Olen saanut yhden täydellisen ihanan lapsen. En tiedä uskallanko

Se lasten saaminen ei ole ihan itsestä kiinni. Me yritettiin toista lasta tuloksetta 3 vuotta, ja jätettiin leikki sikseen. Eli hyvä jos olet onnellinen yhdestä.

Entä murrosikään?

enpä haluaisi selittää lapselleni kun hän kysyy miksei hänellä ole sisaruksia, että siksi kun äiti pelkäsi että jos siitä ei tulekaan täydellistä.

Ei sitä vain voi etukäteen tietää. Pitää miettiä, olisiko se sitten oikeasti niin kamalaa kuin nyt tuntuu, jos toinen lapsi ei olisikaan terve tai olisi jotain muita ongelmia. Elämässä pitää ottaa riskejä.



Meillä kävi tuuri, ja perheessämme on kaksi tervettä lasta. Kolmatta ei kyllä enää tule.

Odotan toista enkä ole yhtään niin huolissani siitä, onko hän terve jne. kuin olin ekan kanssa. Minulla on yksi terve lapsi ja jotenkin tuntuu, että toisella olisi helpompi sietää ongelmat. Tietenkään en mitänä ongelmia toivo, mutta mitään ei saa, jos ei riskejä ota.

Ei sillä ole mitään merkitystä millainen se lapsi on, rakas se on silti.

Esikoiseni oli vauvana täydellinen lapsi. Kaunis, nopeasti kehittyvä ja varsin helppokin. Pelkäsin ottaa riskiä toisen lapsen suhteen, mutta halusin kuitenkin vielä olla raskaana ja saada vauvan.



Toisen lapseni odotus oli yhtä helvettiä sairaalahoitoon johtaneen pahoinvoinnin, jatkuvan alitajuisen pelon (olin varma, että jotakin oli pielessä) ja puolesta välistä vuodelepoon supistusten vuoksi joutumisen kanssa. Ultrissa kaikki näytti hyvältä. Toinen lapseni syntyi kuitenkin vaikeavammaisena. Ensimmäinen kuukausi meni sairaalassa ja vauva tarvitsi leikkaushoitoa. Kotiutumisen jälkeen alkoivat pian ongelmat hyvin pahojen allergioiden kanssa ja infektiokierre. Elämä oli valehtelematta silkkaa helvettiä ensimmäisen vuoden. Monesti kaduin sitä, että olin mennyt vielä toisen lapsen haluamaan.



Mutta. Vähitellen sopeuduin " epätäydelliseen" lapseeni ja hänen myötään muuttuneeseen elämääni (minä olin sentään ihminen, jonka elämää lasten ei muka olisi pitänyt muuttaa, vaan esikoisen kanssa elin aika lailla kuten lapsettomana -helppohan yhtä vauvaa on mukana kuljettaa). Valvomiseen ja jatkuviin sairaalakäynteihinkin tottuu. Elämämme uudenlainen arki asettui uomiinsa. Opin rakastamaan toista lastani vähintään yhtä paljon kuin esikoistanikin.



Toisen lapseni myötä olen oppinut maailmasta ja elämästä paljon. Oikeastaan aikuistuin kunnolla vasta hänen syntymänsä jälkeen. Elämä ja ystäväpiiri on vaihtunut, muttei huonompaan. Olen onnellinen molemmista lapsistani.



Niin onnellinen, että halusin myös kolmannen. Valitettavasti kolmas raskauteni päättyi keskenmenoon rv 15. Sekin kauheus ja suuri suru tuli koettua. En tiedä vielä uskallanko yrittää vielä yhtä lasta, mutta ainakin nyt tiedän, että todennäköisesti kaikesta selviytyy. Eikä muutokset ole aina pahasta.



Rohkeutta. Elämä on aina riskinottoa.

t. äiti, jolla erityislapsi ja alkuraskaus menossa

Meillä on pieni down-poika ja uutta tulokasta odotellaan kesäksi.



Tottakai toivoin esikoisesta tervettä, mutta varsinaisesti en ollut edes osannut vammaista pelätä. Hyvä näin, koska tähän asti ei mitään pelättävää ole ollutkaan. Tottakai on enemmän lääkäri- ja kuntoutuskäyntejä, paperiasioiden hoitamista ja uusia juttuja tulee kaikista ovista ja ikkunoista. Kuitenkin lapsemme on ollut terve ja iloinen vesseli kokoajan =)



Koen saaneeni täydellisen lapsen ja vielä yhden ylimääräisen kromosomin kaupanpäälle. Tuo kromosomi on vahvistanut suhdettani puolisooni ja läheisiini ja auttanut minua tutustumaan moniin uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Myös itsestäni olen löytänyt paljon uusia ajatusmalleja.



Seuraavasta lapsestani toivon tervettä. Toisaalta pelottaa, jääkö terveen lapsen kanssa pois ne kaikki suuret tunteet joita esikoisen vamma herätti? Meneekö elämä hänen kanssaan vaan samaa tasaista rataa eteenpäin, päivästä toiseen...

Vierailija:

Mitä, jos lapsi olisikin vaikeasti vammainen

Ehkä tää on nyt naiivi toteamus, mutta hei - se olisi sinun oma lapsesi ja siten täydellinen omissa silmissäsi kuitenkin.

Aina käy niin kuin kuuluikin käydä...

eli parempi hankkia useampi lapsi vanhuuden turvaksi (jos niitä vaan suodaan). Yhden lapsen menetyksestä toipuu aina paremmin jos on muita lapsia pakottamassa arkeen. Sitä paitsi on herkempi tuhota suhde siihen ainoaan lapseen kun tukahduttaa lapsen jakamattomalla huomiolla.

lapsen mahdollista sairautta tms. Olin aivan selkeästi myös päättänyt, että pitäisin lapsen joka tapauksessa. Ja täydellisellä lapsella tarkoitan sitä ihmeellissyyttää ja lahjaa, jonka koen esikoiseni olevan, en tarkoita sitä että hän on terve.



Olen onnellisempi kuin koskaan elämässäni ja valtavan kiitollinen lapsestani! Pelkään, että pilaisin sen ahneudellani, jos haluaisin toisen lapsen - tässä ongelman ydin! Pelkään, että perheellemme tapahtuisi jotain pahaa, onni kääntyisi....



Mutta onko se itsekästä ainokaistani kohtaan? tätä mietin......



ap

mutta tänäpäivänä on jo olemassa hyvät siköseulonnat joilla saadaan monet vammat karsittua pois. Asiantuntevat lääkärit takaavat turvallisen synnytyksen ja jos itse ei raskausaikana lasta vahingoita niin suurella todennäköisyydellä saa terveen.

joku vahingoittaisi häntä.

Vierailija:

lapsen mahdollista sairautta tms. Olin aivan selkeästi myös päättänyt, että pitäisin lapsen joka tapauksessa. Ja täydellisellä lapsella tarkoitan sitä ihmeellissyyttää ja lahjaa, jonka koen esikoiseni olevan, en tarkoita sitä että hän on terve.

Olen onnellisempi kuin koskaan elämässäni ja valtavan kiitollinen lapsestani! Pelkään, että pilaisin sen ahneudellani, jos haluaisin toisen lapsen - tässä ongelman ydin! Pelkään, että perheellemme tapahtuisi jotain pahaa, onni kääntyisi....

Mutta onko se itsekästä ainokaistani kohtaan? tätä mietin......

ap

Jokainen lapsi, niin terve kuin vammainenkin, on vanhemmilleen täydellinen lapsi. Heidän suuren odotuksensa tulos. tunsin itse vähän samanlaista pelkoa kun toista lasta suunniteltiin.

En niinkään ajatellut vammaa, vaan esikoista ja koko perheen tilannetta. Koin olevani niin onnellinen että pelkäsin jotain pahaa olevan edessä. Ei kaikki voisi jatkua näin hyvin... Ajattelin että jos esikoiselle tapahtuisi jotain, hän vaikka sairastuisi vakavasti. Jos minulla olisi pieni vauva siinä, en pystyisi yhtä hyvin keskittymään esikoiseen ja hänen hoitamiseensa. Lisäksi mietin pystyisinkö ikinä rakastamaan toista lasta yhtä paljon.

Vastaus oli: kyllä pystyn!! Molemmat lapset ovat aivan yhtä rakkaita ja kalliita ja tänäpäivänä olen aiempaakin onnellisempi (vaikkakin toisinaan väsyneempi!). itse koin tärkeimmäksi että esikoinen saisi sisaruksen, ettei hän aikanaan jäisi " yksin" maailmaan.

Vierailija:

mutta tänäpäivänä on jo olemassa hyvät siköseulonnat joilla saadaan monet vammat karsittua pois.

Ja pah. Noissa standardiseulonnoissa ei huomata kuin n. puolet downeista, alle viidesosa varmaan kuolemaan johtavista muista trisomioista (13 ja 18), ja alle puolet vaikeista epämuodostumista. Lapsivesipunktion (jossa 1% keskenmenoriski -eli Suomessa kuolee sen takia yli 20 tervettä vauvaa!) avullakaan ei saada seulottua kuin nuo trisomiat. Noin 90% vammaisuutta aiheuttavista ongelmista jää huomaamatta!

Toki suurin osa raskaana olevista saa terveen ja tavallisen lapsen. Vaikeita epämuodostumia on vain 3-5%:lla ja kromosomihäiriöitä vielä harvemmalla. Seulonnat nyt ovat vain yksi kallis pieru saharassa. Suomi maksaa 50000 -80000 euroa " tapporahaa" seulontojen muodossa jokaista sikiöpoikkeavuuden vuoksi abortoitua kohti. Muutahan hyötyä niistä ei juuri yhteiskunnalle ole. Eikä niitä vanhempien vuoksi tehdä.

Meillä on kahdeksan tervettä lasta ja yhdeksännen menetimme kohtuun täysiaikaisena. Nyt odotamme vauvaa keväällä syntyväksi. Koen, että elämäni on rikasta kun saan seurata eri-ikäisten lasteni kasvamista sisarusten kanssa. Kuinka isommat hoivaavat pienenpiään jne. Satuin kuulemaan lasteni keskustelua (9,10,12,13 ja 15 vuoitiaat) joululahjoista. Kesustelu meni jokseenkin näin: Tyttäreni kaveri oli saanut lahjaksi jos millaisia kalliita lahjoja. Saa uusia kalliita vaatteita aina kuin halua jne. Siinä sit lapset vertasivat omaan tilanteeseensa. Ovat saanee n.10 lahjaa ja kummien lahjat päälle. Yhden kalliimman ym. Mut kyllä lämmitti mieltä kun tulivat siihen tulokseen, että vaikka sais mitä, niin eivät vaihtaisi sisaruksiaan vaatteisiin ja hienoihin lahjoihin. Ja edellisestä joulusta oli jäänyt päälimmaisenä mieleen, että oli ihanaa kun luettiin isän ja äidin kanssa yhdessä vitsejä ja naurettiin niille. Ja ollaan vaan yhdessä. Lahjoista viis... Tuntu vanhemmista lapsistakin olevan tärkeää, että on sisaruksia joita hoivata. Pienokaisen menetys kosketti kovasti kaikkia lapsia. Yhdessä siliteltiin vauvaa kotona ennen hautaan laskemista.

Nyt jokapäiväinen lausahdus lasten suusta on, että syntyisipä vauva jo.

Ja ennen kuin edes aloin odottaa tätä pienokaista, lapset kertoivat, että haluaisivat vauvan ja toivovansa sitä. Ehti kulua yli vuosi vauvan kuolemasta ennen tätä odotusta.

Itse koen, että mitä useampi lapsi on, sitä ihanempia he ovat. Teitysti sitä on väsynyt silloin kuin kaikki on pieniä, mut nyt kun porukka alkaa olla isompaa, niin hommatkin hoituu kuin itsestään. Nuorin täytää kohtä kolme... Ja vaikka saisimmekin vammaisen lapsen, niin oma se on. Omat murheensa siihenkin liittyy, mut eipä noilta murheiltä välty terveidenkään kanssa. Pari kertaa on ollut tukehtuminen lähellä. Niin että tähystyksessä ja teholla on oltu. Ei siinä kysytä miten sen kestää jos menetän jonku rakkaimmista. Sitä selviää, mut turha sitä on etukäteen miettiä. Sanontakinhan on, että vammainen lapsi on lähenpänä äidin sydäntä, että luonto on hoitanut sen niin. Ja tämän kyllä allekirjoitan omasta kokemuksestani ja läheltä seuranneena.

Voihan sen niinkin ajatella, että on itsekästä haluta lapsia, mutta se on kyllä positiivista itsekkyyttä. Jos isojen perheiden lapsilta kysytään sisaruksista, niin suurin osa on sitä mieltä, että monta sisarusta on kiva ja turvallinen asia.

Ja jos nyt " jänistää" , niin katuuko sitä myöhemmin ettei edes yrittänyt.

Mitä enemmän läheistään rakastaa, niin sitä enemmän sitä kait pelkää jotain pahaa tapahtuvaks. Mut ei murehdita vaan nautitaan niistä hetkistä mitä meillä on. Surujen aika tulee jos on tullakseen. Ja niidenkin läpi on mentävä ja kyyneleidenkin läpi voi hymyillä.