olette onnellisia yhdessä tekee laspennekin onnellisiksi. Ajattele niin, että TOSISSAAN yrittämällä et häviä yhtään mitään, vaikka 6 kk vielä uhraat aikaasi ja yrität uudestaan löytää kipinään. Mutta...voit voittaa PALJON!!



Kuten yksi kirjoittaja siteerasi, pikkulapsi aika on poikkeustila, eivätkä vanhemmatkaan ole aivan omia itsejään. Oodttaisit, kunnes poikkeustila hellittää ja näet sekä itsesi että miehesi " normaaleina" taas.



Järjestä teille yhteistä aikaa enemmän. Menkää viikonloppukurssille/parisuhde-iltoihin. Kerro miehellesi, että nyt on tosi kyseessä, tarvitset tätä jatkaaksesi. Et halua luovuttaa, joten terapiaan on mentävä.



Jos todella sinnikkään yrityksen jälkeenkään et pysty elämään miehesi kanssa, on toki parempi etsiä onni kuin olla onneton loppuelämänsä. Mutta mieti pitkään ja hartaasti, vielä toisen ja kolmannenkin kerran, ennekuin heität kamppeesi kapsäkkiin. Arki alkaa uudenkin kumppanin kanssa hyvin pian.



Mitä hyvää miehesäsi on?



t.2

Jos toisella menee huonosti, niin täällä satelee päälle vaan vinkkejä, että kärsi ihmeessä suhteessa, josta ei ole mihinkään. Lapsesi tässä kärsivät kun vaistoavat surkean suhteen ja kitkan ympärillä. Hiiteen terapiat, niillä ei oo ennenkään voitu pelastaa suhteita, korkeintaan pelata aikaa lisää, kunnes kaikki ongelmat ovat taas edessä. Eroa ihmeessä, jos tuntuu ettei mies ole oikea. Ja mitä se mieskin siinä vielä selittää, ettei usko että jättäisit hänet, mikä kuningas hän ny sitten on olevinaan.

viikonloput ollaan yleensä perheen kesken, mä vaan nykyään ootan että tulis arki ettei mun tarvi olla miehen kanssa niin paljoa. tai sit lähen jonnekkin, niinkuin nytkin viikonloppuna olin juhlimassa. miks se kaikki huomio tulee aina vierailta miehiltä mutta ei omalta?jos oma sanoo kauniiks niin en mä ees usko...Ja no lapset on aina tossa, lähes mahdottumuus saada ne joskus ees hoitoon...Yötkin ne tunkee meiän sänkyyn,rakenna siinä sitten mitään parisuhdetta. Ja mäkin oon koko ajan niin väsynyt. Mietin että tätäkö tää mun elämä vaa on, siivoamista, ruokkimista, vaipan vaihtoa jne...Ruoho taitaa olla vihreämpää aina aidan toisella puolella...

Mutta silloin kun on pieniä lapsia niin kyllä kannattaa edes yrittää eikä heti ensimmäisen ihastuksen tultua pakata tavaroita ja lähteä. Toki jos vuositolkulla menee vaan huonosti ja huonosti niin tottakai sitten parempi on erota. Mutta se ei todellakaan saa olla ensimmäinen vaihtoehto. Hieman vastuuta peliin! Ja, kyllä, olen samaa mieltä, lapsillekin on parempi 2 onnellista kotia kuin yksi onneton. Mutta kotia ei kannata hajoittaa vaan sen takia kun on vähän aikaa tylsää.

Vierailija:

Jos toisella menee huonosti, niin täällä satelee päälle vaan vinkkejä, että kärsi ihmeessä suhteessa, josta ei ole mihinkään. Lapsesi tässä kärsivät kun vaistoavat surkean suhteen ja kitkan ympärillä. Hiiteen terapiat, niillä ei oo ennenkään voitu pelastaa suhteita, korkeintaan pelata aikaa lisää, kunnes kaikki ongelmat ovat taas edessä. Eroa ihmeessä, jos tuntuu ettei mies ole oikea. Ja mitä se mieskin siinä vielä selittää, ettei usko että jättäisit hänet, mikä kuningas hän ny sitten on olevinaan.

missähän ne on ja milloin tulee kotiin. Ja on aikaa itselle. Pienet lapset, pienet murheet!

Vierailija:

viikonloput ollaan yleensä perheen kesken, mä vaan nykyään ootan että tulis arki ettei mun tarvi olla miehen kanssa niin paljoa. tai sit lähen jonnekkin, niinkuin nytkin viikonloppuna olin juhlimassa. miks se kaikki huomio tulee aina vierailta miehiltä mutta ei omalta?jos oma sanoo kauniiks niin en mä ees usko...Ja no lapset on aina tossa, lähes mahdottumuus saada ne joskus ees hoitoon...Yötkin ne tunkee meiän sänkyyn,rakenna siinä sitten mitään parisuhdetta. Ja mäkin oon koko ajan niin väsynyt. Mietin että tätäkö tää mun elämä vaa on, siivoamista, ruokkimista, vaipan vaihtoa jne...Ruoho taitaa olla vihreämpää aina aidan toisella puolella...

ja on heistä mielettömän ylpeä. Muuta hyvää mun on tällä hetkellä vaikea keksiä...Kyllä keksin kaikki puutteet ja asiat millanen hänen pitäisi olla... omat vanhempani ovat yhdessä, mutta omasta lapsuudestani miten olen omat vanhempani nähnyt, niin mietin että miksi olla ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole edes onnellinen...Mä toivon että tää on vaan joku vaihe...en mä jaksa olla onneton koko loppuelämääni vain lasten takia jos tää suhde ei muuksi muutu...Ei oo kiva olla ihmisen kanssa jonka kanssa tuntee olevansa kämppäkaveri...



Ap

suutelemisineen kaikkineen. Olen ajatellut että ahdistunut ja riitaisa parisuhde ei voi olla hyväksi lapsille. En lähtisi tästä kenenkään miehen takia, lähtisin itseni takia ja lastenkin takia.



Ei se vaikea aika meillä ole vain pari kuukautta, sitä on ollut koko ajan mutta vasta kun lapset on pieniä, sitä ei jaksakaan enää lakaista kaikkea maton alle.



Ulkoisesti meilläkään ei pitäisi olla mitään vialla, mutta ei se fyysinen väkivalta ja alkoholi ole ainoat syyt erota. On toisenlaista julmuutta, välinpitämättömyyttä, pakoilua ja yhdessäolon puutetta. Toisen naisen sijassa voi olla miehellä työ tai harrastus, tai vain näkee että vaimon kanssa ei ole jaksanut olla enää pariin vuoteen oikeasti läsnä.



Äitini minulle sanoi että olethan sinä tuossa yrittänytkin, ei huonossa liitossa kannata koko ikäänsä tuhlata. Olen kiitollinen että sanoi noin, ikään kuin että teet niin tai näin niin kyllä me sinua tuetaan eikä tuomita.



sinun kuvauksesta ei oikein saa selvää mistä oikeasti mättää. Onko miehesi vaikka ollut halveksuva, tai haluton, tai onko työt jaettu epäreilusti, oletko vain kotitalouskone kun haluaisit joskus olla nainenkin.



Näin minä ainakin. Mietin täällä miten haluan lopun elämääni elää, ehkä en miehen kanssa jonka kanssa ei enää ole keskinäistä kunnioitusta, rakkautta, halua, yhteisiä päämääriä. En kuvittele että tuolta toista prinssiä löytyy enää, mutta yksin voisi olla helpompaa kuin jatkuvassa riidassa ja ahdistuksessa. Tai tietenkään ei yksin, vaan lasten kanssa ilman miestä.

asioita, joita täällä olette kirjoittaneet eli lähinnä, että oltiin vaan kavereita ja itse olin pelkkä siivouskone. Hairahduin kanssa suutelemaan vierasta miestä,jolta sain ihailua ja tunsin olevani haluttu... Mieheni sai selville suutelemiseni, osittain myös siksi että itse kerrroin. Aluksi hän oli suuttunut ja raivoissaan,mutta vuosien puhumattomuuden jälkeen tilanne sai aikaan sen, että me PUHUIMME suhteestamme ja sen tilasta ja sen jälkeen meillä on mennyt kaiken kaikkiaan paremmin ja tunnen olevani taas rakastunut mieheeni. Olimme kaksin aivan ihanalla viikonloppulomalla ja käyttäydyimme kuin vastarakastuneet. Eli suosittelisin että PUHUKAA SUHTEESTANNE, muuten se ei kyllä muutu miksikään. kerro miehellesi, mitä ajattelet ja jos hän sinua rakastaa niin on kyllä valmis tekemään ja muuttamaan suhdettanne



nim.uuden alun saanut ja siitä onnellinen