Aivasteleva kissa
Olen huolissani iäkkäästä kissastani (13-vuotias), joka aivastelee jatkuvasti, nenä ihan räässä vähän väliä :( Nenä haisee kamalalle.
Olen hätäpäissäni jopa pyyhkinyt nenää, tästä seurasi se, että nenä alkoi vuotaa verta.
Varasin jo ajan eläinlääkärille ja kun se päivä tuli oli kissa kun ei mitään olisi koskaan olisi ollukkaan. Nyt taas tän päivän pärskinyt (välissä 3 aivastelematonta päivää) mietin pitäiskö taas aika varata.
Onko kukaan kuullut kissaflunssasta tai vastaavasta tai mitä muuta tämä voisi olla?
Kissa on sisäkissa, että ulkopöpö bakteeri on erittäin pieni mahdollisuus olla.
Mietin myös voiko kaksi muuta kissaani sairastua rakkaasta vanhuksestamme. Olen myös miettinyt onko aika saattaa vanhuksemme ikuiseen uneen :(
Kiitos paljon jos, joku osaa auttaa suuressa huolessamme.
Kommentit (5)
lääkäriin. Kerro koko oirehistoria, vaikka sillä hetkellä oireeton olisikin. Kuitenkin on näköjään tapana toistua noiden oireiden. Eihän se välttämättä mitään vakavaa ole, mutta voi kuitenkin ollakin.
Ne on sellaisia epeleitä, ettei niiden taudeista saa maallikko selvää. Ja jos kissalla on näkyviä oireita, kyse on usein jo vakavammasta vaivasta. Tosin mikä tahansa madoista kissa-AIDSiin voi aiheuttaa nenän valumista.
Oma koirani oli joskus taannoin flunssassa ja silloin hänen kirsunsa oli selvästi kuuma. En tiedä miten kissoilla katsotaan tuo lämpö....
toiv. joku muu osaa vastata?